Oulu

Oulu-lisästä lak­kau­tuse­si­tys

Oulu 28.8.2012 9:30
Nelli Ahosola

Oulun kaupungin opetuslautakunta esittää kotihoidontuen kuntalisän eli Oulu-lisän poistamista kaupunginvaltuustolle.

Maanantaina esityksen puolesta äänesti kymmenen opetuslautakunnan jäsentä. Vain kaksi jäsentä vastusti kotihoidontuen kuntalisän poistoa. Oulu-lisän poistoa vastustivat Erkki Urpilainen (vas.) ja Matias Ojalehto (kesk.).

”Säästötavoite on kaksi miljoonaa euroa. Oulu-lisän poistamisen tuomat säästöt olisivat vuositasolla 1,2 miljoonaa euroa”, kertoo sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä.

Penttilän mukaan isolla, konkreettisella säästökohteella vältetään ”juustohöyläsopeuttamista”.

Esityksen mukaan muutos tulisi voimaan vuoden 2013 alusta. Oulu-lisän poistamista paikattaisiin asiakasmaksun poistamisella avoimesta kerhotoiminnasta. Lisäksi ennaltaehkäisevään työhön ohjattaisiin 200 000 euroa.

Harkinnanvaraista lisää on maksettu alle 18 kuukauden ikäisen lapsen kotihoidosta 110 euroa kuukaudessa.

Lue lisää 28.08.2012 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (59)

Mikä on, kun ei osata katsoa asioita oikeina kokonaisuuksina? Tässä päätöksessä, jos missä, ei ole mitään järkeä. Ennemmin kannattaisi laskea tuo tuki 80e tasolle, kun naapurikunnassa, niin uuden Oulun aloittaessa kokonaiskustannus säilyisi nykyisellä tasolla, mutta tulojen muutos ei olisi niin ratkaiseva, että pakottaisi viemään pienet lapset kunnalliseen päivähoitoon (jolloin kokonaiskustannukset kasvata merkittävästi).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt mammat päivähoitohakemus vetämään kaikille vauvoilla!! Taistelkaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisointi jäi kyllä nyt vajaaksi. Oulu-lisää korvataan esityksen mukaan toisella järjestelmällä, jonka nimi on toinen ja maksuperusteet muodostuvat hieman toisin. Ei tuo ollut ollenkaan noin yksinkertaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Anteeksi vain, mutta tämä toinen järjestelmä ei ole millään tavalla korvaava Oululisälle. Aivan oikein, ettei ole uutisoinnilla sekoitettu kahta eri asiaa toisiinsa. Tunnen asian, koska esityksestäni Jyväskylä -malli on otettu Ouluun selvitettäväksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Matti Pennasen aikana Oulusta on tullut sairas. Kaupunkia johdetaan kuin yritystä ja vain raha ratkaisee. Pennanen ei ymmärrä johtavansa julkisorganisaatiota jonka päätehtävänä on tuottaa lakisääteisiä palveluita kaupunkilaisille. Oulussa on Pennasen aikakaudella ajettu väkisin läpi tilaaja-tuottaja -malli, jolla kaupunkiorganisaation byrokratiaa ja sisäisiä toimintoja on paisutettu niin ettei enää ole varaa järjestää palveluita ja palkata hoitajia, opettajia ym. oikeita töitä tekeviä ihmisiä. Oululaiset, nyt on aika järjestää mielenosoitus kaupungintalon edustalle ja ajaa Pennanen alas valtaistuimelta. Sen jälkeen on taas mahdollisuus rakentaa Oulusta kaupunki jossa pienen ihmisen on hyvä asua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos nyt laittaisi hoitopaikka hakemuksen kaupungille, kaupungin tulee 4kk aikana järjestää hoitopaikka. Hoidon tarpeen laittaa alkamaan 1.1.2013, siihen on sopivasti tuo vaadittu 4kk järjestely aika. Jos naiset (päättelen, että äidit tästä päätöksestä on eniten näreissään) haluatte mieltänne oikeasti osoittaa, ettekä täällä vain kirjottaa, että nyt haetaan kaikki hoitopaikkaa niin se kannattaa tehdä nyt, jolloin kaupungin on määräajassa järjestettävä hoitopaikka. Nopeammin paikka tulee järjestää ainoastaan kiireellisestä tarpeestä (äkillinen työllistyminen/opiskelu). Joten laittakaapa hakutiimin langat laulamaan, ehkäpä saamme lukea hakemusten lisääntymisestä parin viikon sisällä kalevasta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo-o, eipä oo paljon taasen ajateltu asiaa. Onpa todella säästöä, kun rokotetaan siitä että kotona hoidetaan lapsia ilmaiseksi. Ei muuta ku kaikki kotiäidit äkkiä varamaan päivähoitopaikkoja ni katotaan kuinka kuseen oulu joutuu!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Ja se siitä säästöisä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaahans - taitaa mennä pyhän lehmän kalliomonttu taas lasten edelle. Mitä sitä lapsista kunhan Rutinoffi saadaan sateensuojaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt kaikki tosiaan varaamaan päivähoitopaikkoja, soittelemaan lähipäiväkotiin! Jo nyt on Oulussa huutava pula päivähoitopaikasta Lambergin lakkauttamia paikkoja avataan uudelleen, laskelmat olivat päin honkia. Yhtä ihmeellisiä ovat nämä uudet laskelmat. Sivistyslautakunnanjäsenet eivät taida ääniä kaivata kunnallisvaaleissa!

Vaikka unohdettaisiin pehmeät arvot, lapsenetu ja ennaltaehkäisevät vaikutukset on ehdotus fiasko jo syntyessään. Hoitopaikkoja kaikille lapsille ei tule olemaan ja usean lapsen perheet tuottavat aikamoisen tappion Oululle, opetelkaa jo hyvät päättäjät laskemaan TODELLISET kustannukset. Toisaalta olettaisin, että jokainen uusi veronmaksaija kallioparkille on 880 euron arvoinen? Mikäli siis näitä hotiokustannuksia ei huomioda, jotka "säästöstä" syntyvät.

Oululisää saa siis koko lapsen elin isästä 880 euroa, eli siis pienistä summista kyse. Ja kotona hoidetaan 1-5 lasta. Siis tällä 880 eurolla saa Oulun kaupunki aikalailla päivähoitoa. Yhden alle 3-vuotiaan hoito maksaa yli 1000 euroa KUUKAUDESSA. Että näin! 4-kuukauden yksityinen hoito maksaa kaupungille myös 1000 euroa.

Ja sinulle joka kirjoitit vanhempien maksavan useita satasia päivähoitomaksuja, ei kaikki maksa, taisi minimi maksu olla 20 euron luokkaa. Ja verotulojakaan ei välttämättä sen enempää tule, jos vanhempi ei kuitenkaan töihin mene. Monimutkaista, eikö? Ja sinulle joka kysyit muita säästökohteita, on ehdotukseni: säästetään päivähoidosta ja maksetaan Oululisää kolmevuotiaaseen saakka 150 euroa niin vanmemmat pystyvät hoitamaan lapset kotona, näin tehdään TODELLISIA säästöjä. tarkoitus ei ole tienata vaan tulla keskituloilla toimeen.

itsellä ole tarkoitus olla kotona 3-vuotta, olenkin 9kk. Meni omat budjetit sekaisin näin äkkinäisistä päätöksistä. Ja hoitoon tulee siis 3 alle 4-vuotista.
Muistakaa vaalit tulossa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siinä myöskin yksi kallioparkin maksaja. Vanhoilta ruoka pois, hoitotuet pois perheiltä, verotus kiristyy, siinä muutamia maksajia sille roopille. Ei mitään pankkilainoja vaan kansa kyykkyyn.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja taas näykitään pienestä kuormasta. Eikö se jo riitä, että lapsilisien indeksikorotukset laitettiin jäihin pariksi vuodeksi? Eikö näissä talkoissa voisi olla edes jonkinlaista kohtuullistamista: eikö kuntalisä voitaisi ottaa parhaiten tienaavalta ryhmältä pois. Ei niiltä, joilla talous on jo valmiiksi tiukassa, kun halutaan pitää lapset pitkään kotona ja hoidetaan omia pieniä lapsia siten säästäen kunnan varoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän tätä lisää saa kuin 880 10kk-18kk iässä, siinei kerhoja tarvita! pelkkää menoa nämä OULUN säästöt!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä että tämäkin kannustinloukku saadaan poistettua. Kotiäitien on nyt helpompi ja mielekkäämpi työllistyä oikeisiin töihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

no niin, jonkunhan se pittää tuoki kallio parkki maksaa!!! ottavat sitte vähävaraisilta neki rahat !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

siis onko tämä joku VITSI??? Napsastaan vähiten 'tienaavalta' aikuisväestöltä, äideiltä ja lapsilta, neljäsosa vielä pois?? HUH hUH, miettikäähän vähän, onkohan tämä sittenkään ihan järkevä säästökohde...?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se varmaan - säästön seuraukset tulevat näkyville 10-15v. viiveellä, joten se ei nyt päätöksiä tehneitä paljon jaksa kiinnostaa.

On se hienoa, että puheissa kaikki ovat huolestuneita nuorista ja nuorisosta, aina presidenttiämme myöten. Miksi käytännössä lapsiperheiden asemaa sitten kurjistetaan järjestelmällisesti?

Kuntavaalit tulossa = lapsiperheet varmaan muistavat tämän, vaikka eipä se mitään muuta.

1000 uutta lasta päiväkotiin tammikuussa 2013 voisi jo jotain saada aikaankin = ei muuta kun lapsia päivähoitoon ilmoittamaan, katsotaan kuinka nopeasti oulu rakentaa noin 50 uutta päiväkotia ja palkkaa niihin henkilökuntaa - siinä niitä säästöja sitten syntyykin :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saatiin maksajia mm. kallioparkille, kun Ouluun yhdistyy muita pitäjiä. Näin sitä aletaan sitten kuitenkin juustohöyläillä lapsiperheiltä, ja sosiaalipuolelta. Kuntaliitos tähän nyt ajaa. Käytännössä olen omien lasten hoitopaikassa nähnyt sen kuinka tiukilla lapsiryhmät ovat. Hoitajia on minimimäärä, ja jos joku hoitaja sairastuu, välillä mennään liian suurella lapsimäärällä per hoitaja. Ja nyt JOS Oululisä poistetaan, hoitopaikat täyttyvät entisestään. Siinäpä saa sitten kaupunki säästellä ja rakentaa lisää pvhoitopaikkoja ja palkata lisää lastenhoitajia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikäs siinä sitten - otetaan taas niiltä, jotka ovat jo valmiiksi heikoimmassa asemassa.

Kotiäitien kannattaa vuodenvaihteessa ilmoittautua työttömiksi työnhakijoiksi. Tällöin he tulevat saamaan vähintään 795€ työttömyyspäivärhaa.

Omassa perheessämme tuo 110€ on tullut enemmän, kuin tarpeeseen. Kaikkien ei ole mahdollista laittaa lapsilisiä "korkeakorkoiselle" vaan ne menee välittömästi elämiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitäiskö se mennä alkuvuodesta äitiysloman loputtua töihin ja viedä 5 lasta hoitoon! Veikkaan että maksaa kaupungille pikkasen enemmän kuin kotona hoitaminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (59)

Uutisvirta

6:13
Ouluun halutaan rakentaa maailman pohjoisin mallastamo, hankkeelle haetaan rahoittajia: "Tarvitaan paikallista mallasta, paikallista humalaa ja paikallista hiivaa"
6:00
Häyrysenniemi on kolme vuotta keskellä katuremonttia, asukkaat tyytymättömiä – liittymien katkaisusta ei ole informoitu etukäteen, autoja jäänyt loukkuun pihoille pahimmillaan useiksi päiviksi Tilaajille
6:00
Hongkongista tuli somen propagandatilien tuorein näyttämö – "yhtiöille on oleellista tiedottaa siitä, että ne ovat ryhtyneet toimenpiteisiin"
21.8.
Kerrostaloasunnossa tulipalo Rovaniemellä – ei henkilövahinkoja
21.8.
Syyttäjä: Omakotitaloista vietiin yli 50 000 euron edestä tavaraa – Kohteisiin päästiin löytämällä vara-avaimet
21.8.
Lippo löi itsensä pääsarjan portille – Ulvilan kentästä peräti 24 juoksua
21.8.
Sulava Arktis houkuttelee rahakkaita turisteja: Suomessa rakennettu alus matkaa parhaillaan Koillisväylän läpi, ja lipun hinta oli lähes 40 000 euroa
5
Analyysi: Putin sysäsi asevarustelun yksin amerikkalaisten syyksi – eikä eurooppalaisten huoli venäläisten kansalaisoikeuksista saa vastakaikua
2
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa
2
"Jos on huono marjavuosi, niin se on Arinan syy" – Kari Juntunen on päivätyönsä ohella Osuuskauppa Arinan hallituksen varapuheenjohtaja, joka kummastelee Arinan saaman kritiikin määrää
2
Oulu palkkaa ulkopuolisen selvittäjän etsimään säästökohteita – "Oulu ei ole mikään kriisikaupunki, mutta työtä pitää tehdä"
2
Ouluun halutaan rakentaa maailman pohjoisin mallastamo, hankkeelle haetaan rahoittajia: "Tarvitaan paikallista mallasta, paikallista humalaa ja paikallista hiivaa"
1
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
1
Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosissa saa ampua ilotulitteita venetsialaisissa – ilotulitus sallittua vain taajaman ulkopuolella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image