Oulu

Linnanmaan uuden pääpaloaseman rakentaminen alkaa ensi kesänä – Raksilaan uusi paloasema vuonna 2023

Havainnekuva Linnanmaalle rakennettavasta Oulun uudesta pääpaloasemasta. KUVA: Arkkitehdit Kontukoski Oy
Oulu 9.12.2019 12:31 | Päivitetty 9.12.2019 12:56
Anna Leinonen

Ouluun rakennetaan lähivuosina kaksi uutta paloasemaa, kertoo rakentamisesta vastaava kiinteistösijoitusyhtiö Hemsö.

Linnanmaalle suunniteltu uusi pääpaloasema valmistuu arvioiden mukaan kesällä 2021 ja Raksilan uusi paloasema alkuvuonna 2023. Linnanmaan paloaseman rakentaminen alkaa kesällä 2020. 

Linnanmaan uudelle paloasemalle tehdään noin 6 400 neliötä. Kun se on valmistunut, nykyinen Raksilan paloasema puretaan. Sen tilalle rakennetaan pienempi paloasema, jonka pinta-ala on noin 2 700 neliötä.

Hemsö vuokraa paloasemat 25 vuoden sopimuksella Oulun kaupungille. Paloasemien käyttäjänä toimii Oulu-Koillismaan pelastuslaitos.

– Pelastuslaitoksen toiminnan kannalta on erittäin hyvä, että paloasemien rakentaminen päästään aloittamaan ja nykyinen elinkaarensa päähän tullut keskuspaloasema korvataan uudella paloasemalla, Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen vs. palopäällikkö Marko Sipola sanoo.

Hänen mukaansa Linnanmaan pääpaloaseman valmistuminen tärkeä kaupungin pohjoisosien kasvualueiden kannalta.

Hemsö tekee rakennukset yhteistyössä Peabin kanssa.

– Hanke on Oulun seudun pelastustoiminnalle merkittävä. Olemme ylpeitä siitä, että saamme olla mukana rakentamassa pelastusalan tulevaisuutta, Peabin Oulun yksikön johtaja Seppo Klemettilä sanoo tiedotteessa.

Peab-konserni on yksi Pohjoismaiden suurimmista rakennusyhtiöistä. Se työllistää Pohjoismaissa 15 000 henkeä, joista Suomessa noin 750 henkilöä.

Hemsö on Ruotsin johtava yksityinen yhteiskuntakiinteistöjen omistaja. Hemsön toimintaan kuuluu hoiva-, oppilaitos-, terveydenhuolto- ja oikeuslaitoskiinteistöjen omistaminen, ylläpitäminen ja kehittäminen. Hemsö toimii Ruotsissa, Suomessa ja Saksassa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (33)

Raksilan paloasema on rakennettu 1982. Kyseisen "homehtuneen" paloaseman rakentaja/rakennuttaja on jälleen jätetty kertomatta toimittajien tekemissä uutisissa? Rahat uuteen paloasemaan tulevat Ruotsin eläkeläisiltä ja varmaankin nollakorolla 25 vuodeksi. Samoin ruotsalainen rakennusliike Peab rakentaa sen ilman voittoa. Miten meillä (suomalaisilla/oululaisilla) on edelleen varaa purkaa "nuori" paloaemarakennus ja rakentaa uusi samalle paikalle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se pitää ehdottomasti jättää käyttöön ja laajentaa kellarin puolella sekä autohalliin. Ruuti-, ilma- ja jousiampujat tarvitsevat jo liikuntalain perusteella tilat, jotta eri ampumalajeja voi harrastaa talvellakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ampumarata on siis Raksilan paloaseman kellarissa. Tontti on sen verran iso, että autohallin voi jättää pystyyn ja viereen rakennettaisiin uusi paloasema.

Raksila on muutenkin urheilualuetta, jotenka ampumaratojen saneeraaminen olemassa olevaan rakennukseen on kustannustehokkaana paras vaihtoehto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pelastuslaitosta tarvitaan.
Se on nillittäjien kommenteista huolimatta tärkeintä, mitä ihmisten turvallisuuden ja välittömän hoidon ja hoitoon saattamisen vuoksi on tarve ylläpitää ja kehittää.
Tähänkin tärkeään toimialaan ja sen tarpeellisuuteen kannattaisi tutustua ennen omaa kommentointia.
Kaikella on tarpeensa ja varsinkin tällä 😊😊😊😊

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi tuollaisia asemia pitää rakentaa? Eikö palomiesten tehtävä ole partioida autoilla pitkin puntaa ja kiiruhtaa apuun, eikä maata millään asemalla odottamassa. Nämäkin rahat voisi käyttää viisaammin kuten esim. rakentamalla Kempeleelle uusia kodikkaita palvelu asuntoja vanhuksille

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kempeleen mummolle todellakin tarvitaan loppusijoituspaikka. Kempele ja Oulu ovat eri kuntia. Oululaisten ei tarvi maksaa kempeleen mummojen kiikkutuolipaikkoja. Paloasema tarvitaan kaluston suojaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös Raksillaan pitäisi noihin purettaviin tiloihin rakentaa Kärpille uusi hieno areena kaupungin toimesta?!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarviiko olla nykyään paloasemia? Ihan oikeesti? Autot vaan halliin ja miehistö lähtee esim kotoa vauhdilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No näytti tai ei, niin kyseessä oleva alue on Linnanmaan suuraluetta. Koskela alkaa vasta siitä Linnanmaan tien eteläpuolelta, ja Rajakylä puolestaan junaradan länsipuolelta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Montako tulipaloa paloasemalla on sammutettu? Veikkaan että 0, jos palo ei ole ollut asemalla.
Paloasema-nimitys pitäisi lakkauttaa. Kyse on muutamien autojen autotallista ja palomiehistön sosiaalitiloista. Tärkeää on osaava miehistö ja toimiva kalusto. Seiniin satsaaminen on pelkkää tuhlausta varsinkin kun ”paloasemana” niistä pitää tehdä prameaa ja näyttävää. Hälytyksen tullessa nopeus on valttia, silloin hajautettu sijoittelu on moninverroin tehokkaampi kuin iso keskitetty laitos, jossa minuutit kuluvat jonottamiseen yms.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (33)

Uutisvirta

7:49
Mopoauto syttyi palamaan ja tuli levisi myös viereiseen henkilöautoon Ylivieskassa – pelastuslaitos esti palon leviämisen taloon
7:00
Päivän leffapoiminnat: 1970-luvun salaliittojännäri muistuttaa, että Warren Beatty oli aikanaan karismaattinen tähti
7:00
Lentoturmatutkinta kiinnostaa ja opettaa – sarjaa on esitetty vuosituhannen alkupuolelta saakka eikä sen tenho ole laantunut vieläkään
7:00
Edullisemmat kuntosalit riisuivat palvelut ja kiristivät kilpailun – nyt tulevat boutique-salit, joissa liikutaan tyylillä Tilaajille
7:00
Rovaniemeläinen Janne Orava koulutti itsensä keittiömestarista riistamestariksi – nyt hän osaa tunnistaa kärpäsen toukista, milloin eläin on kuollut Tilaajille
6:40
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni – Meri-Lapissa vieraillut ministeri Timo Harakka vakuutteli, että valtio kantaa kortensa kekoon
6:26
"Orkesterissamme on paljon positiivista energiaa" – Emiliano Travasino tuli Italiasta Suomeen opiskelemaan ja päätyi soittajaksi Oulu Sinfoniaan
3
Lentoturmatutkinta kiinnostaa ja opettaa – sarjaa on esitetty vuosituhannen alkupuolelta saakka eikä sen tenho ole laantunut vieläkään
2
Kyllästetyn puun kierrätyksestä vastaava Demolite Oy ihmettelee Kiertokaaren hinnoittelua – pelkää korkean jätemaksun johtavan puun ohjautumiseen jatkossa vääriin paikkoihin
2
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni – Meri-Lapissa vieraillut ministeri Timo Harakka vakuutteli, että valtio kantaa kortensa kekoon
1
Linnanmaalle rakennetaan ekotehokas Vihreä Kortteli – tavoitteena mahdollisimman pieni hiilijalanjälki esimerkiksi betonia ja terästä vähentämällä
1
Eri puolueet odottavat Niikolta selvityksiä esille nousseista Kiina-yhteyksistä – Epäluottamusta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa
1
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Viikot töissä toisella paikkakunnalla ja viikonloput kotona

On tietenkin kokemuksia. Melko avartavia myös ammatillisesti. Se tämä meidänkin valtakunnan väki on melko erilaista, voi... Lue lisää...
Pontus.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image