Oulu

Kirpputorilta hankittu kelpaa joululahjaksi – "A­ja­tus­maa­il­ma on muuttunut eko­lo­gi­sem­paan suuntaan", kertoo oululainen yrittäjä

Oulun kierrätyskeskuksen asiakas Anu Koutuaniemi katseli vaatteita uusien tilojen avajaisissa samalla, kun toi itse tavaroita kierrätettäväksi. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 15.12.2018 8:20
Tommi Mikkonen

Jouluna marketit ovat pullollaan lahjatavaroita, leluja, jouluruokaa ja makeisia.

Ihmiset ostavat kuitenkin joululahjoja yhä enemmän kirpputoreilta sekä kierrätyskeskuksista ja tiedostava kuluttaminen näkyy myös joululahjoja valitessa.

Oulun kirpputoreilta kerrotaan, että asiakasmäärät ovat pysyneet toistaiseksi normaaleissa lukemissa, mutta joulun alla asiakkaita käy hieman enemmän.

– Ei ole vielä poikennut juurikaan normaalista. Jonkin verran yksittäisiä joululahjan etsijöitä on ollut. Tosin, juuri ennen tämän haastattelun alkua tupa tuli täyteen porukkaa, osto- ja myyntiliike Sinisen Pysäkin yrittäjä Mika Lempinen kertoo.

Ihmisten ostokäyttäytyminen on muuttunut viime vuosina. Joululahjoja hankitaan myös kirpputoreilta, ja lahjan saajalle kelpaa käytettynä hankittu lahja.

Lempisen mukaan on toistaiseksi varhaista sanoa, miten joulu tulee vaikuttamaan asiakasmääriin.

– Olen jopa kuullut, että joululahjatoiveena on ollut, että kunhan se on jotakin käytettyä. Kyllä ihmisillä ajatusmaailma on muuttunut vähän ekologisempaan suuntaan, Lempinen jatkaa.

Paljekirppiksellä vallitsee joulun alla mukava hulina ja asiakasmäärät ovat jopa hieman kasvaneetkin.

– Pöydät ovat jokseenkin täynnä, ja varmasti myös jokavuotinen joulutarjouksemme on houkutellut pöydän pitoon näin muutenkin kiireisenä aikana, kertovat Paljekirppiksen työntekijät.

Kirppikseltä löytyy muun muassa erilaisia joulukoristeita ja uudenveroisia lastenleluja.

– Kehotamme pistäytymään ajan kanssa kirpputorille. Mahdollisuus löytää uniikki ja erilainen lahja on suuri. Ikinä ei tiedä, mitä löytöjä voi samalla tehdä myös itselle.

Lue lisää 15.12.2018 Kalevasta.

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

Olen paljon kierrellyt. oulun kirppiksiä palje kirppis hyvä paikka henkilö kunta mukavaa porukkaa kauppa on käynyt .Löytöjäkin joskus tulee vastaan lapsille käyttö vaatteita löytyy myös.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisiko sana kirpputori jo aika vaihtaa vaikkapa kierrätystoriksi? Niin erilaisesta toiminnasta nykyään on kyse, entiseen verrattuna, jolloin sai oikeasti pelätä kirppuja, kun osti käytettyä vaatetta ko. toreilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Itse olen ostanut kirpparita ihania uudenveroisia kultakoruja.:)

Eivät häpeä lainkaan esim. Kaupan sormuksille. Kultaseppä putsaa ja kiillottaa kyllä kelpaavat kelle vaan.

Uuden sormuksen valmistaminen kuluttaisi turhaan luonnonvaroja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aina puhutaan ekologisuudesta, mutta totuus on ettei kansalla ole varaa kuin second hand-ostoksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kirpputori on oiva keksintö mutta kyllä sieltä ostettu tavara on arkikäyttöön, ei lahjaksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksipäs ei ? Sama tavara käyttämättömänä aivan eri hintaan, niin miksipäs ei ? Jos ja kun osaa käyttää Second hand- liikkeitä hyväksi, voi tehdä todellakin hienoja löytöjä. Myöskään kaikkea etsimäänsä ei löydä kaupoista, vaikkapa joku vanhempi Arabian sarjan esine, niin kyllä lahjan saaja on aidosti iloinen kokoelmansa täydennyttyä :) ! Kirppiksiltä saa myös kauniita käsitöitä ! Kiitos , kiitos !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on kirppiksellä kauppa käynyt, monta kassia leluja olen vienyt ja kaikki myyty heti samana päivänä. Mukavasti ropisee kolikoita säästöön...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sama kait ne on hankkia sieltä, kun kohta sine takaisin päätyvät. Nykyinen krääsä kulttuuri pakottaa ostamaan vaikkei tarviskaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:19
Uhkaako Jussi Jokistakin pelikielto? Liigan kurinpito käsittelee maanantain ottelun jalkapyyhkäisyn – katso tilanne
14:07
Ulkoministeriön häirintäkysely johti laajaan selvitykseen, ja tässä tulos: "Siellä pitää parantaa johtamista, tiedonkulkua ja koko kulttuuria"
14:00
Limingan kunnan tilikausi 1,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen – investointimenot historiallisesti peräti 19,2 miljoonaa euroa
13:31
OLS:n ensi kauden joukkue rakentuu – Saarnio palaa Sveitsistä, Mestarille jatkosopimus
13:28
Koirankakalla voi saada kahvia pop up -kahvilamyymälästä Oulussa
13:22
Kärppien Kivihalme on oppinut pudotuspelien tavoille ja antaa palaa vaihdosta toiseen – "Jokaiseen otteluun valmistaudutaan tulos tai ulos -mentaliteetilla"
13:16
Torniolaisen omakotitalon pihapiiristä anastettiin traktorimönkijä
99
WWF Suomi vaatii pikaisia muutoksia suomalaisten ruokavalintoihin – "lihan määrää pitää vähentää merkittävästi ilmaston hyväksi"
61
Oulussa postia jakaa kaksi toimijaa – monelle suomalaiselle tulee yllätyksenä, että postia jakavat muutkin kuin Posti
45
Oulunportista tulee jättimäinen suurten kauppojen alue – kaupunginhallitus hyväksyi kaavamuutoksen
17
Poliittinen väkivalta nousi huolenaiheeksi – Finnkinon ilmoitus perussuomalaisten vaalivideon trailerista aiheutti hämmennyksen
16
Kärpät voiton päässä välieristä, peli ei silti täysin säväyttänyt yleisöä – Manner: "Ei se ole niin yksinkertaista, kuin kotisohvalla saattaa tuntua"
15
Työryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen hämmästelee Antti Rinteen kommenttia Sitran rahojen käytöstä: "Rahoista ei ole yhteisymmärrystä"
14
Katupölykausi alkoi Oulussa: Ilmanlaatu muuttui huonoksi keskustan alueella

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Demarit esittää maidolle lisäveroa

234 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eikö töissä haluta käydä?

Eikö töissä haluta käydä? No ei! Jos voitan lotossa en tehe päivääkään töitä, eikä tehe moni muukaan vaikka niin itseään... Lue lisää...
rehellisellä pelillä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image