Oulu

La­sa­re­tin­saa­ren ra­ken­ta­mis­suun­ni­tel­mat eivät lämmittäneet oululaisia – kuu­le­mis­ti­lai­suu­des­sa täystyrmäys kaa­va­hank­keel­le

Helka-Liisa Hentilä esitti puheenvuoronsa torstaina Lasaretinsaaren kaavahankkeen esittelytilaisuudessa Merikoski-salissa. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 16.8.2018 21:03 | Päivitetty 16.8.2018 21:17
Antti Ervasti

Torstai-ilta Lasaretin Merikoski-salissa oli kuin toisinto edellisillasta Tuiran koululla. Ensin esiteltiin kaavahanke, jonka jälkeen alkoivat kriittiset ja ehdottomasti vastustavat puheenvuorot.

Tällä kertaa oli kyseessä Myllytullin kaupunginosan Lasaretinsaaren Lasaretti-korttelin asemakaavan muutoksen esittely, kun keskiviikkona esiteltiin Tuiranpuiston kehittämissuunnitelmat.

Kaavamuutos tehdään alueen omistajan, Hengitysliitto Ry:n aloitteesta. Hankkeesta järjestettiin arkkitehtikilpailu, joka ratkesi vuosi sitten. Voiton vei helsinkiläinen Ark-house arkkitehdit Oy ehdotuksellaan Iso Hali.

Kaava käsittää Lasaretinsaaren rakentamattoman Hupisaarten puoleisen osan. Iso Hali -suunnitelmassa alueelle rakennettaisiin enimmillään kahdeksankerroksisia taloja, joihin tulisi 420 uutta asukasta ja lisäksi liike- ja toimistotiloja. Uutta rakentamista tulisi saman verran kuin Lasaretinsaarella on tällä hetkellä olemassa olevaa Hengitysliiton rakennuskantaa.

Arkkitehti Pentti Kareoja Ark-house arkkitehdeista kertoi, että kerrosmäärät taloissa tulisivat vaihtelemaan: korkeimmat kohdat tulisivat Hupisaaren puoleiselle reunustalle, ja näin muodostuisi eräänlainen Lasaretin erottava kehys.

Helka-Liisa Hentilän mielestä suunnitelma on mitoitukseltaan pahasti ristiriidassa alueen ja sen ympäristön kanssa.

– Täydennysrakentamiselle löytyy varmasti muitakin paikkoja, hän sanoi.

Lasaretinsaaren lähellä asuva Merja Ojala korosti, että ihmisen hyvinvointi koostuu tutkitusti pääsystä hiljaisiin, rauhallisiin ja luonnontilaisiin paikkoihin.
– Ainolan puisto tarjoaa sitä meille oululaisille. Olen kauhulla seurannut tätä projektia, jossa rakentaminen menee näiden arvojen edelle, hän arvosteli.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (131)

On se kumma kun keskusta on täynä betonisia 3-4 - kerroksisia lättänätaloja ja kaupunki suunnittelee täydennysrakentamista puistoihin! Mikä järki?

Tuplatkaa keskustan tonttien rakennusoikeudet ensin ja miettikää sitten uudestaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suunnitelma on täysin ylimitoitettu ja sopimaton kulttuurihistoriallisesti arvokkaalle Oulun arvoaluelle ja kaikille yhteiseen perinnemaisemaan. Oulun tauti on sulloa yhdeen kortteliin maksimi määrä uutta rakennuskantaa ja jättää yhteen nurkkaan jotain vanhaa. Surullisia esimerkkejä ei Oulusta puutu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielestäni Lasaretinsaaren parkkipaikan voisi vaikka villiinnyttää. Oulussa ei ole viimeisten klassillisten rakennusten valmistumisten jälkeen rakennettu yhtäkään hyvännäköistä saati ympäristöönsä sopivaa uudisrakennusta vaan pelkästään näitä merkityksettömyyttä huokuvia "koneita, joissa asutaan."

Näissä Ison Halin kerrostaloissa - tuli niistä viime kädessä minkä korkuisia hyvänsä (vaikka harvassa ovat ne, jotka saavat edes viisi-kuusikerroksisesta talosta suunniteltua hyvännäköisen!) - on toistaiseksi näytettyjen suunnitelmien mukaan ainakin epäsymmetriset katto ja julkisivu, kaoottinen (kuin seinään mielivaltaisesti leikattujen) ikkunoiden (missä tyylitellyt puitteet?!) asetelma ja halvat kulmikkaat lasiparvekkeet. Eivät siis mielestäni sovi ympäristöönsä ollenkaan; eikä suoraan sanottuna hotelli-ravintola Lasarettikaan. Sekin sopisi suunnitella alkutekijöistään uusiksi.

Kerrostalojen ei myöskään sopisi näkyä puistoon, kuten Ainolassa jo kolme näkyy.

Ihmisten määrän kasvu ei tee kotikaupungistani Oulusta ainakaan minulle yhtään elävämpää tai viihtyisämpää. Viher- ja vesialueiden lisääminen ja olemassaolevan rakennuskannan uusiminen 90-220 vuotta sitten vallinneita tyylisuuntia noudattavilla uudisrakennuksilla tekisi.

Näin siitä huolimatta, että olen vasta 28-vuotias.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täysin ymmärrettävää kommentointia! Oulun kaupunkia tulee kehittää ja rakentaa sen periferiat huomioiden! Meillä on aivan hitosti rakentamatonta rantaviivaa kiiminki- ja iijoella. Miksi ihmeessä tämän kaupungin ydin tuhotaan asuntorakentamisella sen sijaan, että luotaisiin ydinkeskustan ja vähäisen saaristomme puitteisiin kauniita luontoa kunnioittavia rantamiljöitä? Nyt kun näitä kuntaliitoksia tehtiin persaukisten takapajuloiden kanssa, tulisi koettaa saada niihin edes jonkinmoista vetovoimaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järkyttävää, sivistymätöntä.Rahan ahneus vie Heliä?Meidän keuhkoja ette tuhoa.Voitte siirtyä etelään.Yritetään pikkuhiljaa alkaa nakertamaan Hupisaaria.Nyt oululaiset kaikki , jotka jotain vielä arvostavat ottamaan virallista kautta kantaa!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo alue on juuri sopivaa vuokratalotuotannolle, eriytetään tuonne sivuun kaikki Oulun sosiaali-toimen sekä Kelan asukit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tukiasuntoja ja muita matalan kynnyksen asuntoja Hupisaarille, jotta keskusta ei jää vain äveriäiden käyttöön. Näin saadaan elävöitettyä puistoa ja lisättyä monikulttuurisuutta. Grynderiksi talousohjattu toimija niin pysyy kustannukset kurissa ja Ruukki kiittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä on todella hyvää keskustelua, mutta laittakaa mielipiteenne päättäjille myös virallista tietä! Suunnitelma on esillä lausuntoja ja muistutuksia varten 31.8.2018 asti:

https://www.ouka.fi/documents/64220/1932998/Lasaretti+selostus/db4b967f-b61e-4de7-a77e-99e22fb71db2'

Kannattaa käydä linkin havainnekuvista katsomassa, millaista korkeaa rakennusmuuria puistoon on suunniteltu. Kaupungin päättäjien on kuunneltava asukkaita. Vaalitkin ovat tulossa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puistot halutaan tuhota mutta matkakeskusta ei saada aikaiseksi eikä rautatienaseman seutua ja Raksilan aluetta kehitettyä.
Tiivistämisen varaa on vielä roppakaupalla ympäri kaupunkia ja jos ja kun tiivistetään on erityisen tärkeää huomioida viheralueet kaavassa. Nyt jos koska on vielä mahdollisuus luoda viherkäytäviä keskupuisto tyyppisesti keskustasta kaupungin ulkoreunoille asti joissa kevyt liikenne ja luonto on vallitsevana elementtinä eikä autotiet ja sokkeloinen kaupunkiviidakko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun rakentamista johtavat konsultit, jotka suunnittelevat Oulun päättäjille kaiken valmiiksi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainolaa tulee kehittää todella maltilla ja puistoa tulee suurin osa säilyttää sellaisenaan. Oulun ylivoimaisesti hienoin alue ja vetävin.

Kyllä oululaiset viettävät Ainolassa todella paljon aikaa ja turisteja siellä näyttää kävelevän paljon ainakin kesäaikaan. Esitetty malli on hieno ja pitää rakentamisen kasassa, että taloja ei ripotella sinne tänne. Kannatan esitystä, koska jo nyt lasaretti näyttää joelta päin kokonaisuudelta ja nyt sitä vain täydennettäisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun on tunnettu siitä, että siellä vastustetaan kaikkea. Tänään vapaapäivänä katsoin netistä monia kaupungin kehittämishankkeita ja yhteistä niissä kaikissa oli, että niitä vastustettiin kovasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu on nyös tunnettu siitä, että keskellä kaupunkia on hehtaarien rakentamaton alue Raksilassa, kun on liian kiire suunnutella puistot täyteen tornitaloja, vrt Hietasaari ja Hupisaari.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämän jutun kuvastakin voi päätellä, että vastustajat on kaikki pääsääntöisesti 60v+ ja mitään ei saisi koskaan muuttaa. Torikin pitäisi olla sellainen talvisin autio kenttä jossa ei ole koko talvena yhtään mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on niin surullista, ettei kukaan päättävä henkilö ota kansalaisten ääntä vakavasti. Kaikki hankeet on toteutettu kansalaisten vastutuksesta huolimatta. En tiedä mikä olisi vaikuttamiskeinona kaikkein vaikuttavin. Oulun kaavoituksesta vastaavat viranhaltijat lähtevät siitä ettei piiruakaan muuteta missään olosuhteissa yksinkertaisesti vuoropuhelua ei sen varsinaisessa tarkoituksessa ole olemassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaa......että uutta metakkaa vuosiksi eteenpäin. Oulun keskusta ollut jo vuosia yksi suuri työmaa ettei ole enään pahemmin kiinnostanut käydä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hankkeen vetäjille tsemppiä ja muistakaa kaavoitushankkeiden peruskaava: 1-10% vastustaa kiivaasti ja äänekkäästi, loput joko kannattaa tai ei välitä.

Omasta mielestäni hieno hanke ja toivottavasti tuo eloa Lasaretin alueelle. Just kesällä siellä terassilounaalla mietin että alueessa on paljon kehitettävää, moni oululainenkaan ei osaa aluetta hyödyntää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (131)

Uutisvirta

102
Soinia kohtaan esitys epäluottamuksesta aborttikannanottojen takia – "Sanan- ja mielipiteenvapaus koskee minuakin"
41
Jo yli 400 turvapaikanhakijaa on työllistynyt ja saanut oleskeluluvan Suomeen, vaikka turvapaikkahakemus on hylätty
33
"Emme elä lintukodossa" – Uhkakuvien asiantuntijat listaavat kolme Suomen suurta tulevaisuusuhkaa: esiin nousee myös vanha tuttu
26
Niinistö kummastelee Mykkäsen kaksoiskansalaislinjaa – ehdottaa Rajavartiolaitoksen siirtoa puolustusministeriön alle
23
Leveäkaistatien maalaukset sotkivat liikenteen Haukiputaalla – autoilijat ovat ajaneet erehdyksessä pientareen puolella
22
Trump ehdotti Espanjalle Saharan eristämistä muurilla – "Tietääkö presidentti, kuinka suuri Sahara on?"
20
Kauppaopiston rakennus Oulun Maunonkadulla halutaan purkaa – tontille suunniteltu seitsemänkerroksista kerrostaloa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Verovähennyksen saadaakseen pitää ensin käyttää rahaa. Mihin aloittaja luulee sen rahan menevän? Pienituloinen remonttim... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image