Oulu

Nelostiellä otetaan käyttöön kahdet uudet liikennevalot ensi viikolla – molemmat ovat Iin keskustan eteläpuolella

Oulu 8.10.2019 9:34
Heidi Peltonen

Nelostien uudet liikennevalot otetaan käyttöön Iissä ensi viikon tiistaina 15. lokakuuta.

Uudet liikennevalot sijaitsevat Sorosentien ja Nelostien risteyksessä sekä Leipojantien ja Nelostien risteyksissä. Molemmat valot ovat Iin keskustan eteläpuolella. 

Liikennevaloja pidetään keltavilkulla noin viikon ajan ennen valojen käyttöönottoa. Tuolloin liikenteessä pätevät normaalit väistämissäännöt. 

Liikennevalot testataan 15. lokakuuta käyttöönoton yhteydessä. Tämän jälkeen valojen toimintaa seurataan tehostetusti noin kuukauden ajan. 

ITM Finlandin infrahankkeiden projektipäällikkö Olli Rossi sanoo, että testaus pyritään ajoittamaan työmatkaliikenteen ulkopuolelle. Rossin mukaan testiaikana on kuitenkin syytä varautua liikennevirran ajoittaisiin poikkeamiin. 

Liikennevalot rakennettiin, jotta sivusuunnista pääsee liittymään turvallisesti Nelostien liikennevirtaan. Valojen rakennuttamisesta vastasivat ITM Finland ja Iin kunta. Rakennussuunnitelmat laati Pohjois-Pohjanmaan ely-keskus. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (49)

Kas kun ei laiteta puomia. Valtakunnan päätien liikenne halutaan ehdoin tahdoin ruuhkauttaa. Huonoin vaihtoehto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

uusin hidastesuunnitelma on, että kärkkäisen ja kuhan kalaliikkeen välille vaihdetaan liikenne vasemmanpuoleiseksi kahdella kaistakahdeksikolla, näin saadaan iihin ideaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja sitten odottamaan kauanko valot on toiminnassa ennenkuin ne joudutaan ruuhkautumisten takia kytkemään pois käytöstä..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ii on mahtava paikka. Kova meno-takakeno. Puhdas luonto ja oma rauha paitsi mopoilijat vetää keuloja joka päivä Sorosen- ja Timpurintiellä sekä kaistapää urheiluautoilija yrittää epätoivoisesti saada perän luistamaan. Virkavaltakaan ei turhaan häiritse harrastuksia. Iissä kannatta aina pysähtyä. Ainakin liikennevaloissa jos ei muuten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sen pitäisi olla merkittäväkin valtatie Suomessa, jossa liikenteen pitäisi sujua. Nyt sitä sumputetaan Iin kyläkujaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuuleman mukaan Kärkkäisen ja Iin keskustan väliin tulee myös neljä kappaletta hidastetöyssyjä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä kun tulee valot ne parantavat liikenneturvallisuutta merkittävästi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvänen aika, jollei löydy maata kiertää Iitä, tehdään tunneli. Tunneli voisi alkaa Iin eteläpuolella Haukiputaan liitymän kohdilla ja tulla pohjoispuolella Olhavansuoralla takas maan pinalle. Pikku juttu. Joissakin maissa voi olla 20km pitkiä tunneleita. Rahasta ei varmasti ole kiinni. Ilmakin raikastuisi Iin kohdalla kun ei tarvi 4 eri kertaa kiihdyttää vauhtiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nelostielle valot? Onhan tämä aika puuhailua. Siitä se soppa syntyy. Ammatin puolesta tiellä olevana tämä kyllä vaikuttaa aika päättömältä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei mitään järkeä! Kuka näitä suunnittelee?
Liikennevalot ovat se huonoin vaihtoehto ja kiertoliittymä sen jälkeen toiseksi huonoin, koska suomalaiset eivät osaa ajaa niissä.
Ainoa oikea vaihtoehto olisi Iin ohitustie! Sama Kärsämäelle...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmekkös tuo on jäähän Simossakin 800m valtakunnan pääväylää korjaamatta! Lotto arvonnassakin on viikoittain enemmän rahaa kuin tuokin tienpätkä maksaisi.Jo edellisessäkin remotissa kyseiseltä tieosuudelta siirrettiin rahat Tampereen ohitustielle.Silloinen liikenneministeri oli Antti Kalliomäki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

nyt kun on päästy alkuun näitten valojen kanssa niin laitetaan valot myös virkkulan tien riteykseen siinäkin joutuu odottelemaan pitkiä aikoja tielle pääsyä samoin kuin siellä mihin nyt valot saatiin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Monta kertaa kattonu oikein kellosta, että kauanko kärkkäisen risteyksessä joutuu oottamaan, että pääsee tiellä. Yleensä ei oo kahta minuuttia pidemmälle päässy..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ajelen säännöllisesti Lappii töihin Oulunseudulta ei tulis mieleenkään lähteä jonotteleen Iin ruuhkiin ja ohituspätkien kaahareita väisteleen Kiiminkiin Yli-Iihin Oijärvelle jen. hyvät tiet saa rauhassa päästää meneem

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pudasjärvi - Ranua -reitti hyvä valinta Rovaniemelle ja siitä pohjoiseen matkatessa. Muutama kilometri tulee lisää. Plussana erittäin hyvä tie ilman kameroita. Myös talvisatanen hyvän matkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu-Kemi väli onkin ollut liian kauan liian sujuvaa kaikkine tietöineen, hyvää että saadaan lisää jonoja punaisilla valoilla...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikein hyvä että tulee niitä liikennevaloja. Turhanpäiväsiä kaahareita muutenkin liikenteessä😁

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (49)

Uutisvirta

15:02
"Minun pelkoni, kipuni ja toiveeni ohitettiin täysin", sanoo rovaniemeläinen Sanna – Osalle naisista synnytys on katkera kokemus, joka jättää mielen haavoille jopa vuosiksi Tilaajille
14:26
Kuninkaita kaatui shakkiturnauksessa Oulun pääkirjastossa – nopea shakkipeli kestää kymmenestä minuutista alle tuntiin
14:21
Auto törmäsi hitaassa vauhdissa rakennuksen seinään Tornion keskustassa, vahingot jäivät pieniksi
14:00
Pompeiji on yhä tutkijoiden aarreaitta, joka välittää tietoa modernista ja naisia arvostavasta yhteiskunnasta – Ria Berg löysi muinaisesta lyhdystä tekstiviestin menneisyydestä Tilaajille
13:47
Ilmatieteen laitos varoittaa: Ajokeli muuttuu iltapäivällä huonoksi Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – taivaalta tulee lunta ja räntää
12:57
Nuoria houkutellaan suomalais-ugrilaisten kielten pariin somessa – 22-vuotias udmurtti Anastasiya Ivanova laulaa Instagramissa omalla kielellään
12:56
Kaupunginojan pinnalta löytyi öljyä Raksilassa, pelastuslaitos selvittää tilannetta ja aineen alkuperää
32
Analyysi: Anne Berner-shown jälkeen uusi hallitus painoi junaliikenteen kilpailukuvioissa jarrua – yltiövapaa markkinatalous on vasemmistolle kauhistus
32
Y-sukupolvi odottaa esimieheltä kahdenkeskisiä keskusteluja – "Milleniaalit haluavat mennä eteenpäin osaamisessaan, tavoitteet ovat heille tärkeitä"
28
Omistaja yllätti autoonsa murtautuneen miehen ja huitoi tätä kepillä Rovaniemellä – murtautuja ja auton omistaja otettiin kiinni
27
Erilliset tuvat voivat vaikeuttaa naisten aselajin valintaa ja katkaista tiedonkulun – Varusmiehet kannattavat yhteistupia, koska nyt tutustuminen on hankalaa
19
Korkein oikeus kumosi Pelson vartijan murhanneen vangin vapauttamispäätöksen – Vanki oli liittynyt United Brotherhoodin jäseneksi
16
Suomi valmistautuu pienydinreaktorien luvitukseen
11
Poliisi: Kuljetusyritykset varoittavat toisiaan liikennevalvonnasta Kainuussa – vaikeuttaa ylikuormien kontrollointia ja vaarantaa turvallisuutta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Ranuan ja Posion kunnissa lumisateen ja tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Pelottava ihminen?

Joidenkin mielestä ihminen, jota ei voi höynäyttää ja sanoo suoraan, kuin asiat on, ovat pelottavia, minusta loistavia i... Lue lisää...
tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image