Oulu

Mikä oli vuoden 2018 ilahduttavin juttu? Kokosimme kahdeksan ehdokasta, äänestä suosikkiasi

Oulu 24.12.2018 8:10 | Päivitetty 25.12.2018 9:28
Anna Leinonen

Tähän vuoteen on mahtunut ikävien uutisten lisäksi myös useita ilahduttavia ja hauskoja juttuja. Nyt on aika valita Kaleva.fi:n ilahduttavin juttu vuodelta 2018.

Äänestysaikaa on tämän vuoden loppuun saakka. Äänestyslomake löytyy jutun lopusta.

1. Pötköttelytunnit tulivat kuntokeskuksiin – päiväunet ovat uusi trendi

Ei ole kovinkaan kauan siitä, kun puolen tunnin tehotreenit olivat se juttu kuntokeskuksissa kiireisille. Nyt uskotaan pötköttelyn parantavaan voimaan.

Testataan uusi Nokoset-tunti Heikinkadun Fressissä. Siinä kuntokeskuksen asiakkaille tarjotaan rentoutusta puolen tunnin ajan. Tunnilla opetellaan myös oikeaoppista, rentouttavaa hengitystä. Vartin ajaksi pannaan unimaskit päähän ja vedetään peitto korviin. KUVA: Jukka Leinonen

Pötköttelytunnilla vedetään peitto korviin ja unimaski silmille – ja otetaan nokoset, tai ainakin yritetään rentoutua. Tunteja markkinoidaan etenkin työelämästä tai hektisestä elämänmenosta stressaantuneille.

2. Oululainen 17-vuotias Jere lahjoitti hiuksensa syöpähoidossa olleen lapsen hiusperuukkeihin

Oululainen Jere Koskela kasvatti hiuksia ensin huvikseen, sitten hän kuuli mahdollisuudesta lahjoittaa leikatut pitkät hiukset syöpään sairastuneiden lasten hyväksi peruukkien tekoon.

KUVA: Lukijan kuva

Koskela opiskelee alaa, jossa autetaan ihmisiä, ja niinpä hän päätti tehdä hyvää myös hiustensa avulla.

3. Äkeäilmeinen kissaeläin muutti Ranuan eläinpuistoon – "Oli ensimmäisenä yönä vetänyt 15 hiirtä"

Ranuan eläinpuiston manuli KUVA: Ranua Zoo

Ranuan eläinpuistoon tuli uusi laji, kun 6-vuotias manuliuros muutti keväällä Korkeasaaresta Lapin eteläosiin. Ranuan eläinpuiston intendentti Mari Heikkilä kertoo, että luonnonvaraiset manulit elävät erakkomaista ja piilottelevaa elämää Aasian aroilla.

Manulilla on äkeä perusilme. Tuikeasta olemuksestaan huolimatta Ranualle muuttanut yksilö on Heikkilän mukaan leppoinen luonne.

 

 

4. Sorsaperhe pelastettiin sairaalan suljetulta sisäpihalta Oulussa

Rakennushuollon porukka huomasi toukokuun puolivälissä, että OYSin suljetulle sisäpihalle oli asettunut sorsaemo munimaan. Munia oli pesään ilmestynyt yli kymmenen. Miehet kävivät joka päivä katsastamassa tilanteen. Kuukauden lopussa miehet huomasivat, että emon seuraksi oli kuoriutunut kahdeksan poikasta. Emo ja pörröiset poikaset eivät päässeet suljetulta pihalta minnekään, vaan kiersivät kehää ilman ulospääsyä.

Sorsa pesi sairaalan suljetulle sisäpihalle. Poikasten kuoriuduttua täytyi järjestää "marssi luonnon helmaan" läpi monien mutkien.

Neljä miestä oli mukana operaatiossa, joka pelasti sorsaperheen suljetulta sisäpihalta Oulussa.

5. Oululaismies nosti 70 metrin syvyydestä hurjan pedon Norjassa – "Saattaa tarttua vaikka jalkaan kiinni, eikä päästä irti"

Oululaisen Antti Ylipekkalan pohjapilkkiin kävi kiinni hurjan näköinen kissakala kalareissulla Norjan Skibotnissa.

KUVA: Mies tuli vuonolta... / Lukijan kuva

Kala nousi veneeseen noin 70 metrin syvyydestä. Kissakalat voivat olla erittäin aggressiivisia. Ylipekkala kertoo, että työnsi kalan suuhun veneen airon, jotta se ei purisi muuta.

6. Rovaniemen biitsi-porot nousivat nettihitiksi maailmalla – myös auringonottajien ja uimarien rentoa suhtautumista poroihin ihmetellään

Hellekesä sai myös porot kokoontumaan Kemijoen varressa olevalle uimarannalle Rovaniemellä. Uimarannalta napattu kuva nousi nettihitiksi maailmalla.

Uimarannan viereisessä puistossa on poroille maittavaa ruohoa. KUVA: Anna Muotka

Kuvaa kommentoineita ihmisiä viehättivät porojen lisäksi se, että ihmiset viettivät porojen rinnalla rantaelämää kaikessa rauhassa. 

7. Kallen pihalla Huonesuolla on omat valofestarit ennen joulua – pihapiiriä koristavat tuhannet lamput ja lasertykit

Oulun Leväsuontiellä sijaitseva omakotitalo pihoineen kerää katsojia kauempaakin ennen joulua. Pienimuotoinen nähtävyys on saanut ohikulkijat pysäyttämään autonsa valokuvia varten.

 Huonesuolla Kalle Penttilällä on komeat jouluvalot.

Valomeren keskellä asustaa Kalle Penttilä, joka on koristellut antaumuksella taloansa ja pihaansa jouluvaloin jo kymmenkunta vuotta.

8. "Kutsu jo soi iltahuudon" –  Seitsemänvuotias Anton esitti iltahuudon muhoslaiselle veteraanille

Oululainen Anton Häkkinen, 7, on ihastunut perinteiseen Veteraanien iltahuuto -kappaleeseen ja halusi päästä esittämään sen sotaveteraanille. Ennen itsenäisyyspäivää Antonin toive toteutui. Hän pukeutui parhaimpiinsa ja kävi esittämässä kappaleen palvelutalossa asuvalle Kaarlo Maneliukselle.

Oululaisen Anton Häkkisen onnen täyttymys oli päästä esittämään Veteraanin iltahuuto muhoslaiselle rintamaveteraani Kaarlo Maneliukselle.

Anton on myös oopperalaulaja, baritoni Jorma Hynnisen ihailija. Antonilla on tapana soittaa toisinaan Hynniselle ja laulaa. Hynnisen mukaan poika on selvästi lahjakas.

Äänestys on päättynyt.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (28)

On se surullista, että kun harvoin mediassa painotetaan mukavia ja ilahduttavia uutisia niin katkeroituneet trollittajat ja kyyniset valittajat katsovat asiakseen jakaa negatiivista mantraansa täällä kommenteissa. Kannattaisi ottaa vaikka Uuden Vuoden 2019 tavoitteeksi että haemme kaikki enemmän positiivista otetta elämäämme.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdottomasti se, kun Kari-Pekka Toivonen irtisanoutui pestistään. Vieläkin hymyilyttää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missä Kärppien mestaruus? Yli 7000 katsojaa joka viikko kannustaa Raksilan hallissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Roin biitsi porot on ihan nofmi tapaus, huonesuon jouluvalot on karseet, sääli naapureita valosaasteen vuoksi, ja vuoden paras oli kun metallica lahjoitti hurstille. Eli jopa isossa maailmassa on huomattu suomalaisten hätä. Haloo sipilä!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Molempien katseissa on ihaileva, arvostava kunnioitus, jonka molemmat ymmärtävät. Vetaraanin työ Suomen hyväksi ja jota pikkupoika osaa kunnioittaa ja arvostaa. Vanhuus ja nuoruus elämän peruskivet kohdallaan. "Himmetä ei muistot koskaan saa!"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on onnenpäivä kun Sipilän keskustapuolueen kannatus tipahti alle 19 %

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannatusalennus on enemmän, mutta todella hyvä uutinen kaikille suomalaisille, lahkottomille ja Euroopalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

8 mukava nähdä että joku nuorimies ihailee veteraaneja ja hänelle on suotu myös laulun lahja

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei mikään näistä vaan se, kun Metallica lahjoitti Hurstin ruoka-apuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No se tietysti kun nykyinen Sipilän hallitus on historiaa, ensi keväänä. Todella positiivinen asia. Hyvää joulua kaikille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (28)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio, Kemijärvi ja Salla luoteistuuli on voimakasta, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Varsinais-Suomen, Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomalaiset SS-sotilaat

319 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi rahoilla leveillään?

Mitä pahaa siinä on jos rahoillansa leveilee, toiset leveilevät omalla taikka tenavien koulutuksella, taikka vaikka vanh... Lue lisää...
Ruotsalainen

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image