Oulu

Oulun 2025 asun­to­mes­suil­le olisi jo teema: kerrostaloja ja townhouse-koteja

Messualueeksi esitetään Toppilansalmen suun molemmin puolin sijaitsevaa aluetta, jota hakemuksessa tullaan kutsumaan Hartaanselänrannaksi. KUVA: Markku Hyttinen
Oulu 4.4.2018 6:15
Liisa Laine

Yhdyskuntalautakunta esittää Oulun kaupunginhallitukselle, että se hakisi vuoden 2025 asuntomessuja. Paikaksi on jo viime vuonna katsottu vanhan kaupunginvarikon ja vastapäisen Vaakunakylän alue Hartaanselän molemmin puolin.

Messujen teema painottuu kerrostaloasumiseen. Hartaanselänranta on yleiskaavassa AK-merkinnällä, mikä mahdollistaa kerrostalojen lisäksi myös pientalojen ja ympäristöhäiriötä aiheuttamattomien palvelujen - ja työpaikkatoimintojen rakentamisen.

Tällä hetkellä ajatus on, että kerrostalot rakennettaisiin kaupunginvarikon alueelle ja Hietasaaren puolella Vaakunakylään tulisi niin sanottuja townhouse-asuntoja.

Ne ovat kaksi- tai kolmikerroksisia kaupunkimaisia pientaloja, jotka ovat omilla tonteillaan, mutta vähintään yhdeltä sivulta kiinni toisissaan. Jokaisella asunnolla on oma etu- ja takapihansa ja pihaan johtaa sisäänkäynti suoraan kadulta. Ne eivät ole rivitaloja, vaan itsenäisiä omakotitaloja.

Kaupunginhallitukselle esitetään myös, että Oulu hakisi asuntomessuja yksin, ilman Kempelettä.

Näin messujen järjestämistä vain Oulussa perustellaan:

Sijainti yhdessä paikkaa Hartaanselällä on selkeämpi.

Messuvieraiden helpompi löytää.

Jos Kempele mukana, tapahtumien välillä 15 kilometriä.

Jos messuvieraat hajaantuvat, tuleeko messualueista ajoittain ”tyhjänoloisia”.

Hartaanselälle keskitettynä tapahtumana tiivis ja asiakasystävällinen .

Kaikki toiminta yhdessä paikassa.

Rakentamista on tarpeeksi, jotta messuvieraille riittää tutustuttavaa.

Hajautettaessa kohteita yhdessä paikassa vain vähän.

Jos messut järjestettäisiin yhdessä, kyseessä eivät olisi Oulun "omat" messut. Imagohyödyt valuisivat osittain Kempeleeseen.

Lue lisää 04.04.2018 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (58)

Rivitaloja ennemmin ja pienempiä omakotitaloja...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Köyhät ja kateelliset eivät löydä koskaan uudisrakentamisesta mitään hyvää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhdyskuntalautakunnassa taitaa olla grynderin "asiapoikia ja -tyttöjä"? Oulun valokuvauksellisimmat maisemat matkailun kannalta ovat nyt vaarassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä tarvitsisi tätä idylliä hävittää. Saa lähes poikkeuksetta kehuja kaikilta turisteilta ja muualta tulevilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan liian hyvä ja luonnonmukainen alue rakennettavaksi. Toimii loistavana ulkoilu- ja virkistysalueena keskustassa ja sen lähiseuduilla asuville. On myös merkittävällä paikalla turismin suhteen. Moni turisti näkee nämä rannat ensimmäisenä Hietasaareen ja Ouluun tullessaan. Tämän jälkeen käveleskelee näitä alueita ja tutustuu Oulujoen kauniiseen suistoalueeseen. Kun nämä rannat on halvalla sekasotkuarkkitehtuurilla tuhottu katoaa Oulusta Norjalaisturistien lisäksi vielä muitakin turistiryhmiä. Korkeassa töllirakentamisessa kun ei ole mitään katsottavaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisi kaupunki jättää hartaanselän ja koko hietasaaren rauhaan. Siistikää ranta-alueet ja tehkää kunnolliset venelaiturit.
Toppilan saari kyllä riittää messualueeksi vieläkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno idea ja paikka on mitä parhain, saadaan pusikot rakennettua. Joka pusikoita haluaa ihailla, löytää niitä hakemattakin. Ja on hyvä että tehdään alueesta tiivis. Kempeleen kanssa ei kannata ryhtyä yhtään millekään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käypäs kurkistamassa Vantaan Kartanonkoskelle, missä on toteutettu tällaisia "Townhouse"- rivitaloja. Todella hienoja ja haluttuja. Niitä Ouluun ja paljon lähelle keskustaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupunkien puistot ja viheralueet ovat kaupunkien keuhkot. Kasvit ja puut vähentävät saasteita ja melua sekä vaikuttavat suotuisasti ilmanlaatuun. Lisäksi ne tarjoavat hyviä lähiliikuntapaikkoja. Oulun kaupunki tuhoaa puistoja; mihin on unohtunut puistojen kaupunki/merellinen kaupunki? Mielestäni Hartaanselän ja vaakunakylän puistoalueet jätettäisiin rauhaan; kunnostettaisiin ym. Yhdyskuntalautakunta; kuunnelkaa kansalaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö asuntomessuja ja kulttuuripääkaupunki-hanketta voisi yhdistää? Asuntomessut voisi keskittyä rakentamaan osan puutaloja, jotka kertovat Oulun kulttuuriperinnöstä. Talojen ei tarvitse ajan saatossa kuitenkaan homehtua, tuhoutua kosteuden vaikutuksesta, tai palaa, ne olisivat 100 vuoden taloja. Nyt suunniteltuja kivitaloja näkee ilman messujakin aivan tarpeeksi! Eikä se yhteistyö Kempeleen kanssa pitäisi olla näin vastenmielistä kuin jatkuvat uutisoinnit kertovat. Kempele tulisi olla Oulun kumppani, sieltä voisi oppia paremmalla asenteella paljonkin asioita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Antakaa olla sellaisenaan tuo Hartaanselän alue. Kesällä alueella pyörillä liikkuneet turistit ovat joka kerta kehuneet
kyseisiä maisemia. Isossa maailmassa kun joka paikka on tupattu täyteen asumuksia. Missä ovat vihreät ja luonnon-
suojelijat nyt!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Suomessa luonnontilaisia paikkoja riittää. Suunniteltu alue on Kaupunginvarikon tontti, vedenottamo ja Vanhan kalasataman laiturit ja pusikot. Lähellä on Lipporanta, joka on rakennettu öljysäiliöiden paikalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kiitos ja kiitos. Jos oli niin hyvä esimerkki tuo Toppilansaaren taso 2005 että ei enään munata Oulua enempää! Annetaan muille se todellinen mahdollisuus ja keskitytään Oulussa vain tulevam jäämeriradan tuloon ja että matkaulukeskus on jo siinä vaiheessa valmis ja myös pikayhteys matlailukeskuksen ja lentokentän välille on ratkaistu ja luotukin. Tulevat investoinnit Kemijärvelle Kiinalaisilta ja matkailukeskusten laajentaminen Lapissa ovat hyvin tärkeitä ottaa huomioon myös Oulussa! Ja myös Oulu tarvitsee jotain uutta joka vois olla Pohjojan uusi JÄÄkeskus jossa pystytään luistelemaan rataluistelun kansanvälisiä kilpailija hallissa sekä olisi ainut laatuaa Suomessa. Yhteydessä voisi olla Jääkiekko Areena myös kaikkinenee majoitustiloista kaiken kattavineen toimintojen puitteissa urheilulle! Myös" kultturikanpunniksi " hakemisen voi unohtaa tyystin, miksiköhän :(? Ps. Ei Oulua näin kehitetä ainakaan asuntomessuilla tai kultturikaupunniksi hakemalla. Harmillista mutta totta Oulu 2018 ja Suomi 100 vuotta;)!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikäs Toppilansaaressa on mielestäsi vikana? Täällä on ihan mukava asua.

Jäämeren rata tulee tuskin koskaan kovasti kannattamaan.

"Pohjojan uusi JÄÄkeskus jossa pystytään luistelemaan rataluistelun kansanvälisiä kilpailija hallissa sekä olisi ainut laatuaa Suomessa."

Rataluisteluhan onkin niin suosittu laji, että seurat varmasti kustantavat tällaisen tarpeellisen ja monikäyttöisen keskuksen ihan itse, eikös vain?

"Yhteydessä voisi olla Jääkiekko Areena myös kaikkinenee majoitustiloista kaiken kattavineen toimintojen puitteissa urheilulle!"

Edelleen, tämän voit rakentaa sitten ihan yksityisellä rahalla. Pantaisiinko vaikka vanhan Areenan tilalle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sehän on edelleen kesken koko alue. Varsinkin sen möljänsillan nurkilla oleva asfalttialue näyttää olevan ihan neuvostoajalta. Kuoppaista vanhaa asfalttia, ei kenenkään maata, horsmat heiluu valtoimenaan. Ei voi käsittää, että asuntomessuista noin 15 vuotta, ja alue on edelleen aivan suunnitteluasteella. Kävin aikoinani siellä asuntonäytöllä, ja tarjous jäi nimenomaan tekemättä tuon ympäristön takia, vaikka talo ja itse asunto oli siistit. Miksi Oulussa ei voi tehdä mitään kunnolla, vaan kaikki jätetään puolitiehen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joopa joo!? Vai haettaisiin sitä asuntomessuja Ouluun!!!??? Mitähän sekin lysti maksaa, kun Oulun kaupungin talous on kuralla, vaikka kuntia on liitetty yhteen!!?? Jos nyt ei vain yritettäisi haalia kuuta taivaalta!? Hoidetaan ensin ne tavalliset Oulun kaupungin asiat ja palvelut, sekä taloudelliset asiat kuntoon ennen kuin aletaan haahuilemaan!?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (58)

Uutisvirta

18.12.
Urheilutoimenjohtaja Harri Aho paljasti todennäköiset lähtijät Kärpistä – Niukka voitto Ilveksestä jäi ulosajojen ja jatkosopimusuutisten varjoon
18.12.
Turvapaikanhakijoita värvätään Saksassa rikollistoimintaan – Berliinin rikollisklaanit haluavat heidät myymään huumeita ja tekemään murtoja
18.12.
Kevytkuorma-autolla Ylitorniolla ajanut ruotsalaismies karautti poliisin tutkaan jäisellä tiellä yli sataaviittäkymppiä
18.12.
Pekka Asikainen valittiin Oulun seurakuntien uudeksi yhtymäjohtajaksi – strategiatyö alkaa heti kirkon toimintaympäristön muutosten paineissa
18.12.
Pohjolan Liikenne lopettaa kaikki pikavuoronsa helmikuun loppuun mennessä – linja-autoyhtiö keskittyy pääkaupunkiseudun sopimusliikenteeseen
18.12.
Trumpin entisen neuvonantajan oikeudenkäynnissä lykättiin tuomiota – sitä ennen tuomari puhui maanpetoksesta, maansa myymisestä ja lopulta pyörsi puheensa
18.12.
Kärpiltä iso joululahjasäkki faneille: Suuri määrä jatkosopimuksia julki, Kukkonen ja Pyörälä jatkavat – tässä on joukkueen runko seuraavalle kaudelle

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Eilisessä Ylen MOT -ohjelmassa käsiteltiin paljon parjattuja sähkönsiirtohintoja. Ohjelmassa pääosaa esittivät sähkönjak... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.12.

Fingerpori

19.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image