Oulu

Tilaajille

Kuukausien tiukka dieetti ja pikainen pyörähdys lavalla – Oulun oma gladiaattori Janica Timonen panostaa täysillä fitnessiin, vaikka miettii itsekin, onko siinä mitään järkeä

Janica Timonen harjoittelee salilla pääsääntöisesti neljä viisi kertaa viikossa. Työtkin ovat osittain siellä, sillä Timonen on ottanut vetovastuun isänsä aikoinaan perustamasta PT-Gymistä. Sen ohella hän työskentelee kauneusalalla. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 10.5.2019 19:00
Hanna Kuonanoja

Mahdollisimman isot painot ja niin monta kuin menee. Kun tuntuu, että happi loppuu eikä yhtäkään toistoa enää irtoa mutta sitten kuitenkin irtoaakin, ollaan Janica Timosen treenifilosofian ytimessä.

– Olen kilpailuhenkinen ja haluan koko ajan haastaa itseni. Kun mennään kisoja kohti, ajatuksena on tietenkin, että haluan olla paras. Kun teen treeniä, ajattelen, että niin ne muutkin tekevät, ja se panee tekemään enemmän. Tiedän, ettei ole vara höllätä.

Oululainen Timonen on yksi parhaillaan televisiossa pyörivän uuden Gladiaattorit-tuotantokauden gladiaattoreista. Ennen kaikkea hän on kuitenkin fitness-urheilija, joka kasvoi kuntoilun ja kilpaurheilun maailmaan pikkutytöstä asti.

Isä tuli kotiin silmä punaisena ja polvi hajalla ja toi mukanaan pussillisen Daim-rakeita.

Elettiin 1990-luvun alkupuolta, eikä Timonen ollut vielä niin vanha, että hänellä olisi noista ajoista sen järjestelmällisempiä muistikuvia. 

Tilaajille

MAINOS

Uutisvirta

125
Uimarantojen vähäiset parkkipaikat jokakesäinen ongelma Oulussa – "Aika hurjan näköistä, kun nurmikoilla on autoja miten sattuu"
91
Asuntosijoittaminen on vilkasta Oulun alueella – "Se on ihan hyvä tapa säästää, että nuorena ostaa yhden tai kaksi sijoitusasuntoa"
39
Asunnon liian korkea lämpötila helteellä voi oikeuttaa vuokranalennukseen – "10–20 prosenttia siltä ajalta, kun huoneiston lämpötila ylittää 32 astetta"
36
Työttömyys laski Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna viime vuoteen – katso tästä, millä aloilla on eniten avoimia työpaikkoja
33
Työministeri Harakan ensi toimet työllisyyden parantamiseksi – työttömille yksilöllistä valmennusta ja palkkatukeen lisää rahaa
32
Kalevan kesäterassiäänestyksen voitosta käytiin kova kilpailu – voittajaksi nousi kauppatorin Keltainen Aitta, hopeaa Tuiraan
23
Qstockin liikennejärjestelyt huolettavat Pikisaaren asukkaita – aiemmin autoiluun saaressa vaadittiin festivaalin aikana ajolupa, nyt järjestelystä ollaan luovuttu

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

185 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image