Oulu

Oululainen Janne Karjala pääsi mukaan Selviytyjien kolmannelle tuo­tan­to­kau­del­le – Kuvaukset jo käynnissä Fi­lip­pii­neil­lä

Oululainen Janne Karjala epäilee ahkeruuttaan leirissä. KUVA: Nelonen Media
Oulu 15.5.2019 22:25
Jarkko Harjumaa

35-vuotias oululainen Janne Karjala valittiin mukaan Selviytyjät Suomen kolmannelle tuotantokaudelle. Ohjelman kuvaukset ovat jo käynnissä.

Oululainen suuntasi Filippiinien viidakkoon todellisessa tähtiloisteessa, sillä kilpakumppanina on muun muassa vuoden 2011 Miss Suomeksi valittu Sara Sieppi. Siepin lisäksi mukana ovat esimerkiksi radiojuontajana tunnetuksi tullut Alma Hätönen ja entinen pikajuoksija Markus Pöyhönen.

Kahdella aikaisemmalla kaudella kaikki kilpailijat ovat olleet julkisuudesta ennestään tuttuja, mutta kolmannella kaudella tavikset ja julkkikset sekoitetaan keskenään.

Yrittäjänä työskentelevä Karjala on kilpailun ainut oululaisedustaja.

– Olen tavoitellut Selviytyjiin pääsyä jo vuosien ajan. Kun haku avautui, tiesin, että aion mennä sinne, Karjala toteaa Nelosen nettisivuilla.

Karjala on kolmen lapsen perheenisä. Hän kuvailee itseään huumorimieheksi. Karjala uskoo hurmaavansa heimonsa kokkaustaidoillaan ja viihdyttäjän kyvyillään.

Selviytyjät Suomen toinen kausi päättyi viime sunnuntaina. Voittajaksi selviytyi 22-vuotias YouTube-tähti Miska Haakana. Ensimmäisellä kaudella voiton vei Sampo Kaulanen.

Kolmas tuotantokausi esitetään Nelosella jo ensi syksynä.

MAINOS

Kommentoi

Mitä tähtiloistetta se on, jos ihminen on valittu 8 vuotta sitten miss suomeksi ja joka on esiintynyt lähinnä b-luokan televisio ohjelmissa ja julkaissut itsestään lähes alastomia kuvia. Tai eläköityneessä pikajuoksijassa tai radiojuontajassa. Kummaksi mennyt tämä nykyajan arvostus. Kun tekee jotakin älytöntä televisiossa, on tosi-tv tähti tai some tähti. Tai jos jää kiinni pettämisestä, silläkin pääsee julkisuuteen, on salarakas. Tai youtube-tähti, mikä se on ? Pieneksi on mennyt nykyihmisten kiinnostuksen kohteet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennen piti olla joku meriitti, että sai julkisuutta. Nykyään tavoitellaan julkisuutta julkisuuden vuoksi. Pieni on ihminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17.7.
Leo-Pekka Tähti laittoi ärhäkkään viestin maailmalle Lapinlahden GP-kisoissa – Satasen kärkiajassa 13,83 riittää vastustajille miettimistä
17.7.
Koira juuttui traktorin jättämään uraan Muoniossa – pelastuslaitos sai eläimen irrotettua
17.7.
Ohijuoksutusta padolla
17.7.
Viileä kesä on heikentänyt hunajasatoa, mutta Oulun kasvitieteellisessä puutarhassa mehiläisiä voi nähdä työn touhussa
17.7.
Liikenne pysäytetään jälleen ajoittain Pohjantiellä Lintulan liittymän kohdalla, haittaa Kemiin päin ajaessa
17.7.
Pika-aituri Annimari Korte kohensi ennätystään ja hinasi Reetta Hurskeen alle MM-rajan yleisurheilun Lapinlahden GP-kisoissa
17.7.
Vihiluodon luontopolun grillillä Kempeleessä ilkivaltaa, roskis täytettiin puilla ja sytytettiin tuleen – katso video

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

153 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vihaan juttutupaa, tai sitten en

Miksi vihata köyhyyttä tai typeryyttä. Yksilöhän itse voi vaikuttaa niihin. Suurin osa on kaltaisiasi "tenevia" ja vaan ... Lue lisää...
Ööh...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image