Oulu

Moni talvituote jää nyt hyllyyn Oulussakin – lauha ja vähäluminen talvi suitsii varsinkin suksien ja luistimien myyntiä

KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 11.1.2020 19:42
Raimo Pirttikoski

Lauhaksi ja vähälumiseksi lussahtanut talvi tahtoo nyt suitsia varsinkin suksien, luistimien ja moottorikelkkailuun liittyvien varusteiden myyntiä myös Oulun korkeudella.

Esimerkiksi Oulun Joutsensillan Budget Sportissa hiihtovälineitä tutkiskeli lauantaina iltapäivällä vain muutama asiakas.

– Päätin ostaa uudet suksisauvat, katselin niitä ensin netistä. Jospa ne hiihtokelitkin vielä tänäkin talvena jossain vaiheessa paranevat, oululainen Tarja Airovuo sanoi.

Airovuolle hiihto on talvisin ykkösharrastus.

– Yleensä hiihdän yli 2 000 kilometriä talvessa, nyt niitä on kertynyt vasta 350. Tänä talvena moni hiihtolenkki on vaihtunut pyöräilyyn ja kävelyyn.

MyyjäTuomas Rantasuomela vahvisti, että varsinkin uudenvuoden jälkeen suksiosastolla on ollut aika hiljaista.

– Viime vuonna tähän aikaan asiakkaita riitti jonoiksi asti. Mutta on nytkin liikkeellä tosiostajia, jotka haluavat varautua siihen, että lunta tulee enemmän. Heillä on myös varaa valita, koska suksia on jäljellä paljon, Rantasuomela totesi.

– En usko, että suksia tänäkään talvena jäisi myymättä, tai että niitä tarvitsisi polkuhintaan myydä. Oulussa talvikelit ovat kuitenkin aina paljon paremmat kuin etelässä.

Myymäläpäällikkö Jorma Hiltula arvioi, että ainakin aktiiviharrastajat ovat jo löytäneet riittävästi latuja myös lähialueilta.

– Mutta kyllä säät aina vaikuttavat varsinkin talvipukeutumiseen sekä suksi- ja luistinkauppaan. Toisaalta nyt kun voitelukelit ovat olleet vaikeat, niin yhä useampi on innostunut kokeilemaan karvapohjasuksia, Hiltula sanoi.

– Lasketteluvälineitä menee ihan normaalisti, koska hiihtokeskuksissa lunta riittää. Ja aika hyvin on yhä myyty myös toppavaatteita, koska onhan meillä ollut kylmiä viimapäiviä.

Lasten pulkkia ja liukureita myymälän valikoimaan ei tällä hetkellä edes kuulu.

– Monessa kaupassa pulkkahyllyt näyttävätkin olevan täynnä, Hiltula totesi.

– Meiltä on aiempina vuosina ostettu aika paljon rattikelkkoja etenkin jouluksi, mutta nyt niitä ei taidettu myydä yhtään. Esimerkiksi nastakenkiä ja hulavanteita taas myydään koko ajan paljon.

Myös Oulun Motonetissä kehnot talvikelit ovat hidastaneet monien talvituotteiden myyntiä.

– Lumityökalut ja muu lumeen liittyvä tavara sekä moottorikelkkailuun liittyvät vaatteet ja varusteet eivät nyt oikein liiku. Hittituotteeksi on noussut hiekoitusmurske, siitä on jo ollut pulaakin välillä, tavaratalopäällikkö Janne Niskanen kertoi.

– Talvikalastukseen liittyviä välineitä ja varusteita on mennyt kaupaksi aika normaaliin tahtiin, koska monin paikoin jäitä on kuitenkin jo riittävästi. Märkien ja loskaisten kelien takia myös lasinpesunesteitä ja pyyhkijänsulkia on myyty viime aikoina paljon.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (36)

Kaikki pitää kieltää, sakon uhalla, 1.12. 2024 mennessä. Sen jälkeen ei ole väliä pitää vaalejakaan yms.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moottorikelkat tulisi kieltää viimeistään 2030 mennessä. Ainoastaan viranomaiskäyttö erikoisluvalla sallittu. Luonto ja suuri enemmistö hyötyisi todella paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja moottoripyörät tulisi kieltää viimmestäin 2021 mennessä. Ainoastaan viranomaiskäyttö erikoisluvalla sallittu. Luonto ja suuri enemmistö hyötyisi todella paljon.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Polttomoottorien avulla tapahtuva veneily on kiellettävä jo ensi kesänä, ellei se liity ammattikäyttöön. Päästöt ovat sietämättömän korkeita, soutaa saisi edelleen, se voidaan rinnastaa pyöräilyyn, samoin pienten sähkökäyttöisten perämoottoreiden käyttö voidaan sallia, mikäli sähkö on tuotettu ympäristöystävällisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Emme ole ostaneet lapsille yksiäkään suksia, monoja eikä luistimia kaupoista vaan kaikki on haettu kirpputoreilta. Useimmiten luistimiakin löytyy sieltä joita tuskin on käytetty kuin kerran pari jalassa joten ovat uusia vastaavat ja eivät maksa juuri mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ladut on mainiossa kunnossa hiukkavaara kiulukangas Talvikangas jääli hönttämäki jne laduilla. Myös suurin osa oulun tekojäistä on luisteltavissa. Ainahan voi tekosyitä käyttää ettei tarvi sohvalta nousta. Myöskin luonnon polut on pyörällä ajettavissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Enää ei tarvi sataa yhtään lunta ja entinenkin saisi sulaa pois. Kaupunki ja kunnat säästävät aurauskuluissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päinvastoin. Saisi tulla kunnon talvikelit: metri lunta ja pakkasta ainakin 20 astetta, mieluummin 30.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laitetaan saman tien tilaukseen 40 asteen pakkaset ja vähintään 2 viikon sähkökatkot. Jos ei sittenkään ole porukka tyytyväisiä tilanteeseen niin jatketaan sähkökatkoja muutama viikko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tilasin netistä rehelliset kopiot ja oli ihan samat ku suomen kaupoissa, toimitus kesti kotia n.2 päivää ja hinta oli 45€ tasan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (36)

Uutisvirta

28.1.
Kiinalainen matkailija on tuotu eristykseen Lapin keskussairaalaan koronavirusepäilyn vuoksi – potilas oli tullut Wuhanista
28.1.
Oulun ammattikorkeakoulussa ultralujasta teräksestä rakennetulla autolla pyritään parantamaan autojen energiatehokkuutta – "Tavoitteena oli suunnitella mahdollisimman luja ja kevyt auton runkorakenne"
28.1.
Karibianmerellä voimakas maanjäristys, useille maille annettiin tsunamivaroitus – Vedenalainen järistys oli voimakkuudeltaan 7,7 richteriä
28.1.
Lin­ja-au­to suistui ojaan Enon­te­kiöl­lä
28.1.
Oulun keskustan Snellmaninpuistolle laadittiin rakennussuunnitelma – puistoon suunnitellaan oleskelumahdollisuuksia ja taidepolkua
28.1.
Trump: Palestiinalle itsenäinen valtio, Israelin miehittämät siirtokunnat tunnustetaan, Jerusalem säilyy "jakamattomasti" Israelilla, Palestiinalle pääkaupunki Itä-Jerusalemiin
28.1.
Hiihtosuunnistuksen kuusinkertainen nuorten maailmanmestari Liisa Nenonen muutti Ouluun opiskelemaan: "Lunta on pitänyt etsiä" Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan itäosassa sekä Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, lumisten teiden ja sohjoisten teiden vuoksi.
Ajokeli on huono Lapin länsiosassa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Kemijärvi pöllyävän lumen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamusta alkaen maan etelä- ja keskiosassa lukuunottamatta Ahvenanmaan maakuntaa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

Iitaz

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hinnoittelevatko selluköpit itsensä työttömäksi?

Ei mitään rajaa taas suomalaisen työntekijän haukkumisella. Ylen telkemän tutkimuksen , Yle uutiset Politiikka 28.2.201... Lue lisää...
taas aivan bullshitt...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

29.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image