Oulu

Kuu­tos­kau­pun­kien ilmastotyö jälleen vertailussa – hen­ki­lö­au­to­jen määrä noussut Oulussa ja Vantaalla

Oulu 29.1.2020 15:28
Pekka Rahko

Henkilöautojen määrä on tavoitteen mukaisesti laskenut vain Helsingissä, mutta noussut Oulussa ja Vantaalla. Siinä yksi poiminta kuuden suurimman kaupungin ekologisista indikaattoreista, joita on vertailtu nyt neljännen kerran. 

Autoistumisen indikaattori kuvaa liikenteen määrää ja tilantarvetta sekä sen aiheuttamia päästöjä ja melua. Tavoiteltava kehityssuunta on laskusuuntainen.

Kuutoskaupunkien – Espoon, Helsingin, Oulun, Tampereen, Turun ja Vantaan – yhteisenä tavoitteena on, että kaupungin työntekijät kulkisivat töihin oman auton sijaan kestävämmillä tavoilla, kuten joukkoliikenteellä, pyörällä tai kävellen.

Aktiivisimmat joukkoliikenteen käyttäjät löytyvät Helsingistä, jossa julkisen liikenteen hyvä tarjonta ja kaupunkirakenne luovat kilpailukykyisen liikkumismuodon autoilulle.

Kuutoskaupunkien yhteisten indikaattoreiden seuranta alkoi vuonna 2004. Nyt julkaistu raportti käsittelee vuosia 2015–2018.

Indikaattoreiden kehittämisen tavoitteena on löytää kaupunkien ympäristötyön vaikuttavuutta kuvaavia mittareita ja tunnuslukuja, parantaa kaupunkien välistä vertailua sekä selkeyttää ympäristöraportointia.

Kasvihuonekaasupäästöjen kehitys asukasmäärään suhteutettuna on ollut pitkällä aikavälillä tavoitteen mukaisesti laskusuunnassa kaikissa kuutoskaupungeissa. Viime vuosina kasvihuonekaasupäästöjen väheneminen on kuitenkin hidastunut tai jopa pysähtynyt.

Oulussa kokonaispäästöihin vaikuttaa muita kaupunkeja merkittävämmin energiaintensiivinen teollisuus.

Kaupunkien asukasmäärään suhteutetussa energiankulutuksessa on myös tavoitteen mukaisesti laskusuuntainen kehityskulku pitkällä aikavälillä. Muutokset viime vuosina eivät kuitenkaan ole olleet suuria.

Kaukolämmön osalta energialähteet ovat edelleen melko kestämättömällä pohjalla, kun suurin osa kaukolämmöstä tuotetaan fossiilisilla energialähteillä. Positiivisin muutos on tapahtunut Oulussa ja Tampereella, joissa maakaasun ja turpeen osuus on selvästi vähentynyt.

Kuutoskaupunkien omistamien julkisten rakennusten sähkön-, lämmön- ja vedenkulutuksessa ei ole saavutettu tavoitteen mukaista laskusuuntaista kehityskulkua. Rakennusten ominaiskulutus on pysynyt lähes ennallaan tai jopa lisääntynyt.

 

MAINOS

Kommentoi

Oulun joukkoliikenne on varmaan tosi surkea kun autot vain lisääntyy. Ei voinut edes kortilla viimeksi maksaa kun jouduin sillä onnikalla menemään mutta silloinkin jouduin kävelemään kun ei ollut rahaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:20
Omakotitalo syttyi palamaan Haapavedellä, talo tuhoutuu korjauskelvottomaksi
19:00
Paljastunut murhasuunnitelma ajoi aatelisherran maanpakoon – sitten hän tuli Lappiin ja ryhtyi kirjailijaksi Tilaajille
19:00
Viherbuumi käy kuumimmillaan – oululainen kotipuutarhuri idättää siemeniä maitopurkeissa ja ihmettelee tomaatin hentojen versojen putkahtamista ylös mullasta Tilaajille
19:00
Voi rottien kevät: Leuto talvi ja koronaepidemia ennakoivat runsaita rottatuhoja kaupunkeihin – lutikkaongelmakin voi räjähtää käsiin Tilaajille
17:37
Pudasjärven viikonloppupäivystyksen lakkauttaminen huolestuttaa terveyskeskuksen asiakkaita – Yhteispäivystys ei kuormitu sen takia, vakuuttaa vastuualueen johtaja
16:35
Omakotitalo palaa Oulaisten keskustassa Keskuskadulla, naapurustossa pyydetään sulkemaan ikkunat savun vuoksi
15:35
Suomessa on nyt 25 koronakuolemaa – määrä nousi viidellä vuorokauden aikana
82
OYSissa on hoidossa kahdeksan koronapotilasta – sairastuneita Pohjois-Pohjanmaalla on 73 ja koko maassa 1882
56
Viranomaiset: Itse tehty kasvomaski ei suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta – toimi näin, jos teet itsellesi tai läheisellesi maskin
48
Taksiliitossa ollaan huolissaan siitä, että asiakkaan koronatartuntaa ei kerrota – sama taksi voi kuljettaa asiakkaita myös syöpähoitoihin
25
Satoja Oulun kaupungin työntekijöitä yt-neuvottelujen piirissä – lukuisilla sivistys- ja kulttuuripalvelujen henkilöillä palkanmaksu päättymässä
23
Lukuisat Oulun kaupungin työntekijät ovat estyneet tekemään työtään koronatoimenpiteiden vuoksi – Hoivatehtäviin ja Oulu-apuun siirtynyt noin 50
23
Poliisi luopui tänään Uudenmaan tiesulkujen ympärivuorokautisesta miehityksestä – liikkuvaa valvontaa on lisätty
13
Oppilaiden eväsjakelua laajennetaan Oulussa – tiistaista alkaen eväsjakelu käytössä 30 koulussa, katso lista eväiden jakopaikoista

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

215 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuinkas hurisee - nyt, kun erilaiset "eristykset" rassaavat ympärillä

Töitä tekkee ja palkka juoksee niin mikäs tässä on kotona istuskellessa. Vieressä istuskelee marsalkka vahva :) Lue lisää...
Mikäs tässä on töitä...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

4.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image