Oulu

Kaupunki jätti hy­väk­si­käyt­tö­ta­pauk­ses­ta tehdyn selvityksen alue­hal­lin­to­vi­ras­toon

Kaupunki aloitti sisäisen selvityksen tekemisen lokakuun alussa.
Oulu 18.11.2016 8:28 | Päivitetty 25.11.2016 21:23
Susanna Kemppainen

Oulun kaupunki on lähettänyt hyväksikäyttötapauksen vuoksi käynnistämänsä sisäisen selvityksen Pohjois-Suomen aluehallintovirastoon.

Oulun kaupungin sosiaalijohtaja Arja Heikkinen kertoo, että kaupunki ja avi pitävät asiasta palaverin ensi viikon perjantaina.

Heikkinen ei kommentoi kaupungin lastensuojeluun kohdistuneen selvityksen sisältöä vieläkään, sillä hänen mukaansa se ei ole vielä kokonaisuudessaan valmis.

Avin kanssa järjestettävässä palaverissa käydään Heikkisen mukaan läpi selvitystä ja tuolloin ratkaistaan, pitääkö kaupungin vielä täydentää sitä jotenkin.

Sosiaalijohtajan mukaan avi ja kaupunki sopivat palaverissa myös sen, miten selvityksestä tullaan tiedottamaan julkisuuteen.

– Oikeudenkäynti oli julkinen, mutta lastensuojelun asiakasasiat ovat salassa pidettäviä tietoja, hän muistuttaa.

Kaupunki aloitti sisäisen selvityksen tekemisen lokakuun alussa, kun Kaleva kertoi isänsä hyväksikäyttämäksi joutuneesta ulkomaalaistaustaisesta tytöstä.

Tyttö tuli useita kertoja raskaaksi, hänelle tehtiin useita abortteja ja hän synnytti isälleen lapsen. Kalevan tietojen mukaan perhe oli Oulun kaupungin lastensuojelun asiakkaana monta vuotta.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi lokakuun lopulla isän kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Hänet määrättiin maksamaan tyttärelleen 45 000 euron edestä erilaisia korvauksia. Tuomio jäi lainvoimaiseksi.

Muokattu 25.11.: Tuomion pituus on kahdeksan vuotta eikä yhdeksän vuotta kuten yhdessä kohdassa juttua luki aiemmin.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

eihän lastensuojeluasiat voi olla salaisia jos jo aikuiseksi varttunut lapsi haluaa ne julkisiksi. Piste. Viranomaisia ja heidän virheitään ei tällä verukkeella voi suojella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa
22.1.
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset
22.1.
Koronaviruksen uhriluku Kiinassa nousi jo lähelle 20 ihmistä – Wuhanin miljoonakaupungin joukkoliikenne määrätty pysäytettäväksi
22.1.
WHO ei ainakaan vielä julistanut Kiinan koronavirusta kansainväliseksi terveysuhaksi – hätäkomitea kokoontuu uudestaan torstaina
22.1.
Pelipaita vaihtuu toppatakkiin juuri H-hetkellä – Rotaatiopelaajana Kärpissä tällä kaudella onnistunut Julius Hermonen on sinut haastavan roolinsa kanssa: “Tällä mennään tämä kausi” Tilaajille
22.1.
Suomen pääministerin hehkuttajien "kerho" täydentyi Davosissa – Marinin kannattaisi käyttää nyt Davosin-nostetta hyväksi, jotta julkisuus tulisi teoista
22.1.
Sote-alan järjestöavustukset jälleen jaossa Oulussa – avustusten haku päättyy tammikuun lopussa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Illanvirkku puoliso

Minua ei häritse vaikka puoliso valvoo iltaa pitempään. Ongelma on kun menen yökylään. Isäntäväki nukkuu pitkään kun mi... Lue lisää...
Aamun virkku

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image