Oulu

Kivisydämen opaste neuvoi lukijan ulos­käyn­neil­le Anttilaan ja Stockmanniin ja kauppakeskus Galleriaan – "Ei tästä ole tullut mitään palautetta"

Kivisydämen opastetaulussa näkyi jo sittemmin Oulun katukuvasta kadonneita kohteita. KUVA: Lukijan kuva
Oulu 10.8.2018 14:10
Oona Lakso

Kivisydämessä asioinut Kalevan lukija näki parkkihallin opastetaulussa tuulahduksen Oulun lähimenneisyydestä. Opastetaulu tarjosi kulkuohjeita hissiuloskäynneille Anttilan ja Stockmannin tavarataloihin sekä kauppakeskus Galleriaan.

Kauppakeskus Galleria väistyi Valkean tieltä muutama vuosi sitten. Anttila meni konkurssiin vuonna 2016, ja tavaratalon tiloissa toimii nykyään K-Supermarket Hovihalli, Tokmanni sekä Pihlajalinna. Stockmann häipyi Oulun katukuvasta vuoden 2017 alussa ja tiloissa on tätä nykyä Kauppakortteli Pekuri.

Oulun Pysäköinnin toimitusjohtaja Jouni Anttila sanoo, ettei asiasta ole lähestytty yhtiötä suoraan.

– Ei tästä ole tullut palautetta keskustan yrittäjiltä eikä Kivisydämen asiakkailtakaan.

Hän arvelee, että asiakkaat löytävät nykyisin tiensä oikeille uloskäynneille ilman opasteitakin, eikä opasteeseen jäänyt "kauneusvirhe" ole ehkä siksi muodostunut ainakaan palautetta poikivaksi ongelmaksi. Lisäksi kaupunkilaisten kielessä Anttila ja Stockmann elävät edelleen.

– Miksi itse oululaisena kutsuisit näitä paikkoja? Niin, ihmiset käyttävät edelleen arkikielessään Anttilaa ja Stockmannia. Ulkopaikkakuntalaisetkin ovat kyselleet joskus vieläkin reittiä Stockmannin rakennukselle.

Anttila toteaa vanhojen nimien löytyvän opasteesta vain siksi, ettei opastetauluja vain ole vielä päivitetty, eikä sille näytä olleen toistaiseksi tarvettakaan. Kun päivityksen aika tulee, Anttilan mukaan tullaan käyttämään vakiintuneita nimityksiä, niitä joita ihmiset kohteista käyttävät.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (31)

..kuin keskustan katujen kyltittömyys. Ulkopaikkakuntalaisten ei toivota eksyvän Ouluun eikä etenkään keskustaan. Aikamoista välinpitämättömyyttä sekä Oulun Pysäköinti Oy:ltä että kaupungin katuopasteista vastaavalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämäkin osoittaa kuinka nopeasti Valkea tuhosi oulun keskustan. Uusi päivitetty opas olisi: Kaikki tiet vie Valkeaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikuttaa selittelyltä tekemättömistä hommista. Anoppi (95 v) tilasi taksin Kelalle, auto meni Kansaneläkelaitokselle. Mutta anoppi odotteli entisen Kelan tavaratalon/entisen Anttilan kulmilla. Tuon ikäiselle pieni unohdus jo suodaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on tätä oululaista puuhastelua. "– Ei tästä ole tullut palautetta keskustan yrittäjiltä eikä Kivisydämen asiakkailtakaan." Eli pitääkö näille tosiaan erikseen ulkoa käsin sanoa ennenkuin asia päivitetään, oma-aloitteisesti ei voi eikä kykene tekemään mitään.

"– Miksi itse oululaisena kutsuisit näitä paikkoja?" No tossahan noitä on: "Anttila.. tavaratalon tiloissa toimii nykyään K-Supermarket Hovihalli, Tokmanni sekä Pihlajalinna. Stockmann ...tiloissa on tätä nykyä Kauppakortteli Pekuri."

Ei tämä voi olla niin vaikeaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"...tullaan käyttämään vakiintuneita nimityksiä, niitä joita ihmiset kohteista käyttävät."

Mitenkä tämä palvelee muualta tulevia ja turisteja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja sinäkö oikeasti kuvittelet, että turisti lueskelee jotain Kivisydämen opasteita?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saisiko nuo ohjeet vielä ubiikkinäyttönä. Olisi silloin täydellistä oululaista osaamista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Väliäkö tuolla onko palautetta tullut vai ei. Kai nuo pitäisi ihan oma-aloitteisesti pitää ajan tasalla. Vai eikö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oisko tässä BusinessOululla näytön paikka, koska osa porukoista on varmaan jo palannut lomilta.

Oulun kaupungin elinkeinopolitiikan tarkoituksena on luoda yrityksille (Stockman, Anttila ja Kauppakesus Galleria) ja yrittäjyydelle (Kauppahallin väki) vetovoimainen toimintaympäristö, joka edistää yritysten syntymistä, toimintaa, kasvua ja kilpailukykyä sekä työllisyyttä. Elinkeinopolitiikan
kehittämisestä ja toteuttamisesta vastaa kaupunginhallitus yhdessä Business Oulu -liikelaitoksen kanssa. Elinkei-
nopolitiikkaa toteutetaan yhteistyössä alueen elinkeinoelämän toimijoiden kanssa.

Jotta yrityksille pystytään tarjoamaan Oulussa kilpailukykyinen ympäristö uusien tuotteiden kehitykseen, on kaikkien kaupungin yksiköiden oltava aktiivisia oman toiminnan uudistajia ja samalla avoimia yhteistyöhön yritysten kanssa.

Elinkeinopalvelujen rooliin kuuluu erityisesti palvelujen tarjonnan ylläpito ja kehittäminen.

Oulun kaupungin elinvoimaan liittyviä palveluja tulisi jatkossa edelleen kehittää ja yhtenäistää vastaamaan paremmin asiakkaiden
tarpeita. Kaupunkistrategian ja liikelaitoksen toimenpideohjelman päivittäminen voivat tuoda muutoksia toimintaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

BOn tehtävänä on paisutella olematonta, eikä tehdä mitään konkreettista. Tarttuvat varmastikin ehdotukseesi. Vetovoimaisen edistävän toimintaympäristön luominen on heidän aamupuuronsa, strategian päivittäminen yhteistyössä alueen elinkeinoelämän kanssa on tehty puoleen päivään mennessä, iltapäivä menee tarjonnan ylläpidossa ja kehittämisessä. Kolme parkkipaikkaa postitalon edessä riittää hyvin. Tilipäivänä naurattaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä artikkeli, nyt saa taas täydelliset oululaiset pöyristyä oikein huolella. Nauttikaa nyt, sillä ei tällaista solvauksen kohdetta ihan joka sekunti saa ruudulta lukea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyltit vaihdetaan kun yrittäjät ja oikeat liikkeet on savustettu poissa. Sitten siihen tulee ainoastaan S-ryhmän kyltit👍

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

S- niinkuin sivistynyt ja maksaa muuten eniten veroja ouluun ja on suuri työllistäjä ja mikä parasta on suomalainen yritys 100%.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko Toimitusjohtajan ollut nyt tyylikkäämpää vain kuitata tyyliin "Ai jaha ompa hyvä että joku asiakas tämän huomasi. Korjataan ensitilassa". Noloa alkaa tivaamaan toimittajalta, että miksi itse näitä kutsuisit. Toimitusjohtajalta olisi syytä odottaa jonkinlaista tyylikkyyttä. Kauppoja ei enää ole joten opasteet uusiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (31)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Tämä keskustelu on samaa tasoa kuin litteämaan kanssa oli. Juupas. Eipäs. Juupas... Onneksi tämä on keskustelupalsta, ... Lue lisää...
Littana vai lättänä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image