Oulu

Oululaiset valtuutetut Mirja Vehkaperä ja Satu Haapanen aloittavat Euroopan alueiden komiteassa

Mirja Vehkaperä. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 20.1.2020 13:30
Kaleva

Oululaiset kaupunginvaltuutetut Mirja Vehkaperä (kesk.) ja Satu Haapanen (vihr.) aloittavat työnsä Euroopan alueiden komiteassa helmikuussa.

Suomen alueiden komitean valtuuskunta valitsi järjestäytymiskokouksessaan Vehkaperän muun muassa aluekehityksestä ja liikennepolitiikasta vastaavan sekä luonnonvaroista vastaavan valiokuntien jäseneksi.

Satu Haapanen. KUVA: Jukka Leinonen



Haapanen valittiin valiokuntaan, joka vastaa EU:n perustuslaillisista asioista, kansalaisoikeuksista, EU:n ulkosuhteista ja kehitysyhteistyöhön liittyvistä asioista. Hänet valittiin myös valiokuntaan, joka vastaa ilmastonmuutoksen torjunnasta ja ympäristönsuojelusta.

- Tavoitteena on nostaa esiin niin koko Suomen kuin oman alueemme ja maakuntamme tarpeita ja vahvuuksia. Olemme valmiita lobbaamaan ja edistämään kuntien, yritysten, oppilaitosten sekä eri kansalaisjärjestöjen asioita, toteavat Haapanen ja Vehkaperä.

MAINOS

Kommentoi

Eikös tämä alueiden komitea kokoonnu muutaman kerran vuodessa. Käsittääkseni ei ole kokopäivätyö.
Jutussa olisi voinut kertoa tarkemmin miten komitea toimii ja miten jäsenille maksetaan palkkaa/palkkioita/kulukorvauksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei sinne valittu ammattilaisia ja alan koulutuksen saaneita? Ei pelkkä poliittisen liturgian osaaminen tee kenestäkään pätevää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mirja Vehkaperä olisi voinut mennä tällä erää ihan "oikeisiin" töihin luokanopettajaksi ja samalla olisi nähnyt ja kokenut, minkälaista on nykyinen koulunkäynti, oppilaat, vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö, yhteistyökumppanit ja opettajanhuoneen ajatukset. Mutte ei!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Upeaa, että olemme saaneet Pohjois-Pohjanmaalta kaksi osaavaa ja kokenutta henkilöä alueiden komiteaan. Onnea ja menestystä tehtäviin Mirja ja Satu!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt pääsee taas Oululaisia veronmaksajien rahoilla lentämään eestakaisin keski eurooppaan. Eikö olun olisi ollut viisainta näyttää esimerkillään, että meillä ei tähän lähdetä mukaan vaan Oulun puhekoneet osallistuu mahdollisiin palaveriin verkko neuvottelujen kautta ja säästyneet rahat käytetään koulutukseen ja vanhusten huoltoon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko tämä nyt se toimi mistä M.Vehkaperä vihjaili menneellä viikolla Kalevan uutisartikkelissa?
Uutisessa tuli varsin selväksi ettei opettajantyö enään kiinnosta, vaan parempaa on saatava, jolla voidaan korjata/maksaa suurta vaalibudjettia, joka ei tuonnut suuruudesta huolimatta paikkaa Europarlamenttiin, vaikka hinku oli kova.
Ihmeellistä miten joidenkin kohdalla asiat "järjestyy/järjestetään", miksiköhän?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpa mukavaa, että täältäkin pohjoisesta pääsee vaikuttaville paikoille osaavia ihmisiä. Iloitkaamme ja riemuitkaamme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luotan tähän kaksikkoon 100%. Nimittäin siinä suhteessa etteivät saa mitään aikaiseksi, ei hyvää eikä onneksi huonoa. Hillotolppien pääpölkky...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi herraisä! Tämän Vehkaperän osaaminen on sekä kansanedustajana että europarlamentaarikkona ollut täysin näkymätöntä. Kansa ei halunnut häntä jatkokaudelle. Ja sitten tämä Haapanen, joka on kunnostautunut maahanmuuttajamuslimien hyysääjänä. Vaikka tehtävä on totaalisen turha, olisi siihen voitu valita edes taitonsa näyttäneitä vaikuttajia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän se noin kyllä ole miten tämä asiantuntija kirjoittaa. Vehkaperä sai enemmän ääniä eurovaaleissa kuin moni muu ehdokas. Keskustan heikko tulos maanlaajuisesti tiputti hänet edustajan paikalta. Olisi hyvä ottaa asioista selvää ennenkuin visertelee persumaisesti näillä julkisilla väylöillä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No ei se osaamista selitä, jos ääniä saa.
Mikäs se osaamisalue olikaan, ja tulokset.
Viserrystä aiheesta odotellen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, ei osaamisella ja tällä pestillä ole mitään tekemistä keskenään. Jos olet politikko, ei sinulla tarvitse olla mitään osaamista ja kokemusta. Tästä hyvänä esimerkkinä on Suomen pääministeri tällä hetkellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtakunnan tasolla töiden käytyä vähiin pelastaa monet Eu, jolla tehtäviä ja tehtävänimikkeitä riittää sadottain. Palkkakin on varmasti ihan asiallinen eikä kukaan seuraa kuinka tehtävät tulevat hoidettua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos ei ole virkoja, niitä perustetaan lisää, jotta saadaan EU:n rahat tuhlattua. Johan tuonne lisä lobbareita kaivataankin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikäs ihme komitea se tämäkin nyt on, ettei vaan ny ole taas turhaa julkisten varojen tuhlaista oli sitten eu rahaa tai suorempaa verorahaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

220
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
78
Kuusi suojelijaa esti hakkuita Hietasaaressa – lopulta hakkuut päästiin aloittamaan poliisivartiossa
78
Italiassa matkailleella suomalaisnaisella koronavirus pääkaupunkiseudulla - pääministeri Marin: "Tautitapauksia tulee olemaan, ei kuitenkaan erityisen laajasti"
47
Pääkaupunkiseudulla on todettu koronavirustartunta työikäisellä suomalaisella naisella – tartunta saatu Milanosta
38
Koronatartuntojen määrä Teneriffan eristyshotellissa kasvaa, Iranissa virus iski ministeritasolle – Tokion olympialaiset eivät vielä vaarassa
35
Koronaviruksen Italiasta saanut sairastui Suomessa ja hakeutui hoitoon – "Meni kuin Strömsössä", sanoo HUS:n ylilääkäri
34
Koronan leviäminen uhkaa Euroopassa, hallitus pui varautumista keskiviikkona – Asiantuntija vastaa kysymyksiin pandemian uhasta, viruksen leviämisestä ja rokotuksista

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

184 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Corona paljasti terveydenhuollon surkean tilan

Koronaviruksen tappavuus sairastuneista 2-3%, valtaosalla sairastuneista tauti on lievä, vakavammin heistä sairastuu 17%... Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image