Oulu

Lapintiira kalalla vuoden lintukuvassa

Vuoden lintukuva oli tuomariston mukaan "maalauksellinen ja oikea mestariteos".
Oulu 25.4.2010 0:00
Pekka Rahko
Neljännen kerran lauantaina järjestetyllä Liminganlahden Lintukuvafestivaalilla julkistettiin ensimmäisen Liminganlahden lintukuvakilpailun voittajat ja Vuoden lintukuva. Valtakunnallisen kilpailun järjestäjänä toimi Liminganlahden Ystävät ry. Kilpailu sai heti suuren suosion, sillä siihen osallistui yhteensä 150 kuvaajaa yli 700 kuvalla.

Suosiota osoitti myös paikalle saapunut yleisö. Tapahtuman järjestäjä Ulla Matturi kuvaili osanottoa "huikeaksi menestykseksi".

Kävijöitä oli lumisateesta huolimatta yli tuhat ja luontokuvanäytöksen penkit olivat täynnä koko ajan. Myös valokuvaustarvikkeet ja digikamerakoulutus kiinnostivat kävijöitä.

Sarjavoittajista valittu Vuoden lintukuva on oululaisen 25-vuotiaan Antti Karppisen kuvaama Lapintiiran saalis.

Tuomaristo kiitteli erityisesti kuvan liikettä ja erittäin hienoa valoa. Kuva on otettu Oulujärvellä, jossa pesii iso lapintiirakolonia.

Karppisen mukaan lapintiirakuva syntyi koko kesän kestäneen projektin tuloksena. Pitkin järvenselkää lentelevien lintujen kuvaaminen vaati kuitenkin oveluutta.

"Lopulta päädyttiin ruokkimaan tiiroja torilta ostetuilla muikuilla. Ala-Kojolan Mikkoa on tästä kuvasta kiittäminen. Yksin lintujen ruokkiminen ja kuvaaminen samaan aikaan olisi ollut mahdotonta", Karppinen kiittelee.

Esituomarit valitsivat 80 jatkoon päässyttä kuvaa. Päätuomaristoon kutsuttiin Pirkka-Pekka Petelius, lintukuvaajat Markus Varesvuo ja Jari Peltomäki sekä Linnut-lehden päätoimittaja Lauri Hänninen. Päätuomaristo valitsi neljän sarjan viisi parasta kuvaa.

Kosteikkojen linnut -sarjan voitti lappeenrantalainen Anna-Liisa Pirhonen aamu-usvaisella kurkikuvallaan Aamu Siikalahdella. Siivekkäät ystävämme -sarjan parhaimmaksi valittiin toijalalaisen Arto Niemeläisen otos Katto vuotaa, jossa pesällään hautova tiira saa niskaansa vesiryöpyn.

Alle 18-vuotiaille tarkoitetun nuorten sarjan voitti Niko Pekonen Joensuusta ruokailevaa liroa esittävällä kuvallaan Sateella. Karppisen lapintiiraotos valittiin Linnut vauhdissa -sarjan parhaaksi.

Kaksikymmentä parasta kuvaa ovat esillä toukokuun ajan Liminganlahden luontokeskuksessa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Hieno kuva, värit, kontrasti ja valon suunta kohdillaan. Kiitokset tarinasta, se valaisee maallikolle minkälaisen määrän odottelua ja työtä hyvän kuvan ottaminen vaatii.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ansioina mainitut liike ja valo ovatkin todella hienoja. Kuitenkin kuvan oikean reunan tyhjyys paistaa silmään. Siitä olisi voinut reilusti rajata poia ja tasapainon vuoksi myös hieman kuvan alalaidasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan tuo hieno kuva, mutta kuulostaa jotenkin oudolta että tuo kuva voitti, vaikka se onkin otettu 'epäluonnollisesta' tapahtumasta. (Siis jos tuo kala on ihmisen antama.)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alan harrastajana voi vain todeta, että täyvellinen. saispa ite joskus otettua samanlaisen. Onnittelut voittajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos on ruokittu niin ei mielestäni ole oikein. enempi lemmikki meininkiä kun luontokuvausta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:45
Ministeri Mykkänen lupasi: Vaarallisten henkilöiden säilöönottoperusteita tarkennetaan Oulun tapausten takia
17:42
Mäkäräinen sijoittui 21:nneksi pikakilpailussa, ammunta vei jälleen menestystoiveet
17:27
Pyhäjärven kaivoksella kuvataan tv-sarjaa 700:n metrin syvyydessä – Tuottaja: "Tästä tulee erilainen kuin aiemmin nähdyistä pohjoismaisista sarjoista"
17:06
Orpo oikoo poliisikyselyä: Kokoomuksen ansiosta poliiseja koulutetaan maksimimäärä – "Haluan lisää poliiseja Suomeen"
16:39
Maastohiihto–jääkiekko 20–0 – Vuoden urheilijaksi on valittu vuosina 1947–2017 kuudentoista eri lajin urheilijoita
16:36
Jääkiekon World Cupia ei pelata ensi vuonna
16:32
Suomessa paljastumassa useita uusia kartelleja – yritysten rangaistuksia halutaan koventaa
98
Pyhäntäläisyritys esittelee liikkuvaa ja talviasuttavaa mökkivaunua Helsingissä – rakennuslupa tarvitaan, jos mökki jätetään paikoilleen
82
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
59
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
52
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
36
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
29
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"
28
Talvikunnossapito paranee 1500 kilometrillä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – katso kartalta, missä tilanne muuttuu

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

172 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pidätkö aletarratuotteita ostavia köyhänä?

Hölmöintähän tässä kauppojen ruokahinnottelussa on se, ettei hintaa lähdetä alentamaan heti tavaran tultua kauppaan, jol... Lue lisää...
meniskö järkeen

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image