Oulu

Kempeleen kirjasto valmistautuu 150-vuotisjuhliin

Marita Luokkanen sekä lapset Niila (vas), Viena ja Rianna käyvät Kempeleen kirjastossa usein lainaamassa ja lukemassa satukirjoja. "Kävimme kauppareissun lomassa lukemassa muutaman sadun ja samalla lainamme niitä kotiin."
Oulu 6.10.2010 0:00 | Päivitetty 6.10.2010 15:00
Henrik Ahola
Keväällä 1860 Kempeleessä pastori Krank ja muutamat talolliset lahjoittivat varojaan kirjaston perustamiseksi. Naapurikunnissa Limingassa ja Oulunsalossa kirjastot oli perustettu muutamaa vuotta aikaisemmin.

Vuonna 1882 kirjastossa oli jo 200 kirjaa. Nyt 150-vuotisjuhlaansa valmistautuvasta Kempeleen kirjastosta löytyy nettihaun perusteella 77 648 teosta; kirjoja, lehtiä ja levyjä.
"Kyllä se tuntuu nykyään olevan kamppailua. Asiakkaita pitää houkutella erilaisilla tapahtumilla ja menemällä Facebookiin", kuvaa nykymenoa vs. kirjastotoimenjohtaja Päivi Pippola.

Toisaalta Kempeleessä luetaan paljon, siitä pitävät huolen lapsiperheet. "Lasten puolelle lainausluvut ovat korkeat. Tietokirjat liikkuvat hitaammin, ehkä siinä internet on vaikuttanut eniten." Pippolan mukaan kirjastossa on pohdittu, että virkailijat vinkkaisivat Facebookissa joka viikko mielenkiintoisesta kirjasta tai muusta kirjaston annista.

Kirjastovirkailija Hannu Laukkanen on työskennellyt Kempeleen kirjastossa 1980-luvun alusta, viime vuoden vakituisesti. Hän uskoo, että painettu kirja ja kirjasto säilyvät tekniikan myllerryksestä huolimatta seuraavat 150 vuotta.

"Painettu sana pitää pintansa lukulaitteiden rinnalla. Esimerkiksi kuvalliset taidekirjat tulevat säilymään", Laukkanen ennustaa.

Perheenäiti Marita Luokkanen lastaa lainattuja kirjoja muovikasseihin. Hän pitää kirjastoa tärkeänä palveluna, sillä perheessä luetaan ja kuunnellaan paljon satuja.

Lue lisää keskiviikon Kalevasta!

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

14:39
Mitä lapselle tai nuorelle tapahtuu sijaishuollon jälkeen? – Ministeriön työryhmä selvittämään jälkihuollon uudistamista
14:37
Macron ei päässyt pakoon keltaliivejä Saksassakaan – Merkel ja Macron halusivat antaa sopimuksellaan "sysäyksen Euroopan yhtenäisyydelle"
14:31
Kiiminkiläisestä Anita Korvasta kasvatettiin hiihtäjälupaus Kainuussa – Valmentaja: "Hän on oma, hyvä persoonansa. Hyvin suora ja rehellinen."
14:31
Akkuliikkeissä on vilinää Oulussa – "Enemmän kuin kymmenen autoa konepeltiä pystyssä pihalla"
13:58
Varastorakennuksessa ollut pakettiauto syttyi tuleen Sotkamossa
13:28
Henkilöauto törmäsi rekan perään Oulun Raksilassa
13:28
Anita Korva hiihti jälleen nuorten MM-pronssille: "Tähtäin on aikuisten sarjassa, mutta kivahan täällä on pärjätä"
72
Oulun keskusta täyttyi ihmeellisistä vanhoista autoista kaikenlaista rojua katoillaan – hollantilainen porukka seikkailee Tanskan, Suomen, Ruotsin ja Norjan halki halpisautoilla
68
Sinun vuoro kysyä Kalevan vaalikoneessa – ehdokkaat Oulun vaalipiirin alueelta vastaavat
55
Kolmesataa hollantilaista halpisautoa hurautti Oulun kautta Ruotsiin – Tarkastiko poliisi enintään 500 euroa maksaneiden ajopelien kuntoa?
43
Työttömyys maksaa yhteiskunnalle vuosittain useita miljardeja euroja – Ministeri Lindström: "Suomella ei ole varaa näin suureen kuluerään"
26
Kaupunginhallitus myönsi merikylpylä Allas Sea Poolille tonttivarauksen Kiikelistä – seuraavaksi neuvotellaan vuokrasopimuksesta
20
Tyrnävä kokeilee palkattomia vapaita
17
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen tehtävämäärissä huomattava kasvu – Riskienhallintapäällikkö: "Mitä ihmiset puuhastelevat lähtiessään töistä kotiin?"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltayöstä alkaen Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

240 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kansan elintason romahduksen lähtölaukaus

No jos se 80-luku oli niin kultaista aikaa, niin mietitäänpä hetki mitä nyt pitäisi sitten tehdä? Miten se työttömyys ... Lue lisää...
stranger

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image