Oulu

Linnanmaan pyöräbaana palkittiin Pohjois-Suomen vuoden ra­ken­nus­te­ko­na – Puistovahdin ra­ken­ta­mi­sel­le kun­nia­mai­nin­ta

Linnanmaan pyöräbaana toi palkinnon Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluille. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 3.12.2019 13:59
Heidi Peltonen

Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut ovat saaneet vuoden 2019 rakennustekopalkinnon Oulun keskustan ja Linnanmaan välillä kulkevan Linnanmaan pyöräbaanan rakentamisesta.

Palkinnon myönsi Pohjois-Suomen Rakennustekoraati.

– Linnanmaan Baana on Pohjois-Suomessa tärkeä avaus päästöttömän liikkumisen edistämisessä. Se edistää merkittävästi jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden turvallisuutta sekä sujuvoittaa liikkumista, palkintoa perustellaan. 

Rakennustekoraati kehuu myös sitä, kuinka pyöräbaanalla väyläverkon hierarkisuutta on korostettu asettamalla sivusuunnat väistämisvelvollisiksi. Myös valaistus ja pyörätien laatutaso, supersuojatiet ja reunakivien poisto saavat kehuja.

Rakennustekoraati kertoo arvostavansa Oulun kaupungin toimintaa ja ajoitusta pyöräilyolosuhteiden parantamisesta.

– Oamkin muutto Linnanmaalle tulee lisäämään huomattavasti pyöräilyliikennettä keskustan ja Linnanmaan välillä, joten Linnanmaan baanan valmistumisen ajoitusta voidaan pitää kiitettävänä.

Lisäksi Pohjois-Suomen Rakennustekoraati on myöntänyt kunniamaininnan rakennusliike Skanska Oy:lle As Oy Puistovahdin toteuttamisesta.

– Rakennuksena As Oy Puistovahti on korkea katseenvangitsija ja sillä on poikkeuksellinen ulkonäkö. Parvekkeiden kaiteet ja lasitus luovat välkkyvän tekstuurin ja rakennuksen ulkoasu muuttuu vuorokauden aikana. Rakennukselle on luotu yksinkertaisella tavalla ilmettä.

Rakennustekoraadin mukaan Puistovahdin hanke osoittaa, ettei näyttävän rakennuksen tarvitse olla kallis eikä vaurioherkkä.

Vuoden rakennusteko -kilpailussa oli mukana Linnanmaan pyöräbaanan ja Puistovahdin lisäksi Hupisaarten kesäteatterirakennus ja Mannerheimin puiston peruskorjaus. Pohjois-Suomen rakennusteko valittiin nyt yhdeksännentoista kerran. 

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (40)

Menkää, palkitsijat, katsomaan lumisateen sattuessa miten puhdistuu pyörätiet .
Ei mitenkään.
Siinon teille, palkitsijat, vähän todellisuutta.
Muualla maailmassa tuollaiset pyörätiet ovat aivan normaalia yhteikunnan toimintaa.

Tämä touhu kuvastaa hyvin Oulun kaupungin toimintaa näperrellään kengän nauhojen kanssa kun pitäisi uusia koko vaatetus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Baanaa ei ole koko syksynä hiekotettu yhdenkään liukkaan kelin aikana - ja niitähän on riittänyt. Risteävien teiden jalkakäytävät ja pyörätiet on kyllä hiekotettu, mutta ei baanaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

EIlen ajoin hiekoituksen perässä, autoilijat eivät tiedä kuinka mukavaa on pyöräillä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä auta merkit hienojenkaan teiden varsilla, jos niitä ei noudateta, tai ei osata noudattaa. Vaikka olen polkenut baanaa, risteyksessä on tultu eteeni kolmion takaa. Kolme viikkoa sitten tapahtuneen tapaturman jäljiltä käyn fysioterapeutilla saamassa hoitoa yhä jatkuviin kipuihini.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Fillaristien ylimääräiset etuoikeudet eivät millään muotoa edistä pyöräilyn turvallisuutta, haittaavat ja aiheuttavat lähinnä katkeruutta muille liikkujille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katkeruutta aiheuttavat kaikki Oulun parannukset ja pahennukset, kommenteista päätellen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitkä ylimääräiset etuoikeudet? Siellä on väistämisvelvollisuutta osoittavat kärkikolmiot, jotka ymmärtääkseni ovat ihan yleisessä käytössä Suomessa. Ei mitään ylimääräistä. Jos taas kärkikolmion osoittaman väistämisvelvollisuuden noudattaminen on sinulle autoilijana jotenkin vastenmielistä, suosittelen pysymään ihan kotipihassa, ettet aiheuttaisi vaaraa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väistämisvelvollisuutta noudattamalla, ja muutenkin sääntöjen mukaan elämällä, ei pitäisi olla katkeraa elämää. Paitsi, jos on kateellinen sille, jota joutuu väistämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saanen nauraa. En ymmärrä miksi kukaan halusi rakentaa talon, joka näyttää led lampulta.😅

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Itse olen itseni kiittänyt ja aina on kiitosta riittänyt" sanoi entinenkin piikatyttö, kun suosituksista kyseltiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Iskoon ja Linnanmaalle AUTOBAANAA sinne tehdään. On tää aika erikoista kiittelyä pyöräteistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupunki tukee ja edistää loistavasti jo ennestäänkin hyvän pyöräilyn Oulun imagoa.

Pyörätiet on jo ennestään maankuuluja. Baanat hyvä lisä. Sykkelit kasvu-uralla. Ja pyöräteiden uudet opastetaulut huippua.

Tykkään kovasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja molemmat käyttäjät, hipsteri ja kettutyttö, ovat olleet alkuinnostuksen jälkeen baanan säästeliäämmän käytön kannalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole vielä turvallinen Alppilan kohdalla baana. Rajakaltionkadun ja alueella risteys ja Rajakaltionkatu sekä osa Kaarnatietä valottomat. Ei toimi katuvalot. Aamulla baanalla vauhti kovaa ja usea pyörä valottomana. Kohta kolahtaa, niin tänäänkin aamulla oli enenpi kun lähellä. Valot kuntoon kaupungin tiepuoli tai ainakin suojatielle jokin hätävalaistus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos noista valopuutteista voi jonnekin ilmoittaa, niin pitäisi saada kaduille nimikilvet ja taloihin numeroita. Osalla niitä on, mutta hirveän paljon on puutteitakin. Itsekin oululaisena tuottaa vähänkin oudommalla alueella löytää perille, kun ei ole kaduilla nimikylttejä. Miten lienee pelastuslaitoksilla yms, heillä saattaa olla navigaattorit joissa on katujen nimetkin, mutta entäpä sitten kun apua hälyttävä ei osaa sanoa, missä sitä kiireellistä apua tarvittaisiin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja Oulun yliopiston rehtorin Niinimaan höräytykset voidaan palkita vuoden keskisormen näyttämisenä Oulun kaupungin suunnitelmille, kaavoituksille ja liikenneinvestoinneille Linnanmaalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisen kuvaamat paliktsemisperusteet baanan merkityksestä ovat väärät: 1. Ei maali ole lisännyt liikkuvuutta. 2. Eikä ole siitä syystä lisännyt turvallisuutta (päinvastoin varomattomuutta) 3. OAMK:n siirto ei vaikuta juuri mitään jne. Tiedän, koska käytän ilman yo-statusta päivittäin tuon alueen p-pverkostoa ja asun Puokkarilla. Olen huomannut (jopa ilman tieteellistä tutkimusta), että pyöräteiden käyttö on vähentynyt, mutta Linnanmaan parkkipaikoilla autot kuulema vaativat lisää tilaa. Ja tuota Isko-Linnanmaan-autoBAANAA tehdään teille. Ja mikä hinku teillä on keskustaan vai onko se vain yo-tirehtöörin aivoitus? Lopputulemaksu voi hyvällä omalla tunnolla sanoa, että Oulusa osataan pyöräillä ilman liukkaita tiemaalauksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (40)

Uutisvirta

105
Antti Rinne nousemassa hallitustunnustelijaksi – "Ensin on epäluottamusta pääministeri-Rinnettä kohtaan, mutta ei hallitustunnistelija-Rinnettä kohtaan, onhan tämä erikoista"
70
Iin kunta voitti ison eurooppalaisen kilpailun ilmastohankkeellaan – "Koska Ii pystyy tähän, siihen pystyy koko Eurooppa", sanoi Micropoliksen Leena Vuotovesi
61
Teollisuusliitto aloittaa laajat lakot – Pohjois-Suomessa lakkoillaan muun muassa Nokialla, SSAB:lla ja isoilla kaivoksilla
25
Keskustan sisäinen WhatsApp-ryhmä suljettiin vuotojen takia jo lauantaina – Ryhmäjohtaja Kurvinen: "Tällainen toiminta vie luottamusta, pidän sitä suorastaan törkeänä"
21
HS: Teollisuutta uhkaavien lakkojen vuoksi Fermionin lääketehtaalla Oulussa aloitettu alasajo – muun muassa syöpälääkkeen valmistus keskeytyy
20
Lännen Median kysely: Sanna Marin sdp:n puoluevaltuutettujen kärkiehdokas pääministeriksi – joka kolmas valtuutettu ei osaa tai halua nimetä suosikkiaan
14
Pääministerin valinta etenee: Sdp:n puoluehallitus kokoontuu ja valitsee hallitustunnustelijan – Miten ja milloin Suomi saa uuden pääministerin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

328 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Puolison puute voi tappaa miehen!

Eihän se uutinen noin ollut. Yksinäisyyteen mies ottaa viinaa ja sairastuu haimatulehdukseen ja sitten poks. Lue huomise... Lue lisää...
no,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

5.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image