Oulu

Maa­il­ma­nen­nä­tys­puu­ro keräsi kehuja Zeppelinissä – "Parasta puuroa mitä olen ikinä syönyt"

Paavolalaiset Eedit (vas.), Olivia ja Annukka Pöyskö pysähtyivät puurolle ostostenteon välissä. KUVA: Eija Mikkonen
Oulu 6.9.2017 13:53
Eija Mikkonen

Kempeleen Zeppelinissä osallistuttiin keskiviikkona aamupäivällä luomupuuron syömisen ME-yritykseen. Varsinaisia jonoja puurokattiloille ei syntynyt, mutta puuronsyöjiä riitti tasaiseen tahtiin.

– Parasta puuroa mitä olen ikinä syönyt, Timo Mikkonen hehkutti. 

Puuro keräsikin maistelijoilta yksinomaan ylistäviä kommentteja.

Paavolassa asuva Annukka Pöyskö pysähtyi puurolle tytärtensä Olivian ja Eeditin kanssa. 

– Otettiin ensin vain tytöille lautaset, mutta piti hakea oma kun oli niin hyvää, Annukka Pöyskö kertoo.

Pöyskön perheessä käytetään paljon luomutuotteita, ja tällä viikolla he ovat menossa myös luomumarkkinoille Ruukkiin. 

Kuluttajien kiinnostus luomua kohtaan onkin nyt todella kovaa. Pohjois-Pohjanmaalla ei pystytä vastaamaan oman alueen kuluttajien kysyntään. 

– Kaikista luomukasviksista kautta linjan puuttuu meidän alueelta kasvattajia. Meneillään olevalla Maasta markkinoille -hankkeella mietimme, miten tuotteiden pääsyä elintarvikemarkkinoille voisi helpottaa ja sitä kautta madaltaa viljelijöiden kynnystä siirtyä luomuun, projektipäällikkö Johanna Helkimo Pro Agrialta kertoo. 

Paavolassa tilaa pitävä Tommi Kallinen (oik.) kertoi luomuviljelystä. KUVA: Eija Mikkonen

Zeppelinin puurotempauksessa mukana ollut paavolalainen viljelijä Tommi Kallinen siirtyi tilallaan luomuun kymmenen vuotta sitten. 

– Kyllästyin kovaan kemikaalien käyttöön. Nyt viljelen luomuna kauraa, vehnää ja ruista. Taloudellisesti luomun viljely ei ole sen kannattavampaa, mutta tykkään, kun ei myrkytetä, Kallinen jutteli.

Maailmanennätysyrityksessä mahdollisimman moni suomalainen kannustetaan syömään luomupuuroa tänään keskiviikkona. Tempaus on osa Suomi 100 -juhlavuoden ohjelmistoa. Mukaan on lähtenyt pitkä liuta ravintoloita, kouluja, päiväkoteja, yrityksiä ja vankiloita. He ilmoittavat syödyn puuroannosten määrän tapahtuman nettisivuille. 

Myös yksityishenkilöt voivat lähteä mukaan tempaukseen syömällä luomupuuroa, ottamalla annoksesta kuvan ja jakamalla sen Instagramissa, Twitterissä tai Luomupuuron ME -tapahtuman sivulla Facebookissa. Kuvissa tulee käyttää hashtagia #luomupuuronME.

Kello 13.30 aikaan tapahtuman nettisivuille oli ilmoitettu yli 100 000 syötyä puuroannosta.

"Voi hitsi, en ole ennen näin hyvää puuroa syönyt", kempeleläinen Raija Jaara makusteli. KUVA: Eija Mikkonen

Suuria paineita ennätyksen syntymisestä ei ole, sillä tiettävästi aikaisempaa maailmanennätystä luomupuuron syönnistä ei ole. 

Mutta mikä teki Zeppelinin puurosta niin pehmeää ja hyvää? Salaisuus voi olla ylivieskalaisen Hannu Kontion luomuryyneissä ja kolmen tunnin haudutuksessa. Salaisina ainesosina puuroon oli lorautettu myös luomukermaa ja luomuvoita.

Zeppelinissä tapahtuman järjestivät ProAgria Oulun ja Oulun Maa- ja kotitalousnaisten Maasta Markkinoille -hanke, MTK-Pohjois-Suomi sekä Kempeleen Maa- ja kotitalousnaiset.

MAINOS

Kommentoi

Varmasti hyvvää, ku laitettu kermaa ja voita sekkaa! Maistus varmaan mullekki!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitää olla töissä ei ehdi Zeppeliiniin puurolle. Voisitte järjestää joskus tapahtumia että työssä kävijätkin pääsee ;).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä viljalaji se luomu on ? En ole sellaista viljakasvia nähnyt, vaikka maatalon poika olen. Ohraa ja ruista me kyllä kasvatettiin lehmän lannalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei siellä mitään ahmimiskisoja ollut vaan mahdollisimman moni osallistui samana päivänä puuron syöntiin. Lautaselle laitettiin 2-3 desiä. Puuro oli kyllä niin hyvää, että sitä olisi voinut syödä vähän enemmänkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:29
THL päivitti ohjeet terveydenhuollolle ja riskialueille matkustaneille – koronan leviäminen lisää painetta myös poliitikoille
14:11
"Egyptiä ja minua ei eroteta ennen kuin makaan hänen mullassaan" – Egyptin ex-presidentti Hosni Mubarak on kuollut: Nousi valtaan vahingossa ja piti siitä kiinni 30 vuotta
13:50
Talviriehassa riitti ohjelmaa Oulun Pikkaralassa
13:45
Posti ostaa uusia lajittelukoneita, osa sijoitetaan Ouluun ja osa Helsinkiin – kone lajittelee lähetykset jakelujärjestykseen
13:33
Ekopaaston teemana ovat tämä vuonna vastuulliset vaatevalinnat – ohjelmassa muun muassa vaatteidenvaihtokutsut
13:28
Yle: Suomenlapinkoirien kenneliä pitänyt nainen tuomittiin ehdolliseen vankeuteen eläinsuojelurikoksesta
12:13
THL: Koronaviruksen tartuntariski on suurentunut osassa Italiaa, Etelä-Koreassa ja Iranissa – toimi näin, jos sairastut ja olet matkustanut epidemia-alueella
38
Tervahiihto peruttiin hätiköidysti – Oulun seudulla mitä parhaimmat lumi- ja latuolot Lukijalta
30
Oululaisen lähiöpubin omistajat myivät alkoholia ohi kassan eivätkä merkinneet omia juomia kirjanpitoon – käräjäoikeus tuomitsi ehdolliseen vankeuteen
21
Uusi Oulun kaupunginvaltuuston kokoussali herätti ihastusta valtuutetuissa – Teatterin Pikisalissa riitti tilaa ja happea hengitettäväksi
17
Korona saavutti Teneriffan ja leviää yhä Italiassa – virus masensi pörssejä maanantaina, miten käy tänään?
16
Seitsemän ihmistä on kuollut koronavirukseen Italiassa – pelätään miljardimenetyksiä matkailussa, naapurimaiden terveysministerit hätäkokoukseen.
14
Pohjois-Pohjanmaalla enemmän työttömiä kuin viime vuonna, maakunnan suurin työttömyysaste Taivalkoskella
13
Tuore selvitys on herätys työnantajille: Rahalla palkitseminen motivoi eniten työntekijöitä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

207 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pandemia tulee oletko valmis?

Pelonlietsonta on nykyajan muoti-ilmiö. Ilmeisestti lietsojat pyrkivät korottamaan sillä itsetuntoaan Lue lisää...
näkee, että

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image