Oulu

Oulu suunnittelee museo­toi­min­nan rajua leikkausta - Hakee samalla Euroopan kult­tuu­ri­pää­kau­pun­gik­si

Museo- ja tiedekeskus Luupin johtaja Jonna-Marleena Härö toivoo, että Oulun kaupungissa katsotaan pitkälle tulevaisuuteen. KUVA: Kaleva/Jukka Leinonen
Oulu 8.1.2018 12:44
Minna Akimo

Museot vetävät Suomessa aiempaa enemmän ihmisiä. Kävijämäärät kasvavat erityisesti isoimmissa kaupungeissa, paitsi Oulussa.

Oulu laahaa museotoiminnan perässä ja esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaan maakuntamuseossa kävijöitä on vuodessa vain noin 20 000.

- Oulun kokoisessa kaupungissa kävijämäärän pitäisi olla lähellä sataa tuhatta eli keskimäärin 70 000-80 000 kävijää vuodessa. Noin 200 000 asukkaan Oulussa näin ei tapahdu. Siellä ollaan aika paljon jäljessä, sanoo Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet.

Samaan aikaan kun Oulussa pohditaan museotoiminnan rajua supistamista ja merkittävien museorakennusten myymistä, kaupunki aikoo hakea Euroopan kulttuuripääkaupunki 2026 -titteliä. Tämä kuulostaa monen korvissa yhdistelmälle, jossa kulttuurin merkitystä kaupungille ei ole ymmärretty loppuun asti.

- Samaan aikaan kun Oulu havittelee kulttuuripääkaupungiksi, kaupunki harkitsee maakuntamuseon ja Yli-Iin Kierikkikeskuksen palkitun päärakennuksen myymistä. Tällainen kuulostaa ällistyttävältä, kun muissa kaupungeissa suunnitellaan museotilojen laajentamista, pääjohtaja lataa.

Talousongelmia ratkovassa kaupungissa valtuutetut joutuvat miettimään supistetaanko nykyistä museotoimintaa, korjataanko nykyinen vanha museorakennus Ainola, vai rakennetaanko kokonaan uusi keskus, jossa museotoimintaa voitaisiin kehittää eteenpäin.

Historiallisen Ainolan lisäksi myyntilistalle on joutumassa kivikauden historiaan keskittyneen Kierikkikeskuksen päärakennus.

- Toivon, että kaupungissa katsotaan pitkälle tulevaisuuteen, kun näitä ratkaisuja tehdään. Johtajana ei missään nimessä toivo sitä, että tiloja supistetaan, jos parempaa ei ole tulevaisuudessa tiedossa, museo- ja tiedekeskus Luupin johtaja Jonna-Marleena Härö sanoo.

Härön mukaan Oulussa museotoiminta ja perusnäyttelyiden kehittäminen on pahasti jäljessä, koska rahoitusta ei ole riittävästi. Tällä hetkellä museon rahat menevät toiminnan ylläpitämiseen, muun toiminnan kehittämiseen ne eivät riitä.

- Oulun kilpailevat ja vetovoimaiset kaupungit lisäävät käyntikohteiden määrää, ja niissä syntyy jopa uusia museoita. Toivon, että supistamiselle löytyy vaihtoehtoinen tie. Toivon, että kuntalaiset ja päättäjät innostuvat meistä ja haluavat kehittää Oulua myös tässä suhteessa, Härö sanoo.

Museotoiminnan lasku leikkaisi valtionrahoista

Museoviraston pääjohtaja Juhani Kostet heittää lisää paineita oululaisille päättäjille. Hän sanoo, että jos museotoimintaa supistetaan liikaa, se voi vaikuttaa myös valtion myöntämään rahoitukseen.

- Pohjois-Pohjanmaan museo on maakuntamuseo, joka saa henkilötyövuosiin perustuvaa valtion rahoitusta. Jos ministeriössä katsotaan, että museotoiminta on ajettu liian alas tai säästöjä haetaan tilojen osalta, se voi vaikuttaa valtionosuuksiin.

Kostetin mukaan opetusministeriöstä on oltu häneen yhteydessä liittyen Oulun museotilanteeseen, mutta ministeriön mukaan mitään neuvotteluja kaupungin ja ministeriön välillä ei ole käyty.

- Oulusta ei ole tullut virallista yhteydenottoa, mutta tiedämme, että asiasta on erilaisia näkemyksiä. En voi kommentoida asiaa, koska mitään konkreettista tietoa siitä, mitä aiotaan tehdä, ei ole, kulttuuriasianneuvos Päivi Salonen opetusministeriöstä sanoo.

Tampere on museoiden eliittiä

Kostetin mukaan suomalaisen museoelämän ehdoton keskus on Tampere, jonka jälkeen hyvässä vauhdissa tulevat Helsinki ja pääkaupunkiseudun kaupungit sekä Turku.

Kostetin mukaan myös Rovaniemen museotoimi on hyvä esimerkki siitä, miten myös pienissä kaupungeissa on onnistuttu luomaa uutta pöhinää kulttuurielämään. Toukokuussa 2011 Rovaniemellä avattiin uusi taidemuseo Korundi.

- Monet museot ovat saaneet uudenlaista potkua. Museokortti on piristänyt toimintaa ja se on ollut hyvä keino saada uusia asiakkaita. Museokortin lisäksi kävijämääriä ovat lisänneet museoiden uudenlaiset näyttelyt.

Museot kaipaavat mesenaatteja ja ystäväyhdistyksiä

Suomessa museotoiminta on tällä hetkellä vakaalla pohjalla myös taloudellisesti.

Kostet ei usko, että museotoiminnan rahoittaminen siirtyisi yksityisten rahoittajien varaan, mutta museot sekä yksittäiset näyttelyt kaipasivat ystäväyhdistyksiä sekä mesenaatteja, jotka voivat rahoittaa tai hankkia rahoitusta eri lähteistä.

- Museoita on säätiöity 2000-luvun alkupuolella, kuten valtion taidemuseon säätiöittäminen Kansallisgalleriaksi. Meillä on myös muita hyviä säätiöpohjalta toimia museoita, kuten Tieliikennemuseo Mobilia Kangasalla ja Rautatiemuseo Hyvinkäällä.

- Toivoisin, että meille tulisi enemmän ystäväyhdistyksiä, jotka voisivat hakea rahoitusta eri rahastoista ja siten voisivat tukea museoiden toimintaa rahallisesti, Kostet sanoo.

Historia säilyy huippumodernissa kokoelmakeskuksessa

Keväällä 2016 Museovirasto avasi huippumodernin kokoelma- ja konservointikeskuksen Vantaan Hakkilaan.

Kokoelma- ja konservointikeskus on paikka, jossa säilytetään ja kunnostetaan Kansallismuseon esineistöä ja kokoelmia.

Kostetin mukaan tilat ja tarvittava teknologia ovat maailman huippua, mikä mahdollistaa vanhojen esineiden perusteellisen konservoinnin ja tutkimisen.

Tällä hetkellä Vantaalle on tuotu 20 000 historiallista esinettä, josta ne saadaan myös nopeasti näyttelykäyttöön.

- Tämä on meille todella tärkeä paikka, ja jokaisella alueella pitäisi olla vastanalainen paikka, jonne maakunta- ja aluemuseoiden kokoelmia voidaan tuoda, Kostet sanoo.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (122)

Oulun kaupunki ei arvosta historiaa eikä museoita. Surullista, miten vähän Oulussa panostetaan museoihin, vaikka yliopisto kouluttaa historioitsijoita omalle alueelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun museoiden aiemmin loistava tarjonta pilattiin niputtamalla ne yhteen ”Luuppi”in. Tätä ennen esim. taidemuseon tarjonta oli jatkuvasti monipuolista ja mielenkiintoista, nyt taidemuseo (kuten muutkin museot) on jääneet junasta ilmeisesti niukan budjetin vuoksi. Erään amerikkalaisen paperifirman maanosia esittelevässä kalenterissa on Skandinavian kohdalla myös Suomi ja siellä mainittuna Helsinki-ja Kierikki. Tämän huomatessani ällistyin ja ymmärsin, että Kierikki on ilmeisesti myös kansainvälisesti tunnettu. Oulun päättäjät eivät ilmeisesti (jälleen) ymmärrä että kulttuuripääkaupungin tittelin saadakseen tarvitaan kulttuuristen perinteiden vaalimista, mutta myös eteenpäin menemistä, sekä laaja-alaista kulttuuritarjontaa niin museoissa kuin muuallakin. Oululle ko. titteli taitaa olla vain yritys haalia rahaa ja ”mainetta” ilman oikeaa kiinnostusta kokontitteliin; tällaisilla alasajoilla ja ennenkaikkea ymmärtämättömyydellä saa korkeintaan kyseenalaista mainetta ja feikkiys kuultaa läpi, vaikka perinteisestihän Oulun päättäjät ei tätä ymmärrä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Häpeällistä valtuutetut. Ette ole ansainneet palkkioitanne, jos museoita ei aleta kehittämään. Ne kiinnostavat myös matkailijoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä johtuu Oulun päättäjien kulttuurivihamielisyys?
Miten Oulu voisi olla kulttuuripääkaupunki jos täällä lakkautetaan museot?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saataisiinkohan museoihin enemmän asiakkaita, jos ne olisivat iltaisin auki pitempään. Ainakin Helsingissä ja Tampereella museot ovat arki-iltaisinkin myöhempään auki. Voisiko museoissa olla toisinaan myös jotain iltaohjelmaa ja pientä (vaikkapa maksullista) tarjoilua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päinvastoin, museoita Oulussa pitää kehittää. Yhteiskunnan tuet halutaan keskittää Oulun taholta Etelän museolle. Pelkkä sankin, että siirretään on kansallinen ja kansainvälinen häpeä Oulun päättäjiltä. Eipä kehtaa sanoa itsekkään kohta enää mistä on. Sanginjoen metsät luonnonsuojelu alueeksi ja Hietasaareen huvipuisto työn alle , kohta naureskelee tyytyväisenä koko maailma, kuinka tyhmiä Oululaiset ovat. Lisäksi museoita on kehitettävä Oulussa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokainen yksityinen ja julkinen laitos tietää että rahaa ei enää sada mistään, talon sisällä ne päätökset rahan jaosta tehdään. Investointi laitokseen jolla (=johtajalla?) ei ole näkemystä tulevasta on täysin hukkaan heitettyä veronmaksajien tytötä. Ulostulo ideoiden kanssa myy paremmin kuin loputon narina siitä kuinka muiden pitäisi maksaa enemmän.
Katse peiliin siellä, vain omaan toimintaan voi vaikuttaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä kun lopetetaan niin ei tarvitse maksaa turhia veroja. Turhaan tässä kaupunkia syyttämään koska syy on museoväessä joka ei ole kyennyt ja osannut tehdä museosta kannattavaa liiketoimintaa. Olisi riittänyt että edes kustannukset olisi saanut katettua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä ihmeestä tämä käsitys siitä että museon pitää olla businesta? Turhaa ei pidä törsätä mutta ilmaispalvelut koululaisille yms ja minimaaliset lipunhinnat sekä valtionapu tarkoittavat että kyse on yhteiskunnan tarjoamasta palvelusta. Se on totta että Oulussa tämän Luupin myötä museoiden päämäärä ja toiminta on hukassa. Äkkiä selvät tavoitteet museoille, erityisesti Kierikille ja Ainolalle. Ja hajottakaa heti se onneton Luuopi jota kukaan ei halua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se aika jänna, että museon henkilökunnasta säästetään, kun kuntaliitoksissa, jotka tehtiin, oli henkiköstölle luvattu 5 vuoden työllisyystakuu. Mitenkä tämän päättäjät selitätte? On aivan typerää säästää museoista, ne ovat historiaa ja ilman historian tuntemista tulevat sukupolvet tekevät isoja virheitä. Onhan sekin tietenkin totta, että meillä on sellaiset päättäjät, jotka eivät ole intellektuelleja, vaan täysiä turnipseja, jotka eivät ymmärrä maailman menoa omaa etua kauemmaksi. Voisiko edes harkita, että tehostettaisiin ja käytettäisiin nykytekniikkaa hyväksi museoiden toiminnassa. Onhan sekin tietenkin aika kova vaade? Toiseksi sitten puhutaan, että voimalaitokset tulisi rauhoittaa ja suojella rakennuksina. Minun mielestäni ne voitaisiin purkaa ja päästää joet vapaiksi tai minimissään tehdä vihdoinkin jo ne kalaportaat, jotka Pohjolan Voima ja muut yhtiöt ovat luvanneet tehdä jo noin 50 vuoden ajan, mutta eipä ole näkynyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki kiinni vaan. Ketä kiinnostaa vanhat homeiset romut. Säästyvä raha annetaan palkankororuksina johtoryhmälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kulttuuria hehtaaritolkulla ja samaan syssyyn työllistävä vaikutus. Kuka päättäjä uskaltaa kieltäytyä seuraavasta maanantai-illan innovatiivisesta ideasta?
Hietasaareen ilmakitarapuisto, jossa muutama tuhat työtöntä muutaman hehtaarin alueella soittavat ilmakitaraa periaatteella 24/7. Jokaiseen työttömään on kiinnitetty anturi huitomisesta syntyvän energian talteen ottamiseksi.
Työllisyys kohenee, energiatalous kasvaa ja kaikki ovat onnellisia. Pääministerikin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun museossa on niin vähän tavarraa näytillä ja aina samat esineet, ettei kummakaan jos ihmiset eivät käy. Vaihtuvuus pitäisi olla paljon nopeampaa. Hassua, että viedään ainoa museo Oulun kokoisesta kaupungista. Mitä, jos esimmerkiksi teatteri esittäis yhtä ja samaa vuodesta toiseen, ei varmaan kukaan kävis!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

P-P:n museon entinen johtaja Ilse Juntikka jo kertoi 22.12.2017 Kalevassa, että P-P:n ja Oulun taidemuseon koulutettu henkilöstöhän on kaupungille korotetun valtionosuuden ansiosta lähes täysin ilmainen.
Kuitenkin Luupin johdon toimesta henkilöstöä yritettiin pelotella henkilöstövähennyksillä, jollei suostuttaisi hiljaa vain `säästämään seinistä´! Virheellistä ohjausta.
Kuitenkin myös juuri Oulun oma tilahallinto oli mielivaltaisesti keksinyt nostaa Kierikki-keskusken hiekkarantojen latovarastojenkin m2-vuokrahinnat ihan pilviin, jotta koko Euroopan tasolla ainutlaatuisen Kierikin kivikautisen museon toiminta saataisiin petollisesti näyttämään hurjan kalliilta pitää yllä.
Tosi erikoista, tarvehakuisen kummallista ohjantaa kuntapäättäjille, Miksihän?
Eläinmuseon kohdalla SYK ja Oulun Yliopiston hallinto toimineet aivan samoin keinoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Monta kertaa olen arkipäivänä sinne yrittänyt mennä, mutta ei ole päässyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maanantai on päivä, jolloin valtaosa museoista kautta maailman pidetään kiinni siivouksen yms. muiden huolto- ja työtoimenpiteiden takia. Näin myös Oulussa. Toisaalta aukioloajat ovat Oulussa kyllä todella huonot arki-iltaisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu vois näyttää miten Suur Barentsin pääkaupungissa virtualisoudaan kulttuurit ja verorahat. Ja päättäjät telee ilma-ustuntoja ja ilma-päätöksiä. No sinakin kuntslaiset tuntee olevansa pelkää virtuasli ilmaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (122)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

158 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Itsensä peukuttavat ja itsensä kanssa keskustelut

Mistä sinä tiedät että joku itse peukuttaa juttuaan? Lue lisää...
eräs vaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image