Oulu

Kivisydämen kausi­pai­koil­le olisi tunkua – joka viides paikka on vuokrattu pit­kä­ai­kais­py­sä­köin­tiin

Kivisydämessä on noin 180 autopaikkaa pitkäaikaispysäköintiin. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 17.10.2019 7:53
Raimo Pirttikoski

Oulun Kivisydämen pitkäaikaispysäköintiin tarkoitetut autopaikat ovat olleet varattuina keväästä 2016 lähtien. Ydinkeskustassa sijaitseville kausipaikoille riittäisi tunkua, joten välillä mahdollisesti vapautuvat yksittäiset paikat täyttyvät nopeasti.

– Kivisydämen ja muidenkin pysäköintilaitosten sopimuspysäköintipaikkoja tiedustellaan meiltä vähintään viikoittain, Oulun Pysäköinti Oy:n toimitusjohtaja Jouni Anttila kertoo.

– Esimerkiksi Autosaaressa ja Autoheikissä on varsin yleistä, että kesäkaudella vapautuu joitakin paikkoja, mutta syksyllä nekin taas varataan. Kivisydämessä kysyntä on kovaa ympäri vuoden.

Kivisydämessä pitkäaikaispysäköinnin paikkoja on noin 180 ja autopaikkoja kaikkiaan 900. Jo laitoksen liiketoimintasuunnitelmassa linjattiin, että kausipaikkojen osuus olisi noin 20 prosenttia.

– Toki seuraamme tilannetta, ja alkuvaiheen määristä sitä kapasiteettia on jo harkiten hieman nostettukin, Anttila sanoo.

Anttila muistuttaa, että Kivisydämen perimmäinen tarkoitus on palvella kaikkia kaupungin keskustassa asioivia ihmisiä. Siksi suurin osa paikoista on varattu lyhytaikaiseen pysäköintiin.

– Jos kausipaikkoja merkittävästi lisättäisiin, se olisi suoraan pois siitä, kuinka paljon lyhytaikaispysäköintiin mahtuu autoja. Se olisi karhunpalvelus myös keskustan liikkeille ja kauppiaille, koska päivittäin tarvittavien pysäköintipaikkojen väheneminen näkyisi väistämättä asiakasvirroissa.

Pitkäaikaispysäköinnin paikoista suurimman osan ovat vuokranneet yritykset. Maanantaista torstaihin käytössä oleva paikka maksaa 160 euroa kuukaudessa ja täysiksi viikoiksi varattu 200 euroa kuukaudessa.

– Varsinaista jonotuslistaa meillä ei ole. Nettisivuiltamme näkee, onko paikkoja vapaana, Anttila kertoo.

Anttilan mukaan Kivisydämen suosio näyttää vain kasvavan. Toissa vuonna laitoksessa pysäköitiin noin 620 000 ja viime vuonna 650 000 kertaa.

– Käyttöastekin on ollut hyvä, viime vuonna pysäköintitapahtumia kertyi keskimäärin lähes 1 800 vuorokaudessa ja vilkkaimpina päivinä yli 4 400 vuorokaudessa. Välillä voi toki olla aika tyhjääkin etenkin yöaikaan ja tiettyinä juhlapyhinä.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (56)

Koko kuukausi 200€ on noin 6,5€ vuorokaudessa. Oman saunallisen asunnon ja autopaikan+sähkön vastike on kaksi ja puoli kertaa vähemmän. Kalleus on suhteellista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

5 vrk maksaa 60 EUR eli n. 240 EUR / kk, parempihan tuo on kuin Ma-To 160 EUR / kk

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun luola avattiin, niin muistaakseni kertoivat, että laina tulee maksetuksi parissakymmenessä vuodessa. Eli tyypillisen asuntolainan luokkaa, taitaa olla. Firman tilinpäätösten mukaan (Oulun nettisivuilla) siinä ei vissiin oo ollu ongelmia, toiv jatkuukin niin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pitkäaikaispysäköinnin hinta aivan liian halpa.Osa viikko 260,00 koko viikko 380,00 euroa. Esimerkiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kadunvarsipysäköinnin hintaa voisi myös nostaa. Esim 10€ tunti. Saadaan väki käyttämään hienoa parkkihallia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Markkinatalous toimimaan. Aina kun paikat täynnä, kaikille hinnankorotus. Sitten kun näyttää siltä että laajentaminen kannattaa, kaivurit töihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä maalaisilla on oma kaupunkikämppä autohallipaikkoineen.
On mukava ajaa keskustaan, parkkeerata auto halliin ja lähteä ostoksille.
Kämpillä voi käydä välillä vaikka levähtelemässä, ennen illan rientoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupunkiasunto Oulun keskustasta lähellä ravintoloita ja kelomökki Rukalla.
Näillä on pärjätty. Myytiin se kaukana oleva (15 km) joen rannalla oleva OKT hyvään hintaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka hullu se ennään tullee kaupunkiin ostoksille, marketit on sitä varten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tarvi. Autosta hissiin kävely vastaa puolta norttiaskia keuhkovaikutukseltaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulusta löytyy jopa keskustasta aivan ilmaisia ja kiekottomia paikkoja... Ai missä... Enpä kerro 😁

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ei ole jonotuslistaa? Pitääkö tuonne soitella pitkin vuotta ja jos sattuu tuuri käymään niin voi saada paikan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin, todella ärsyttävää toimintaa. Tai oikeastaan toiminnan ja ajattelun puutetta. Mikäli Oulun Pysäköinti vähääkään välittäisi asiakkaista niin se laittaisi odottaville listaa ja infoa tilanteesta. Mutta kun julkinen toimija.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (56)

Uutisvirta

7:30
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
7:00
"Päässä surisi kuin ampiaispesässä" – Markku Toukola on kärsinyt lähes 20 vuotta piinaavasta vaivasta, joka miltei vie yöunet Tilaajille
7:00
Kävimme tapaamassa protestoivia naisia, jotka ovat laulaneet Delhin mummoprotesteissa jo viikkoja – Intian uusi kansalaisuuslaki jätti muslimit ulkopuolelle Tilaajille
6:43
Koripallolegenda Kobe Bryant kuoli helikopterin maahansyöksyssä
6:24
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
6:00
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta
6:00
Karkotus vei sudet kauemmas pihapiireistä – lukiolaiset Raili Heikkala ja Ellen Littow jäljittivät Lukan liikkeitä Limingan seudulla Tilaajille
25
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
8
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
5
Talvinen sää palaa Ouluun: Tällä viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
4
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
4
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
2
Holokaustin tapahtumien läpikäynti on paras tapa vakuuttaa nuoriso: ei koskaan enää Lukijalta
1
Hyllylle laitettavista käsimatkatavaroista joutuu jatkossa maksamaan ylimääräistä Norwegianin lennoilla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä maan itäosassa, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä- ja Länsi-Lapissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

220 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Kun ei tarvi miettiä raha-asioita, vaan voi keskittyä pelkästään tuohon viihtyvyyteen, niin sehän on tottakai oma OKT, s... Lue lisää...
ESIMERKKI TODELLISUU...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image