Oulu

Onnettomuus sulki kaistan per­jan­tai­ruuh­kan aikaan Pohjantiellä Kontinkankaan kohdalla

Oulu 21.2.2020 15:56 | Päivitetty 21.2.2020 16:56
Mirko Siikaluoma, Anna Leinonen

Pohjantiellä tapahtui peräänajo-onnettomuus kello 15.48 aikaan perjantaina iltapäivällä, kun henkilöauto ja pakettiauto törmäsivät. Poliisin Oulun johtokeskuksesta kerrotaan, että ajoneuvoissa oli yhteensä neljä henkilöä. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa.

Onnettomuus sattui noin 200 metriä Kontinkankaan liittymästä Kemiin päin, pohjoisen suuntaan menevien kaistalla.

Yksi ajokaista suljettiin liikenteeltä pelastus- ja raivaustöiden vuoksi. Tieliikennekeskuksesta kerrotaan, että liikenne sujui normaalisti jälleen kello 16.30.

Onnettomuudesta huolimatta kaksi ajokaistaa oli käytössä, ja liikenne sujui onnettomuudesta huolimatta.

Juttua päivitetty 21.2. kello 16.56 tiedoilla autossa olleista henkilöistä.

Kommentoi

No kyllä siellä kaikki törttöilee. Ei ole auton merkistä kiinni. Juuri nämä pieneen rakoon tulevat aiheuttavat äkkijarrutuksia.Jos on ruuhkaa rampilta ja hitaasti ajetaan, niin välien jättäminen auttaisi asiaa ja liikenne sujuisi. Ei tarvitse ajatella aina et minä,minä ja et varmasti tule eteen .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ompa kumma! Eihän siittä tuohon aikaan pääse kunnolla rampista pohjoiseen meneville kaistoille edes. Sitten, kun päässyt itse kaistoille alkaa hätähousut tunkea joka väliin väkisten. Naisetkin vielä! luulis, että niillä on edes hermoja, mutta ei. On kyllä, niin älytöntä pujottelua siinä ennen siltoja kaistoilta toiselle. Ymmärrän kuusamontien rampillemeniöitä niiden on vaihdettava vasemmalta oikealle. Kilpaillaan mikä kaista vetää nopeiten vaikka oikeasti mikään ei vedä nopeammin. Sukkuloidaan miten sattuu oieniin rakoihon ja jarrua yhtäkkiä pohjaan. On oikeasti kuin joku minikilparata oulujoen silloille asti. Nauroin autossa jo touhulle ja tuohonko lisätään Etelä-Suomalaiset hiihtämään meniät a vot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja osasyynä se että oulujoen siltoja on 10 vuotta korjattu aina uudelleen ja uudelleen, ja sen johdosta liikenne pysähtelee silloin kun sen pitäisi soljua hienosti...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiinalaiset tekee valtavan sairaalan muutamassa päivässä. Oulussa ja suomessa ei saada siltaa aikaiseksi vuosiin. Kyllä me olemme surkeita

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pohjantie on liian ylevä sana, vaihtakaa se kolaritie-BMW.
Voi Käyttää Audi, Mersu tahi Laitoksesta päästetyt.
Kiitos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tehkää se Oulun ohitustie Temmeksestä Kuivaniemelle.
Normaali ajajien ei tarvitsi kärsiä Oulun kuskien (top4 automerkkiä) töppäilystä.
Kiitos päättäjille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

31.3.
Urpiaisia ruokinnalla Lukijalta
31.3.
Valtioneuvoston muistio ravintoloiden sulkemisesta kertoo: Koronaa tavattu Pohjois-Pohjanmaalla kuudessa kunnassa – "Oulussa on havaittu useita COVID-19 -tapauksia"
31.3.
Haukiputaan yli 40-vuotias Jatulin liikuntakeskus kaipaa kipeästi isoa remonttia – vajaan yhdeksän miljoonan peruskorjaushanke on paraikaa selvityksessä
31.3.
Messi piikitteli Barcelonan seurajohtoa – "Olemme aina olleet ensimmäisinä auttamassa seuraa, kun on ollut tarve"
31.3.
Muhoksen kunta aloittaa yt-neuvottelut – vielä ei selvillä, kuinka suurta henkilöstömäärää lomautukset koskevat
31.3.
Maaliskuun lukijakuva: Enkun tunti sujuu Iidalla kotona Kiimingissä pappakoiran kanssa
31.3.
MTV Uutiset selvitti että enemmistö suurimmista pörssiyhtiöistä aikoo maksaa osinkoa koronaviruksen keskellä

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

Eikö samalla logiikalla työttömäksi jäävänkin pitäisi olla nillittämättä työttömyyttään ja kestää se puoli vuotta ilman ... Lue lisää...
Eikö työttömäksi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

1.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image