Oulu

Lähijuna voisi liikennöidä Iin ja Limingan välillä kerran tunnissa – ratayhteys on jo olemassa

Oulu 4.6.2019 12:00
Helge Murtovaara

Oulun kaupunkiseudulla on selvitetty lähijunaliikenteen käynnistämistä. Asiaan liittyvä selvitys julkistettiin tiistaina Kempeleessä.

Selvityksen mukaan lähijunaliikenteen käynnistäminen Iin ja Limingan välillä on nykyisellä ratakapasiteetilla mahdollista yhden tunnin vuorovälillä.

Lähijunan merkittävin investointi on jo olemassa: itse ratayhteys. Liikennöinnin käynnistäminen on mahdollista ja kannattavaa, mikäli seutu siihen yhteisesti sitoutuu.

Kuntien maankäyttö ja asukaspotentiaali luovat edellytykset kehittämiselle, mikäli Oulun seutu yhteisesti päättää sitoutua lähijunaliikenteen toteuttamiseen.

Selvityksessä arvioidaan lähijunaliikenteen toteuttamismahdollisuudet ratakäytävän alueella Ii – Oulu – Kempele – Liminka. Työssä kuvataan keskeiset investointitarpeet sekä muut keskeiset edellytykset kuten liikennöinti ja sen järjestäminen.

Lähijunaa tarkastellaan osana Oulun seudun joukkoliikennejärjestelmää ja raideratkaisukokonaisuutta.

Kuntalaiset suhtautuvat lähijunaliikenteeseen myönteisesti. Lähijunaliikenne on erittäin odotettu ja toivottu liikkumismuoto. Se palvelee etenkin säännöllistä työmatkaliikennettä sekä lisäksi vapaa-ajan matkustamista. Lähijunilta toivotaan nopeutta sekä vaivattomuutta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (26)

Eli hyvin riittää radan kapsasiteetti lhijunillekin, joten tämä hanke kertoo siitä, että kaksoisraide on täysin turha rakentaa kun yhdelläkin pärjätään todella hyvin.
Hienoa, ettei tuhlata rahaa turhiin hankkeisiin kuten tuohon kaksoisraiteeseen. Tuosta säästyneet rahat voidaan sijoittaa maahanmuuttoon ja kotiutukseen ja turvakoteihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt uusi pyörä juna Ouluun. Sillä kasvatetaan junan saavutettavuutta molemmissa päissä niin, että valtaosa oululaisista asuukin yhtäkkiä junaradan varressa.
Tämä hanke heti käyntiin!
Kaksoisraide sitten perään niin saadaan asiallinen 15 minuutin vuoroväli.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaksoisraide helpottaisi lähijunaliikennettä huomattavasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä hanke todistaa sen, että kaksoisraidetta ei tarvita sillä radan kapasiteetti riittää oikein hyvin jo nyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä idea. Kun vielä kehitetään vaihtoyhteyksiä asemalta, jotta pääsee sinne työpaikalle muullakin kuin pyörällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä hanke - kun se ulotetaan Raaheen saakka, lähimpään kaupunkiin, jonne raiteet ovat valmiina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun Raksilaan tai suunnitellun matkakeskuksen paikalle sijoittuva liike-elämän työpaikkakeskuksena toimiva tornitalo mahdollistaisi kohtuullisen ajan (huom. ei matkan) päästä päivittäisen työmatkailun Ouluun.

Näin esim. Ii, Utajärvi ja Ruukki muuttuisivat Oulun esikaupungeiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisihan se hienoa. Pyörällä asemalle, pyörä mukaan junaan ja kaupunnissa viimeinen siirtyminen asemalta työpaikalle. Kannatetaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhtä hyvillä perusteilla voisi aloittaa junaliikenteen myös Raahen ja Tuomiojan välillä. Taksiyhteydet eivät ole riittäviä joka junalle pohjoiseen tai etelään. Hyvä rata on olemassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä olisin menossa kuusamoon. Kuntalaiset maksaisivat muutamien matkustajien matkat. Nyt kuntalaiset maksaa tyhjät linja-autot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei kerralla vaikka Ylivieskasta asti. Paljon kulkee siltäkin suunnalta Oulussa töissä ja päinvastoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja samantien toisesta päästä Kemiin eli vaikka Tornioon. Pendelöijiä riittää, saataisiin turhat kaaharit pois nelostieltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä idea, mutta ensin pitäisi kaavoittaa ja rakentaa lisää asuntoja ja työpaikkoja radan varteen, erityisesti Oulun pohjoispuolelle. Tilaahan on ratojen varsilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siihen liittyisi paljon kuluja, koska jatkoyhteydet asemilta pitäisi tehdä. Liityntäpysäköinnit pitäisi rakentaa, että mahtaakohan tuo koskaan olla kannattavaa toimintaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisipa ihan mahtava parannus Tupoksen julkiseen liikenteeseen!

Nykyinen suuntaansa 30 km työmatka omalla autolla vaihtuisi kyllä heti junamatkaan + noin 1,5 kilometrin kävelyyn.
Nykyään bussi ei millään ole kilpailukykyinen vaihtoehto omalle autolle lähes 1,5 tunnin matka-ajallaan (yhteen suuntaan)....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Älä, hippo, vielä tuulettele. Julkiset hankkeet tuntien tässä viisaat lyövät päät yhteen ja juna ei pysähdykään Tupoksessa ollenkaan. Sitten ihmetellään, että 4500 ihmistä joiden keski-ikä on alle 30 eivät käytäkään junaa, joka ei jännästi pysähdykään siellä, missä ne asuvat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Enpä usko mahdollisuuksiin vaikka haluaisinkin. Kaavoituksessa ollaan suosittu järjestelmää, jossa kaikki toiminnat on hajautettu mikä mihinkin, ajatellen että matkat kuljetaan omalla autolla. Ja toisaalta rata kulkee omia reittejään kaukana asutuksesta ja lisäksi ne vanhat asemapaikat on myyty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

vartin välein juna ajelisi tuota väliä. Saattaa kuskin lisäksi olla joku kyytiläinenkin aamuselka ja toinen iltasella. On se vaan harmi, että Suomi on niin vähäväkinen maa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (26)

Uutisvirta

23
Moni poliisi harkitsee alan vaihtamista, sillä kiire, väkivalta ja henkilöstövajaus kuormittavat – Oulun poliisilaitoksen työsuojeluvaltuutettu Tero Väyrynen toivoo pikaisia toimenpiteitä
19
Kuusamo satsaa miljoona euroa maastopyöräilyyn – Rukalle rakennetaan useita uusia reittejä
17
Koronaviruksen Italiasta saanut sairastui Suomessa ja hakeutui hoitoon – "Meni kuin Strömsössä", sanoo HUS:n ylilääkäri
15
Osallistu kyselyyn: Pitäisikö Oulun yliopiston muuttaa Linnanmaalta kaupungin keskustaan?
14
Turvapaikanhakijat ja pudasjärviset tarvitsevat vastaanottokeskuksen Lukijalta
12
Takuusäätiö: Opintotuen takaisinperintä olisi syytä sitoa indeksiin – Ministeri Kososen mielestä korotus on kohtuullinen
8
Hurja tilanne Oulujärvellä: Jää petti alta ja traktori vajosi järven pohjaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image