Oulu

Oamkin avajaisia juhlittiin Teatrialla – "Toivon, että säilytätte tämän innostuksen", rehtori Jouko Paaso totesi

Oamkin avajaisia vietettiin keskiviikkona Club Teatrialla. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 4.9.2019 15:45
Helge Murtovaara

Oulun ammattikorkeakoulun (Oamk) lukuvuoden avajaisissa Club Teatrialla vallitsi keskiviikkona iltapäivällä hyvä ja nuorekas tunnelma tai rento ja lämmin tunnelma, kuten rehtori Jouko Paaso ennakolta lupasikin.

Ainutlaatuista tilanteessa avajaisten juontajien Elli Tervon ja Emma Hannosen mielestä se, että 24. avajaisia vietettiin tilanteessa, jossa tiedetään, että lukuvuoden aikana kaksi Oamkin kampusta muuttaa Linnanmaalle.

Juontajat muistuttivat Pohjois-Suomen keskuksen, Oulun, olevan pyöräilykaupunki, jossa pyöräillään ympäri vuoden. Tähän teemaan liittyen rehtori Paaso karauttikin ihan lavalle asti uudenkarhealla kaupunkipyörä Sykkelillä.

Lavalla Paaso joutui juontajien hyppysiin kertomaan ensin kesälomansa vietosta ja sujumisesta. Seuraavaksi häntä pyydettiin kertomaan, millä mielin hän odottaa tulevaa muuttoa Linnanmaalle.

– Varmasti jännittynein mielin odotan sitä ja voi sanoa, että myös henkilöstö on aika innostunut. Meillä on hyvin paljon tiloihin liittyviä asioita. Tällä hetkellä meillä on agendalla se, miten saamme tehtyä hyvää yhteistyötä Oulun yliopiston kanssa, Paaso miettii.

– Olemme Linnanmaalla paljon isomman toimijan, joka on myös omistaja, kainalossa, niin miten me pystymme säilyttämään sen hienon laadun ja työelämäläheisyyden, joka meille on ominaista ja asia, jolla olemme menestyneet.

Seuraavaksi juontajat peräsivät rehtori Paasolta tulevan lukuvuoden teemaa.

– Minun mielestäni hyvä teema oamkilaisille on yhteisöllisyys. Olemme saaneet yhteisöllisyydestä hyviä arvioita ulkopuolisilta arvioijilta. Nyt kun Linnanmaalle muutto ja yliopistoyhteistyö tulevat vahvasti mukaan, toivotaan, että me entisestään parannamme tätä yhteisöllisyyttä, ja sitä kautta olemme entistä parempia ja entistä innostuneempia, Paaso sanoo.

Oulun kaupunginjohtajan Päivi Laajalan tavoin Paaso kiitteli uusia oamkilaisia hyvästä valinnasta.

– Toivon, että säilytätte tämän innostuksen, mikä teillä nyt alussa on, vaikka tiettyä epävarmuuttakin saattaa olla. Toivottavasti me kykenemme vastaamaan teidän toiveisiinne ja niihin urahaaveisiin, joita teillä on. Jos teillä on mitä tahansa palautetta annettavana, otamme sen mielellämme vastaan, koska haluamme kehittää toimintaamme, Paaso muistutti.

Sopimusala-asiamies Taisto Palola ja opiskelijayhteyshenkilö Heidi Alajukuri (oik.) kertoivat ammattiliitto Pron toiminnasta ja opiskelijajäsenyydestä musiikkipedagogiksi opiskelevalle Minna Joki-Luomalalle. KUVA: Jukka Leinonen

OSAKOn hallituksen varapuheenjohtaja Nina Lyytikäinen muistutti perinteiden pitävän kasassa, vaikka ympäristö muuttuu.

– Toivon, että lämmin ja tiivis yhteistyö sekä hyvä tekemisen meininki säilyvät, Lyytikäinen sanoi.

Avajaisten aikana Teatrialla yli 50 näytteilleasettajaa kertoi omasta toiminnastaan erityisesti uusille opiskelijoille. Yksi esittelijöistä oli ammattiliitto Pro.

– On ollut todella paljon huisketta tänä päivänä. Olemme kertoneet työelämään liittyvistä asioista ja tarjonneet opiskelijajäsenyyttä, sopimusala-asiamies Tero Puutio selventää.

Oulun Energia on Oamkin vuoden 2019 sidosryhmä. Avajaisissa palkittiin myös ansioituneita oamkilaisia.

Lapsentahtisen ensi-imetyksen avulla kohti toiveiden mukaista imetyskokemusta palkittiin vuoden julkaisuna. Sen tekijät ovat Johanna Alian, Marjo Makkonen ja Satu Rainto.

Biofilinen työtilasuunnittelu palkittiin vuoden opinnäytetyönä. Sen tekijä on rakennusarkkitehdiksi valmistunut Fiia Tryyki.

Vuoden opiskelija on toisen vuoden sairaanhoitajaopiskelija Tiina Ala-aho.

Vuoden opettaja on kätilötyön lehtori Minna Perälä.

Avajaispäivä huipentui opiskelijakunnan organisoimaan iltajuhlaan, Preludiin.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kyllähän sitä oluen voimalla innostuu itse kukin, ainakin vähäksi aikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuhlaajapoika juhlii ja lasku mennee yliopistolle. Yliopisto vähentää summan tutkijoiltaan ja opetuksestaan. Tästä laitoksesta ei tule korkeakoulua ei sitten tekemälläkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laatuahan se on toki tämäkin. Yhteisöllisyys on kyllä aikamoinen vitsi. Koulutuksen tason ollessa todella surkea, yritetään keksiä jotakin mihin puhaltaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huonoin organisaatioilmapiiri mihin olen koskaan tutustunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai yhteisöllisyys teemana... siinähän ei ole mitään muuta kuin kehitettävää! Saa kyllä surkeampaa yhteisöä hakea. Surkeasti johdettu laitos ja surkeata laatua tuottaa, kun ketään ei vaan kiinnosta, ei opiskelijoita, ei opettajia, eikä varsinkaan johtoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai odottaa henkilökunta innostuneena muuttoa... Vuoden lopussa tai ensi vuoden alussa Yt neuvottelut...opintojen laatutaso uskomattoman heikko. Nyt kaivataan totuutta, kaikilta. Mutta kuka lähtee pois? Ei paljon jää jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

13:00
Oulun yliopistolla toteutettiin Kestävästi liikkuva Linnanmaa -opintojakso – opiskelijat hakivat uusia ideoita Linnanmaan kampusalueen ja kestävän liikkumisen olosuhteiden kehittämiseksi
12:10
Oululainen Mari-Leena Talvitie tyrkyllä jatkokaudelle kokoomuksen varapuheenjohtajaksi – "Talvitie on osoittanut olevansa aito joukkuepelaaja"
12:01
Brittitähti James Blunt konsertoi Oulussa kesäkuussa osana Euroopan-kiertuettaan
11:50
Vehviläinen: Pahin skenaario on koronapandemia, kausi-influenssa ja hoitoalan lakko
11:37
Tukes antoi myyntikieltoja ja markkinoilta poistoja 75 tuotteelle – lisäksi 15 tuotetta vaadittiin pyydettäväksi takaisin loppukäyttäjiltä
11:25
Presidentti Niinistö vierailee ensi viikolla Iissä, josta matka jatkuu Lappiin – Iissä esillä kunnan ilmastotyö
10:46
Uutistoimisto Bloombergin lähde: Nokia harkitsee yritysjärjestelyjä, yhtiön osien myyminen mahdollista – Nokia ei kommentoi
40
Moni poliisi harkitsee alan vaihtamista, sillä kiire, väkivalta ja henkilöstövajaus kuormittavat – Oulun poliisilaitoksen työsuojeluvaltuutettu Tero Väyrynen toivoo pikaisia toimenpiteitä
23
Kuusamo satsaa miljoona euroa maastopyöräilyyn – Rukalle rakennetaan useita uusia reittejä
20
Koronaviruksen Italiasta saanut sairastui Suomessa ja hakeutui hoitoon – "Meni kuin Strömsössä", sanoo HUS:n ylilääkäri
17
Turvapaikanhakijat ja pudasjärviset tarvitsevat vastaanottokeskuksen Lukijalta
17
Epäilyt kasvavat: Koronavirus voi ehkä sairastuttaa jo kerran oireettomaksi todetun uudelleen
15
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
14
Näin koronatilanne etenee: Suomessa kymmeniä epäilyjä, Virossa todettu ensimmäinen tapaus ja Kiinassa vähiten viruskuolemia kuukauteen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image