Oulu

Kivikukko talteen piirtäen

Vanhan puolesta. Oululainen Hilkka Inkala piirtää talteen asemanseudun Kivikukon ja vanhan punatiilirakennuksen. Hän kehottaa oululaisia taistelemaan vanhojen rakennuksiensa puolesta. KUVA: Eljas Sallmén
Oulu 12.7.2005 0:00
Ville Pyylampi
Oululainen taiteilija Hilkka Inkala on ollut mukana taistelemassa monen vanhan rakennuksen suojelemisen puolesta ja taas häntä tarvitaan. Inkala tahtoo estää asemanseudun Kivikukon ja vanhan punatiilirakennuksen purkamisen uuden matkakeskuksen tieltä.

Taiteilijana hän on päättänyt ensi töikseen piirtää talteen purku-uhan alla olevat rakennukset. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän alistuisi rakennusten purkamiseen.

"Oululaiset herätkää! Tähän suunnitelluista tiloista vain pieni osa menisi aseman käyttöön. Loput olisivat jotain liikekeskusta. En ymmärrä, miten sellainen voi mennä näin mahtavien rakennusten ylitse", Hilkka Inkala puuskahtaa.

Punatiilitalon Inkala on vuosien saatossa oppinut tuntemaan sekä sisältä että ulkoa, mutta Kivikukostakin hänellä on muistoja kerrottavanaan.

"Olen elänyt sota-ajan ja pommitukset ja muistan, miten se oli sen kaiken keskellä pommisuoja, jonne tavallisilla ihmisillä ei ollut pääsyä. Mutta aseman toiminnot sieltä olisi tarpeen vaatiessa voitu hoitaa."



Vanhimpien
talojen arvoisia


Hilkka Inkala on vuosien saatossa piirtänyt lukuisten vanhojen oululaisrakennusten kuvia. Hänen toiveissaan on, että koko radanvarren vanha rakennuskanta voitaisiin säilyttää. Asemanseudun vanha punatiilirakennus on hänen mukaansa erityisen tyylikäs ja jopa kartanomainen.

"Mahtavaa ja arvokasta rakentamista tämä punatiilinen talo. Mitkä räystäät ja kaikki. Nämä kaksi rakennusta ovat mielestäni aivan yhtä arvokkaita kuin Oulun vanhimmatkin rakennukset", hän sanoo.

Inkala on ollut yhteydessä kaupunginvaltuutettuihin, mutta lupauksia hän on saanut melko vähän.

"Kyllä siellä varmasti on sellaisiakin, jotka asian tärkeyden mieltävät, mutta enemmän saisi olla. Tämä on asia, jonka puolesta oululaisten pitäisi tehdä jotain. Minä ainakin aion taistella näiden rakennuksien puolesta", Hilkka Inkala vakuuttaa.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

11:33
Yliopiston eläinmuseo siirtyy mahdollisesti Tietomaahan – uudesta näyttelystä halutaan toiminnallinen ja tiedekeskusmainen
10:49
Kuusamolainen karhumies Sulo Karjalainen on vuoden matkailuhenkilö – "Olen karhujen kanssa niin kauan kuin voi sulaa suussani"
10:25
Syyttäjä: Albaniasta johdettu huumerinki toi maahan ja yritti kaupata Suomessa 70 kiloa amfetamiinia viime kesänä – oikeudenkäynti alkoi
10:09
Komeat keinovalopilarit loistivat Oulun Takalaanilassa – jääsumunäytelmiä luvassa pohjoisessa
10:08
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
9:57
Elinkautista istunut kolmoismurhaaja ja rikollisjengin ex-johtaja pääsemässä ehdonalaiseen vapauteen – Hovioikeus hyväksyi hakemuksen
9:56
"Pieniä, muutaman minuutin myöhästymisiä" – junaliikenne sujunut ilman suurempia ongelmia etelän lumikaaoksesta huolimatta
61
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
59
Pyhäntäläisyritys esittelee liikkuvaa ja talviasuttavaa mökkivaunua Helsingissä – Oulun rakennusvalvonta: Vilkut ja rekisterikilpi eivät vapauta rakennusluvan tarpeesta
27
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
25
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
15
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"
13
Seksuaalirikoksia tehneitä ei voi palauttaa edes perustuslakia muuttamalla – palautukset tuskin edes toimisivat rikosten ehkäisyssä, asiantuntija sanoo
13
"Kansalla ei ole lähtenyt mopo keulimaan" – Tuoreet seksuaalirikosepäilyt eivät ole juurikaan koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan, kertoo IL:n kysely

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

113 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Keskustelu työttömyydestä on ala-arvoista

Olipa kommentoijalla hiukan erikoinen kirjoitus. Herraviha on toki niin vanha ja ikuinen asia, ettei sitä pahemmin kanna... Lue lisää...
Pekka Vanhana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image