Oulu

Lasta ei saa jättää yksin – Vanhemmat tarvitsevat tietoa pystyäkseen auttamaan omia lapsiansa

Koulupoliisi, ylikonstaapeli Merja Rasinkangas (vas.) oli yksi illan alustajista, takana tilaisuuden puheenjohtaja, toimittaja Karin Mariola. Tilaisuuteen osallistui lähes sata ihmistä. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 30.1.2019 21:43
Helge Murtovaara

Sanomalehtiviikko

Oulu

Kun omalla paikkakunnalla tapahtuu jotakin sellaista, jonka yhteydessä on jopa kuollut nuori ihminen, sen pitää traumapsykologin Soili Poijulan mielestä pysäyttääkin koko aikuisyhteisö. Sen vuoksi Oulun Soroptimistit ry ja Oulun tuomiokirkkoseurakunta päättivät yhteistyössä järjestää keskustelutilaisuuden.

Tilaisuuden puheenjohtajana toiminut toimittaja Karin Mariola soroptimistiklubista kertoo, että pari viikkoa sitten vuoden ensimmäisessä kokouksessa pääpuheenaiheeksi ja huoleksi nousivat Oulussa ja muualla tapahtuneet seksuaalirikokset.

– Tunsimme, että tässä tilanteessa tarvitaan ennen kaikkea tietoa, siitä kuinka lasta ja nuorta voi suojella, ja tietoa siitä, mitä me itse kukin voisimme tehdä vanhempina ja läheisinä ja kasvattajina, Mariola selventää.

Aikuiset tarvitsevat tietoa myös pystyäkseen auttamaan. Ensisijaiset lasten ja nuorten hädän kohtaajat ja auttajat ovat omat vanhemmat ja opettajat koulussa.

– Tärkeintä on se, etteivät lapset ja nuoret jäisi käsittelemään tapahtumia yksin. Mitä kauheampi tapahtuma, sitä nopeammin tutuimpien aikuisten olisi siitä puhuttava lastensa ja nuortensa kanssa, Poijula sanoo.

Se, että asioista ei puhuta tai asioista yritetään olla puhumatta, on Poijulan mielestä lapsen ja nuoren tunteiden sivuuttamista ja mitätöimistä.

– Yhteisöissä johtajat, kouluissa rehtorit ja perheissä vanhemmat ovat niitä ihmisiä, joiden pitäisi kunnioittaa lasten ja nuorten oikeuksia omiin tunteisiinsa siten, että niitä ei sivuuteta.

Aina on viisaampaa olla tietoinen vaaroista ja uhista, muistutti Poijula viitaten samalla koulupoliisi, ylikonstaapeli Merja Rasinkankaan puheenvuoroon.

– Se ei tarkoita sitä, että pitäisi pelätä kaikkea mahdollista, mutta ne ihmiset selviytyvät paremmin, jotka tietävät, että myös pahoja asioita tapahtuu, jolloin he paremmin osaavat suojella ja huolehtia nuoremmista ikäpolvista.

Poijula myös muistutti, että jos joku lapsi oireilee ulospäin käyttäytymisongelmilla tai kärsii sisäänpäin, pitäisi osata kysyä, mitä sinulle on tapahtunut. Sillä hän samalla viittasi Walkers Oulun toimintavastaavan Perttu Kemppaisen puheenvuoroon.

– Me tarjoamme nuorille mahdollisuuden turvalliseen aikuiskontaktiin. Kun tapaamme nuoria säännöllisesti, syntyy luottamuksellinen suhde nuoren ja aikuisen välille, Kemppainen sanoo.

– Silloin syntyy tällaisia ihmeitä, että nuori alkaakin avautumaan sellaisista asioista, joista hän ei ole uskaltanut puhua edes omille vanhemmilleen. Silloin pääsemme auttamaan ja tukemaan nuorta hyvin monella tavalla.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kyllä ihmettelen tätäkin keskustelua, pitäisi sitä ja pitäisi tätä, lapsia ei saisi jättää yksin jne. Mutta mikä se on nykyisen hallituksen päätavoite ollut jo pitkään? Se, että saadaan pienten lasten äidit töihin, kaikkien pitää saada tienaamaan rahaa, että hyvinvointivaltio säilyisi ja tuottaisi rahaa. Optimaalista päivähoitoikää alennetaan sen mukaan, kun hallitus niin haluaa. Huijausta kaikki! Laoset tarvitsevat huolehtivia vanhempiaan, äitien työssä käymiseen pitää saada joustoa, että heillä olisi aikaa pienille lapsilleen. Lapsissa on tulevaisuus. Nyt valitetaan, ettei lapsia synny tarpeeksi. Sitä saa mitä tilaa! Kenellä on aikaa kasvattaa lapsiaan ja valvoa heidän tekemisiään? Kenelle se tienattu raha menee? Miettikää sitä! Huijareille, joille syydetään rahaa surutta kilpailuttamisen kautta, turhille uudistuksille, jotka äkkiä todetaan huonoiksi, huonoille rakentajille, herrojen matkustamiseen ja palavereihin, työryhmille ja edustajille, tänne muuttaneille tyhjän toimittajille, Kiasmalle kakkamanifesti- näyttelyihin,tyjänpäiväisiin projekteihin, lämmitettyihin katuihin ja suuriin torialueisiin jne jne. Kun lapset voivat huonosti, syyllisiä ovat kaikki muut, paitsi eivät nämä huijarit. Yhteiskunta on syyllinen ja nämä Suomen päättäjät. Vanhemmat vaan töihin mars ja lapset heitteille, kyllä se yhteiskunta korjaa loukatut laitoksiin, joita nämä rikkaat huijarit pyörittävät. Kamalaksi on mennyt touhu Suomessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitä minä ihmettelen ala-ikäset lapset jää kotiin aamulla . kun vanhemmat lähtee töihin
oman onnensa nojasa pyörivät päivät Yhteiskunta on teheny elämisen niin kalliiksi että kumankin on tienattava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jokohan sitä alettais pikkuhiljaa saada lisää resursseja lasten ja nuorten mielenterveystyöhön Oulussa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistuu mieleen uutiset, joissa huostaanottolaitosten työntekijöitä syytettiin siitä, että
olivat ottaneet nuorten kännyköitä haltuun.
Miten nuoria sitten valvotaan, jos kännyköitä ei saa kukaan aikuinen katsoa, että mitä viestejä siellä on?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, tunnetusti luottamus on sitä että tehdään lastensuojeluilmoitus. Ja aletaan edetä kohti huostaanottoja. Sijoitettuna lapsi täysin näiden hyväksikäyttäjien armoilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oma lapseni oireili koulukiusaamisen vuoksi.Koulusta syytettiin kotia,otettiin yhteyttä sosiaalitoimistoon josta syytettiin kotia,yksinhuoltajana en kyennyt lasta enkä itseäni puolustamaan vaikka olisi pitänyt kun minut ajettiin nurkkaan syytösten voimalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sese vaan on sillää lailla, että... Kuntalaisilla ei oo mittään oikeuksia, on vain velvollisuuksia, siis maksaa veroja.
Verorahat käytetään sitten kaikenmaailan hyvinvointiaan tänne paistattelemaan tulevia "liuusereita" kustantamaan.
Heille on kaikki "ilmaista", joo.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Leijonaäidin osa ei ole helppo. Mutta se kantaa hedelmää vuosien päästä.

Rohkeasti vaan apua hakemaan ja tarvittaessa yhteys poliisiin. Oman lapsen mielenterveyttä eikä lapsuutta saa uhrata!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12:03
Kärpät jatkaa tyylilleen uskollisena, ketjut täysin uuteen kuosiin kolmanteen liigafinaaliin – Manner: ” Haemme muutoksilla kollektiivista draivia” Tilaajille
11:51
VR voitti Tampereen ratikkakilpailun – liikenne alkaa vuonna 2021
11:17
Ruotsalaispoliitikon asumisesta taas kohu – oli kirjoilla äitinsä luona ja nosti korvauksia perheensä asunnosta
11:14
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät
10:58
Kainuun soten alueelta löydetty tavallista laajemmin VRE-bakteeria – seulonnoissa 25 löydöstä
10:51
Pesäpallo tuli Nivalan ykköspaikalle, kaupungissa viritellään uuden kentän myötä pesisbuumia – Kempeleen Kiri polkaisee kauden käyntiin Nivalassa Sotkamon Jymyä vastaan
10:33
Neuvottelut: Venäjän Putin ja Pohjois-Korean Kim yrittävät vakauttaa tilannetta Korean niemimaalla
35
Kiinnostus aurinkoenergiaan kasvaa, mutta kunnianhimoisten tavoitteiden toteutuminen epäilyttää – "Ilmastoteko se varmaan meille on"
32
Oikeusministeriön vaalijohtaja ei muista Oulun ennakkoäänestyspaikalla sattunutta vastaavaa virhettä – Seurauksena ainakin lain tulkinnan tähdentäminen vaalivirkailijoille
21
Harkimo: "Harkitsemme Liike Nytin rekisteröimistä puolueeksi" – Yhden edustajan puolue saisi valtiolta tukea 148 175 euroa vuodessa
18
Oulun rakennusvalvonta lisää vuorovaikutusta arkkitehtuurimatkoilla ja aamukahveilla – katso esittelyvideo oululaisesta kulttuuriympäristöstä
12
Jo lähes miljoona suomalaista täydensi viime vuonna veroilmoitustaan verkossa – Nämä asiat pitää ilmoittaa itse
9
Osa europarlamenttiin pyrkivistä kansanedustajista on vain keräämässä ääniä puolueelle – Asiantuntijan mielestä se on epärehellistä, mutta samaa tapahtuu ympäri Eurooppaa
9
Kauppuri 5 lopettaa Tampereen ravintolan: "Kiitokset kaikille, oli kivvaa" – ravintola ehti olla auki vuoden päivät

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kommunismi on luonnollinen tapa toimia

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi eläkekatto on Suomessa tientynlainen tabu?

Siten, että pienituloisen työuransa aikana kartuttama euromääräinen eläkekassa ei riitä kustantamaan hänen tulevia eläke... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

25.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image