Oulu

Kolme kalaa kesäkauden avajaisiksi

Sanginjoki tarjoaa kalastajalle myös rauhallisia hetkiä.
Oulu 12.6.2010 0:00
Heini Strand

Kalastajan täytyy tyytyä makkaraan ja marjamehuun, kun kala ei ole vielä koukkuun tarttunut. Aino Väliheikki nauttii eväitään Sanginjoen Lemmenpolun kalastusalueen uudistetulla nuotiopaikalla. Väliheikin lisäksi samoilla apajilla siimojaan tarkkailee liuta eläkeläismiehiä ja muutama nuorukainen.

 

Torstaiaamu on kuitenkin varsin rauhallinen edellisiltaan verrattuna.

"Eilen täällä oli paljon porukkaa. Melkein kaikki saivat sallitun enimmäismäärän eli kolme lohikalaa", Martti Metsä-Ketelä kertoo.

Kesäkuussa Lemmenpolun kalastusalueella aloitetut keskiviikkoiset istutukset korkkasivat monen oululaiskalastajan kesäkauden. Kalabiologi Kari Hanskin mukaan ensimmäiset istutukset ovat sujuneet hyvin.

Tähän mennessä veteen on laskettu 634 kiloa kalastuskokoisia taimenia ja 217 kiloa kirjolohia. Yhteensä Lemmenpolulle istutetaan kesän aikana 2100 kiloa kalaa.

"Taimenet ovat nyt oikein hyvän kokoisia. Viime vuonna ne olivat aivan liian pieniä", Väliheikki arvioi.

Istutukset toistuvat viikoittain heinäkuun puoliväliin saakka. Ahkerimmat kalastajat käyvät paikalla päivittäin, mutta osa keskittää narraamisen loppuviikkoon.

"Käyn täällä aina istutusten jälkeen parin-kolmen päivän ajan", Metsä-Ketelä kertoo.

Kaupunki myöntää kalastuslupia kaikille halukkaille.

Lue lisää Lemmenpolun kala-apajista lauantain Kalevasta!

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Kauhea kaatopaikka tuo Sanginjoen lemmenpolun alue. Soveltuu ainoastaan eläkeläisille, lapsien kanssa turhaa mennä kun äkäset ukot "varanneet" kaikki paikat. ootto-onginta kiellettävä Lemmenpolun alueella!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Halpaa on kirjolohi ja taimen....jos ajattelee että keskimäärin kilon painoisia on nuo istarilötköt...kympillähän saa luvan ja sillä saa onkia kerralla sen kolme... juu ja sitte mietitään että mitenkähän tuota sanginjoen tilaa voitaisii parantaa ja sinne vielä jotain kutukaloja nousemaan... ihme pörinää koko homma.... syksy ku tulee nii ne istariressukat pulikoi merikosken alapuolella kivikkoon jääneissä lampareissa... tämäkin ihme on nähty...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Istutuksen jälkeen pitäisi pitää viikon rauhoitus. Yhdellä luvalla max. 2 kalaa. Pohja/ootto-onget kiellettävä, ainoastaan perho ja uistin sattuja pyydyksiä. Siinäpä sitä ehdotuksia jolla tuota edes vähän järkeistäis. En oo käyny koskaan tuolla, enkä menekään jos meininki pysyy nykyisenä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

istutusten j?lkeen... Eik? tuo nyt ole v?h?n sama jos onkis suoraan sielt? papana-altaasta nuo pullam?ss?-taimenet?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

6:22
Yön uutiskooste – Savon Sanomat: Siilinjärvi vaatii Attendolta selvitystä kuuden vanhuksen kuolemasta
6:00
Vanhuksen väkivaltaisuuteen vastataan osaamisella – taitava hoitaja osaa lukea muistisairaan käytöstä ja ennakoida tilanteita Lukijalta
6:00
Yrittäjyys on Suomen moottori Kaupallinen yhteistyö
6:00
Pikavippien mainonta muuttunut entistä aggressiivisemmaksi – ministeri Häkkänen: "Täysin harhaanjohtavaa ja houkuttelee velkakierteeseen"
6:00
Saako kala maksaa enemmän kuin liha? – "Kotimaisen kalan kulutuksen kasvua jarruttaa etenkin kalan saatavuus" Tilaajille
19.2.
Ministeriöiden työryhmä haluaa yhdistää kuntatyöntekijöiden ja yksityisillä työskentelevien eläkkeet yhteen järjestelmään
19.2.
Oulussa laaditaan teemayleiskaava kulttuuriympäristöille
13
Analyysi: Politiikasta vetäytyvä Anne Berner on yhden kauden tuulettaja – keskustaryhmästä lähtee jälleen yksi edustaja pois vapaaehtoisesti
3
Raahen Laivan kultakaivoksella alkamassa yt-neuvottelut, neuvottelujen piirissä alle 50 henkilöä
3
Kiimingin Jokirannan koulukaava etenee, lukion ja kirjaston rakennukset osoitetaan suojeltaviksi
3
Pikavippien mainonta muuttunut entistä aggressiivisemmaksi – ministeri Häkkänen: "Täysin harhaanjohtavaa ja houkuttelee velkakierteeseen"
3
Ministeriöiden työryhmä haluaa yhdistää kuntatyöntekijöiden ja yksityisillä työskentelevien eläkkeet yhteen järjestelmään
2
Oulussa laaditaan teemayleiskaava kulttuuriympäristöille
1
Remontti laittoi OYSin liikennejärjestelyt uusiksi, jalankulkijat kävelevät autojen keskellä – "Pitääkö jonkun vakavasti loukkaantua ennen kuin tähän havahdutaan?"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa sekä Pudasjärven, Kuusamon ja Taivalkosken kuntia pohjoisen ja luoteen välinen tuuli on voimakasta aamupäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Ajokeli on huono maan länsiosassa sekä Kymenlaakson maakunnassa tienpintojen jäätymisen vuoksi. Ajokeli on huono aluksi Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi. Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image