Oulu

Kan­san­edus­ta­ja Tuppurainen meni naimisiin

Vastavihityt kansanedustaja Tytti Tuppurainen ja hallintojohtaja Pertti Rauhio Oulun tuomiokirkon portailla. KUVA: Mirja Niemitalo
Oulu 4.7.2014 14:42
Mirja Niemitalo

SDP:n oululainen kansanedustaja Tytti Tuppurainen ja eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio ovat menneet naimisiin.

Oulun hiippakunnan piispa Samuel Salmi vihki pariskunnan perjantaina iltapäivällä  Oulun tuomiokirkossa.

Pariskunnan viikkoon on häähumun lisäksi mahtunut dramatiikkaa ja aikatauluongelmia.

Perheen auto syttyi alkuviikosta tuleen kesken kotimatkan Helsingistä Ouluun.

Hääpäivälle puolestaan osui EU-asioista vastaavan suuren valiokunnan ylimääräinen kokous. Tuppurainen on valiokunnan jäsen.

”Työt eivät sentään estäneet häitä, vaikka hilkulla oli”, Rauhio toteaa.

Demarieliitistä paikalla oli europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari, joka on Tuppuraisen poliittinen esikuva. Lisäksi Rauhio oli aikoinaan Jaakonsaaren erityisavustaja, kun tämä oli työministeri.

Oululaisuus ja politiikka yhdistää

Oululaisuuden ohella pariskuntaa yhdistää kiinnostus poliittisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin.

Tuppurainen on SDP:n ainoa oululainen kansanedustaja. Hän on myös SDP:n puoluehallituksen jäsen ja puolueen Eurooppa- ja eurotyöryhmän puheenjohtaja. Oulun kaupunginvaltuutettuna hän on ollut vuodesta 2000 lähtien.

Rauhio valittiin eduskunnan hallintojohtajaksi neljä vuotta sitten Uudenmaan liiton johtajan paikalta. Hallintojohtaja on asemaltaan eduskunnan toiseksi ylin virkamies pääsihteerin jälkeen.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (33)

Ei ihme, että kansanedustaja muutti Helsinkiin niinkuin useammat muutkin oululaiset tekevät.

Etelässä nyt yleensä ottaen on kaikki asiat paremmin toisin kuin täällä takapajulassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ko kansanedustaja on asunut jo usean vuoden Helsingissä lapsineen avoliitossa ja meni nyt naimisiin helsinkiläisen kanssa. Voiko hän jatkossa olla oululainen kansanedustaja, kysyy paljasjalkainen oululainen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikeesti, jos asuu jossain Puistolassa on siitä SDP:n arvomaailma aika kaukana.
Kunnon ökyily meinikiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi olkoon!
Olen aina vain ihmetellyt minkälainen ihminen oikein äänestää jotain Tytti Tuppuraista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ensinnäkään ei yhden kansanedustajan häät pitäisi nousta lehteen asti ja toisekseen uskomattomasti annetaan tälle Tuppuraiselle tasaisesti palstatilaa. Hän myös osaa tietenkin sopivasti kalastella sitä käymällä tilaisuuksissa ja esim. nousemalla siellä puhumaan tyhjänpäiväisyyksiä. (Tietenkin voihan se olla että oikeastikin kiinnostaa). Tuppuraiselle silti pisteet että osaa hyödyntää julkisuutta ja on ilmeisestikin itsekin hyvin aktiivinen median suuntaan. Näinhän sitä päästään esille ja naama muistetaan vaalien alla. Pääpointti lienee se kuitenkin että onko hänellä ollut mitään sanottavaa tai onko saanut mitään aikaiseksi kansan valitsemana edustajana?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kauas on menty muutaman vuoden takaisesta Oulun kommuuni-omakotitalosta, missä Kansanedustaja asui silloin eri miehen kanssa. Nyt niin menestyjä-meininki. Mutta eihän sitä muuten eduskuntaan pääsisikään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuppuraista viikko täysi eli jo riittää. Ketä kiinnostaa kansaedustajien häät tai heidän lasten esim. Räsänen eli olisko tärkeämpääkin uutisoitavaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnea ja hyvää tulevaa yhteistä elämää avioliiton satamaan purjehtineelle parille. Onnea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä esimerkki SPD:n piilomaininnosta. Sanomalehti Kaleva ei ole puolueeton.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei Kaleva tosiaankaan demareita mainosta, vaan Tuppuraista ja Jaakonsaarta, ei muita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin viimeksi Kaleva on jättänyt uutisoimatta oululaisen kansanedustajan naimisiinmenosta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (33)

Uutisvirta

10:49
Kuusamolainen karhumies Sulo Karjalainen on vuoden matkailuhenkilö – "Olen karhujen kanssa niin kauan kuin voi sulaa suussani"
10:25
Syyttäjä: Albaniasta johdettu huumerinki toi maahan ja yritti kaupata Suomessa 70 kiloa amfetamiinia viime kesänä – oikeudenkäynti alkoi
10:09
Komeat keinovalopilarit loistivat Oulun Takalaanilassa – jääsumunäytelmiä luvassa pohjoisessa
10:08
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
9:57
Elinkautista istunut kolmoismurhaaja ja rikollisjengin ex-johtaja pääsemässä ehdonalaiseen vapauteen – Hovioikeus hyväksyi hakemuksen
9:56
"Pieniä, muutaman minuutin myöhästymisiä" – junaliikenne sujunut ilman suurempia ongelmia etelän lumikaaoksesta huolimatta
9:55
Naista syytetään aikeista tappaa Oulun poliisilaitoksen poliisi – "Oletko valmis kuolemaan, ei haittaa vaikka olet kyttä", nainen kirjoitti uhkausviesteissään
60
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
53
Vilkut ja rekisterikilpi eivät vapauta rakennusluvan tarpeesta – Pyhäntäläisyrityksen liikkuva ja talviasuttava mökkivaunu esillä Helsingissä
27
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
25
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
13
Seksuaalirikoksia tehneitä ei voi palauttaa edes perustuslakia muuttamalla – palautukset tuskin edes toimisivat rikosten ehkäisyssä, asiantuntija sanoo
13
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"
13
"Kansalla ei ole lähtenyt mopo keulimaan" – Tuoreet seksuaalirikosepäilyt eivät ole juurikaan koventaneet asenteita ulkomaalaisia kohtaan, kertoo IL:n kysely

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

108 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Keskustelu työttömyydestä on ala-arvoista

Aikuisella ihmisellä on ihmisvelvollisuus elättää itsensä ja hieman tukea yhteiskunnan toimintaa. Muutoin on lapsen tas... Lue lisää...
Kylmä totuus

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image