Oulu

Naista ammuttiin il­ma­ki­vää­ril­lä jalkaan Oulussa – yksi otettu kiinni

Oulu 14.3.2019 13:31
Anna Leinonen

Oulun poliisi on ottanut kiinni yhden henkilön, jonka epäillään ampuneen naista ilmakiväärillä jalkaan, kertoo rikoskomisario Jan Sormunen Oulun poliisista. Ampuja oli ollut sisällä asunnossa, ja hän oli ampunut ulkona ollutta naista ikkunasta.

Paikalle tullut poliisipartio oli paikallistanut asunnon, josta laukaus oli tullut. Sisällä oli ollut kaksi henkilöä. Heistä toinen oli otettu kiinni.

Välikohtaus sattui Oulun Talonpojankankaalla torstain vastaisena yönä hieman puolenyön jälkeen.

Tapausta tutkitaan pahoinpitelynä, törkeänä pahoinpitelynä, virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena sekä törkeän pahoinpitelyn yrityksenä.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

SDP:n ajama lasten leikkiaseiden ja Aku Ankan kieltämiseksi 1960-90 luvulla on saattanut aiheuttaa mainitun laisiav otsikoita. Toisaalta tilastot on siistiytyneet eurooppalaisen mallin mukaan, mutta onko kyseessä tilastokosmetiikkaa vai tyyntä Reaganin ja Gorbatshovin ajaman sodan talouskasvua aiheuttavan sodan käymiseksi Euroopassa tai muualla. Putinilla ja Trumpilla saattaa olla totiset konsensus ja nomenklatuura vinkeet tai pyytteet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai imppari poikia. Ennen ne jehut sanoi. Meni poskesta läpi, mutta katsotaan ensi kerralla. Ei tytöt kuulu tämmöiseen. Piiskaa pojille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipa kerran hurja mies. Kesken korttipelin mies huitaisi moran suoraan reiteen kiinni. Siinä pelimiehet katsoi pitkään toisiaan. Oh hoh. Ei tämä pojat mitään. Sotavamma ja puujalka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On ilmeisesti nuot ilmakiväärit alettava laittamaan ns. rekisteriin niin, että kun niitä ostetaan kaupoista niin silloin on tehtävä samalla viranomasille ns. ostoilmoitus, kuka osti osoitetietoineen, johon niitä myyvä kauppa on myös sitoutunut tai näin saanut luvan niitä myydä. Ja jos ilmakiväärin myydä eteenpäin, on netissä tehtävä ns. luovutustodistus kenelle se on luovutettua jne. Ja myös kun ilmakivääri poistetaan käytöstä niin se on vietävä poliisiviranomaiselle. Ehkä tämä estäisi nykyistä väärinkäyttöä ja sekä korottaisin ostamiskynnystäkin !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerrassaan loistava ajatus. Miksei Ruotsissakin oteta oppia?
Luulisin että räjäytykset ja ammuskelut yleisillä paikolla loppuisivat heti kun rikolliset eivät enää saisi tavaroitaan tavallisesta kaupasta. Tai sitten ei...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä polliisi. Tuli mieleen 60 -70 luvun kylien väliset vihat. Onko kukaan tutkinut miksi ennen oli kylätappelut yleisiä. Muistan kun olin Kouvolassa 1979 niin siellä kuusankoskilaiset kävi vielä täyttämässä kaupungissa. Se oli viikonlopun kohokohta. Mitä imppariin tulee niin niitä sotia oli joka pitäjässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tulevia terroristeja kokeilevat miltä tuntuu ampua ihmistä ..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taas on Oulu päässyt Etelän Iltapäivälehtiin ja pääuutisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvin toimii kännykällä.Yksipuoliset kysymykset. Taidettiin kehua laajaksi kyselyksi, kaukana siitä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

95
Puheenaihe: Ovatko Stora Enson yt:t suurempi isku kuin Nokian vähennykset?
50
Kärpät nollasi Ilveksen ja siirtyi puolivälieräsarjassa 2–0 -johtoon – Osalan taklaus kuumensi tunteet, pitkä pelikielto uhkaa
29
Analyysi: Vaalikampanjoista loppuivat repivät aiheet, koska kukaan ei halua suututtaa Sdp:tä
25
Lehmät kuumentavat vaalikeskustelua – keskusta ja kokoomus pelkäävät vasemmiston ja vihreiden ilmastotekoja
17
Ferrovanin tehdasta ei tulekaan Raaheen – yhtiö on asetettu selvitystilaan ja toimitusjohtaja vapautettu tehtävästään
17
Ulkoministeri Timo Soinin kimppuun yritettiin hyökätä Vantaalla – vartijat taltuttivat Soldiers of Odin -tunnuksiin pukeutuneen miehen
15
Radio Pooki palkittiin vuoden paikallisradiona, kanavalle myös vuoden paikallisradiojuontajan palkinto

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivällä Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Ranua ja Posio lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

PEKKA HAAVISTO

389 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kyseenalainen onnellisuustutkimus

Kyllä tutkimus perustuu mitattavissa oleviin, ja myös vertailukelpoisiin tietoihin eikä mielipiteisiin. Tämä oli jo sei... Lue lisää...
Heippa vaan rehellis...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image