Oulu

Lintujen tal­vi­ruo­kin­ta­pai­kat tuodaan Oulun puistoihin ensi viikolla – toimi näin, ettet houkuttele rottia paikalle

Maassa oleva ruoka likaantuu lintujen ulosteisiin ja houkuttelee paikalle rottia. Siksi ruoka on tärkeää laittaa laudalle. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 22.11.2018 12:10
Kaleva

Oulun kaupunki tuo ensi viikolla talven ajaksi ruokintapaikat yhdeksään puistoon. Kaupunkialueella lintujen ruokinta on sallittua ainoastaan siihen osoitetuilla ruokintapaikoilla. Taloyhtiöillä voi olla omia määräyksiä koskien lintujen ruokintaa tonteilla.

Pikkulintujen ruokintapaikat ovat Luulajanpuisto Karjasillalla, Tuiran Myllypuisto Itäkangastien puolella, Hupisaaret, Hollihaanpuisto, Pikku-Iikan puisto Heinäpäässä, Mannisenojanpuisto Meri-Toppilassa, Lintulammenpuisto Lintulassa sekä Kuusisaari. Sorsalintujen ruokintaan tarkoitettu iso lava tuodaan Laanilanrantaan, missä on avovettä ympäri vuoden.

Ruokintalaudat ovat paikallaan huhtikuun puoliväliin saakka.

"On tärkeää että linnunruoka laitetaan laudalle. Maassa oleva ruoka likaantuu lintujen ulosteisiin ja houkuttelee paikalle rottia. Ruoan levittäminen muualle aiheuttaa ympäristön sotkeentumista ja on jätelain vastaista roskaamista. Kesäaikainen ruokkiminen on tarpeetonta, koska linnut saavat luonnosta tarvitsemansa ravinnon", yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista huomautetaan.

Ruokintapaikkojen puhtaanapidosta huolehtii Oulun Tekninen liikelaitos.

Lintujen ruokintapaikat kartalla. KUVA: Oulun kaupunki
MAINOS

Kommentoi

Väärin, linnut ja oravat puottelee jyviä maahan laudalta ja rotat käy noukkiin ne maasta. Elkää ruokkiko lintuja asuinalueilla. Jyrsiät alkaa pyörimään pihoilla ja tukkia rakennuksiin sisälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ihmiset saavat syödä kaupungin ravintoloissa ulkona?
se kiellettävä ensimmäisenä,ja myös muikkuteltat torilta ja kahvilat
missä pullaa voi ostaa.Ensimmäisenä ne pois niin rotat vähenee.
olikohan ravintolan kokki pyydystämässä rottapaistia tuossa puistossa ritsojen kans
sehän on kiinalaisten herkkua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siihen kun tupsahtaa närhi ruokaileen, niin se syytää sapuskaa ympäriinsä. On maassa mitä rotat ja hiiret voi sitten syödä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liekö koskaan oulussa rottaa nähnyt, mutta varmasti niitä on, kun niistä niin paljon puhutaan ja pelotellaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Omakotitalon pihalla saa rottien lisäksi paikalle myyriä ja hiiriä, jotka tykkäävät kaivautua rakennuksien väliseiniin. Jos rakennus on vanha, niin niistä saa vuosien riesan ja isot tuhot. Ei enää ikinä lintujen ruokintaa meidän pihalle. Siimahännät ei isoja koloja tarvi, päästäkseen tekemään tuhoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kunpa kaikki tajuaisi ettei Tuiran uimarannan vieressä syötetä sorsia ! Sinne valvontaa, ne kesyt sorsat eivät välitä edes koirista, vaan tulevat kohti enkä enää jaksa että pitää pelätä milloin koira nappaa sorsan suuhunsa. Muutenkin muualla ei syötetä noita lintuja, taloyhtiöiden pihat ei ole lintujen ruokkispaikkoja, eikä niitä leipiä tartte nakella maahan, rotat kyllä tulee paikalle äkkiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän leipää saa linnuille antaa, siinä on liikaa suolaa🦉🦆🦆🦆🦆

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuon luulisi olevan itsestään selvää jokaiselle. vaan ei ole.
meidän taloyhtiön pihalla joku on täyttänyt lintulaudan leivällä. Oravalle osa näyttää kelpaavan, mutta ruisleipä ei kelpaa sillekään.
jollain ollu varmaan pakasteessa ikivanhaa leipää ja ajatellu jakaa sen linnuille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja höpö höpö. Kyllähän torillakin näyttää makkaraperunoiden vahvasti suolattujen ranskalaisten ja makkarapalojen jäänteet hyvin maistuvan linnuille eivätkä ne janoon näytä kuolevan. Pitkään noita maistelleet siellä pöydillä hyppivät ja hanakasti uusia jäänteitä etsivät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

nämä ihmisten jätteet ja ruuat pitäs ensin saada vähemmäksi kaupungin kaduilta.
nuoret kulkee ruoka kädessä joka päivä kaupungin kaduilla.
sakkoja antaa jos ei sisällä voi syödä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

177
"Sotkun munkkeja" myynyt yrittäjä Vesa Mustakangas: "Tavoitteena oli myydä puhdasta lähiruokaa" – Savilaakson leipomo lopetti munkkien toimituksen
45
Puola ja Unkari pääsivät Suomen EU-kokouksessa helpolla – Suomi ja EU-komissio haluavat tulevaisuudessa sulkea demokratiaa halveksivien maiden rahahanat
36
Sarjakärki oli liian kova Lipolle – pesisleiri ja ilmaiskampanja täyttivät Raksilan lehterit
30
Liikenneministeri Sanna Marin Helsingin Sanomissa: "Tampereen ja Turun tunnin juniin on suhtauduttu aivan liian optimistisesti"
23
Kaakkurissa juostaan portaita ja poljetaan maastossa – Liikuntamaassa riittää treenaajia, vaikka alue ei ole vielä läheskään valmis
20
Qstockin rakentaminen alkaa viikonloppuna – katso kartasta, miten festivaali muuttaa liikennejärjestelyjä
19
The Guardian: Persianlahden tilanne kiristyi dramaattisesti – Pidätetyn brittitankkerin miehistö on nyt Iranissa satamassa ja yhä laivassa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio ja Tervola.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Vihaan juttutupaa, tai sitten en

87 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Pienellä paikkakunnalla kykenee toimia vaikka sahayrityksessä ym. ammateissa, mutta miten on toiminta hieman laajemmin k... Lue lisää...
Hakkarainen on äijä,...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image