Oulu

Kiimingin Jokirannan koulun rakennustyöt alkavat kesällä – koulun käyttäjät osallistuvat rakennuksen suunnitteluun

Havainnekuva uudesta Jokirannan koulusta, joka on oululaisen Uki Arkkitehtien suunnittelema. KUVA: Uki Arkkitehdit
Oulu 18.6.2019 9:25
Mirko Siikaluoma

Kiimingin Jokirannan koulun rakennustyöt alkavat kuluvan kesän aikana. Uusi koulu nousee Kiimingin keskustaan Syke-talon ja lukion viereen.

Oulun kaupungilta kerrotaan, että Jokirannan koulun rakentaminen suoritetaan yhteistoiminnallisena niin sanottuna suunnittele ja rakenna -urakkana. Tämä tarkoittaa, että koulun käyttäjät, suunnittelijat, urakoitsija ja tilaaja pääsevät vaikuttamaan koulun lopputulokseen jo sen suunnitteluvaiheessa big room -toimintamallin mukaisesti.

– Tällä toimintatavalla saamme vaihtaa mielipiteitä avoimesti ja pysymme kaikki perillä hankkeen tilanteesta. Tavoitteena on kehittää yhdessä mahdollisimman hyvä kokonaisuus, hankepäällikkö Juha Kaisanlahti Oulun Tilapalveluista kertoo.

Jokirannan koulun rehtori Hannu Haatajan mukaan koulun toiveet ja tavoitteet on otettu hyvin huomioon suunnittelussa.

– Tämä on tärkeää, koska juuri oppilaat, opettajat ja muu koulun henkilöstö tulevat elämään arkeaan uusissa tiloissa päivittäin vuosikymmeniä. Koulun kannalta kyse ei ole ainoastaan tilojen, vaan uuden opetussuunnitelman edellyttämästä toimintakulttuurin muutoksesta, Haataja pohtii.

Jokirannan koulussa järjestetään keskitetysti Kiimingin alueen peruskoulun yläluokkien opetus ja lisäksi kouluun on määrä tulla myös kuudesluokkalaisia oppilaita. Yhteensä koulun oppilasmääräksi arvioidaan 650 oppilasta.

Jokirannan koulun rakennushankkeen toteuttaa Oulun Rakennusteho Oy ja sen suunnittelijana toimii Uki Arkkitehdit. Koulun on määrä valmistua joulukuussa 2020. Hankkeen kokonaishinnaksi on arvioitu noin 20 miljoonaa euroa, mikä pitää sisällään jalkapallokentän siirron.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Älkää tehkö uutta hiukkavaaran koulua rauhaton kun ei ole luokkahuoneita lapset notkuu lattioilla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olkaa viisaita ja rakentakaa oppilaille luokat maisemakonttoreiden sijaan. Oppilaat tarvitsevat oman paikan ja oman pulpetin. Kysykää vaikka luokattomien koulujen käyttäjiltä. Yhtä meteliä ja rauhattomuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö tarkka summa olekaan tiedossa? Siis tulee maksamaan 25-30 milj.??

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti joku saa arkkitehdin kuriin ja taloon tulevat kunnon räystäät. Muuten rakennetaan taas uusi hometalo Suomeen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7:00
Yksityisyyden suoja vaatii tilannetajua Lukijalta
7:00
Louhokseen kirkasvetinen kalliojärvi – Kempeleeseen Zeniitin tulevalle matkailualueelle valmistuu kalliojärvi näillä näkymin vuonna 2024 Tilaajille
6:53
Merikoskenkadun asfalttiin Tuirassa ilmestyi yllättäen suuri monttu – "Ajoneuvolle olisi voinut käydä huonosti"
6:34
Mies kaahasi Kuusamontiellä Oulussa yli 170 kilometrin nopeudella
6:33
Moottoripyörä ja auto kolaroivat Oulun Peltolassa – nainen kaatui törmäyksessä moottoripyörällä ja loukkaantui
6:19
Huumeissa autolla ajanut mies otettiin kiinni Haukiputaalla – amfetamiinia käyttänyt nainen jäi kiinni ratista Tuirassa
6:11
Pelialan ihmiset harmissaan Oulu Game Labin muutoksista - Oamkin rehtori: "Yritysten liikevaihdot eivät ole mairittelevia"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

181 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Demokratia on tuhon tiellä somen takia

Äänioikeus olisikin korkea aika muuttaa maksulliseksi ja kaupallisesti oikeudeksi. Tulisi harkintaa äänestyskäyttäytymis... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image