Oulu

Kultainen kaulin Anneli Juustiselle

Siirin päivän kultainen kaulin -palkinnon sai näyttelijä Anneli Juustinen. Oulun Korun toimitusjohtaja Mikko Keisu kiinnitti kaulinketjun. KUVA: Risto Rasila
Oulu 22.8.2009 17:14
Senni Laine
Lauantaina järjestettyjen Siirin-päivien yhteydessä jaetun Kultainen kaulin --palkinnon sai tänä vuonna Oulun kaupunginteatterin näyttelijä Anneli Juustinen. Ensimmäistä kertaa jaettu palkinto myönnetään oululaisella taiteen ja kulttuurin saralla ansioituneelle henkilölle.

Perusteluissa kiiteltiin Juustisen monipuolisuutta. hHnen laaja skaalansa on kattanut Oulussa niin Annie Mestariampujan räiskyvyyden, Kirsikkapuiston Ranjevskajan dekadenssin kuin kotimaiselta puolelta useita tarkkasilmäisesti tulkittuja naisroolejakin. Siirin-päivien kannalta vähäisin ei liene Suomisen perhe --näytelmän kotihengetär Hilda.

Siirin-päivät järjestettiin nyt toista kertaa. Tapahtuman tarkoituksena on muistaa kuuluisinta oululaissyntyistä elokuvatähteä Siiri Angerkoskea. Angerkoski tuli tunnetuksi valkokankaalta etupäässä komedienneosistaan, joissa korostui hyväntahtoinen huumori ja rehevyys.

Siirin-päiviä vietettiin Finnkinon elokuvateatterissa lauantaina. Tapahtuman järjestää Merikoskikerho ry, Oulun elokuvakeskus ja Finnkino.

Lue lisää sunnuntain Kalevasta!

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

18
Työministeri Timo Harakka tarjoaa lempiveroaan vaihtoehdoksi, jos julkista taloutta tarvitsee vaalikauden lopulla tasapainottaa
10
Lisää kylmää vettä niskaan – valmentajaa vaihtanut AC Oulu maalasi kotikentällä kahdesti, mutta menetti hyppysissä olleen voiton lisäajalla
8
Ennätysmäärä Ferrareja saapuu Nallikariin – roomalainen Ferrari Club Passione Rossa vierailee Oulussa
7
Raksilan uimahallissa on otettu käyttöön lyhennetyt kesäaukioloajat ­– kysyimme, missä asiasta on tiedotettu
6
19-vuotias sotki Rotuaarilla tussin kanssa – poliisi tutkii vahingontekona
5
Apulaisoikeusasiamies pitää kaupunginvaltuutettu Moilasen ihmisroskapuheenvuoroa "epäasiallisena, epäkunnioittavana ja loukkaavana"
4
Tehtaanmyymälät ovat aarreaittoja automatkan varrella – listasimme Pohjois-Suomessa toimivia myymälöitä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Juhannusjuhlat 1944

170 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Suomen on aika ottaa markka takaisin

Kansa voisi olla tyytyväinen kunnes ensimmäinen devalvaatio tai muu markan arvon romahdus nostaisi tuontitavaroiden ja p... Lue lisää...
Devalvaatio

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image