Oulu

Kaleva Oy rakentaa uuden mediatalon Karjasillalle

Kaleva Oy:n uusi pääkonttori nousee Oulun kaupungin Ympäristötalon naapuriin. Vaikka suunnittelija on sama, Kalevan julkisivu poikkeaa ”ruostetalosta” ollen mittakaavaltaan yhtäläinen. Kalevan julkisivussa hyödynnetään led-tekniikkaa. Se mahdollistaa liikkuvan uutiskuvan esittämisen ulos. KUVA: Arkkitehtitoimisto Vauhtiviiva Oy
Oulu 23.6.2015 7:00
Kari Sankala

Kaleva Oy rakentaa uuden pääkonttorin, mediatalon Oulun Karjasillalle kaupungin Ympäristötalon kanssa samaan kortteliin.

Talo valmistuu loppuvuodesta 2016. Rakennustyöt aloitetaan mahdollisimman pian. Uusi pääkonttori on lainvoimaisen asemakaavan mukainen.

Uusi mediatalo on viisikerroksinen, ja kerrosalaa siinä on 3 300 neliömetriä.

Kalevan toimitusjohtaja Jukka Haapalainen laskee, että taloon sijoittuu 200–250 henkilöä.

– Talossa on ulkoisesti sama henki kuin viereisessä Ympäristötalossa, vaikka julkisivu tulee olemaan täysin erilainen.

Rakennus 9 miljoonan euron investointi

Talon alakertaan tulee Kalevan oma asiakaspalvelupiste ja ulkopuolisia liiketiloja kuten kioskimyymälä sekä päiväaikaan kello 8–18 toimiva lounas- ja ruokaravintola.

– Rakennuksen ylempiin kerroksiin muuttavat Kalevan toimitus, hallinto, markkinointi ja digitaalinen kehitystyö.

Kaleva Oy:n uusin investointi maksaa noin 9 miljoonaa euroa. Lisäksi Kaleva ostaa pääkonttorinsa tontin Oulun kaupungilta.
Viimeksi vuonna 2012 Kaleva investoi Takalaanilan painotaloon ja koneisiin 44 miljoonaa.

– Oulussa ei taida olla kovinkaan monta pääkonttoria. Meidän kannalta uuden pääkonttorin rakentaminen tapahtuu otolliseen aikaan. Pyrimme osaltamme parantamaan rakennusalan  työllisyyttä, toimitusjohtaja Jukka Haapalainen linjaa.

– Oulun ja kalevalaisten kannalta pääkonttoriratkaisu on merkittävä, sillä media-alan Kaleva aikoo jatkossakin pysyä oululaisena yrityksenä.

Lue lisää 23.06.2015 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (145)

Kaleva tulee ruutukaava-alueelle ja koululaitos oamk lähtee kohti Linnanmaata. Siitä se alkaa muutosten aikakausi joka "rulettaa" jonkin aikaa. Arvaten vuosikausia tai vuosikymmeniä. Kuvia vaan kameraan muistoksi - pian ne tosiaan ovat vain muistoja

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruma rakennus. Miksi Kaleva ei voi olla yhdessä rakennuksessa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kertakaikkiaan maukkaan näköinen yhdistelmä. Kakan värinen ympäristötalo vaatii ehdottomasti Enson kiiltäväpintaista painopaperia käyttävän uuden Mediatalon puhtauden ja raikkauden viereensä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo on sijoituskiinteistö jonka arvo säilyy paremmin kuin jossain syrjemmällä. Painotalon kupeessa olevaan taloon ei paljoa ulkopuolisia vuokralaisia voi houkutella ja ostajia ei kymmenen vuoden päästä ole samalla tavalla kuin keskustan lähellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No jo on ruma...Eikö oikeesti sopivampaa löytynyt?Ruostetalo on minusta nätti,oisivat jatkaneet samaa tyyliä kun kerran viereen rakentavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaleva meni pilalle tabloid lehdellään säästösyistä.

Nyt sitten uutisoi, että rakentaa taas uuden lasipalatsin.

Kiitos paljon tästäkin. On kuin isku vasten Kalevan tilaajan kasvoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ruostetalon ja uuden kalevan eli etu ja taka lyötyn betoni viidakon vois aidata ympäriinsä kymmen metrisellä aidalla on se niin järkyttävän näköinen bunkkeri rykelmä miten siellä asuu talot on niin lähellä näkee toistensa sisälle itse asun maalla ja ja voi tätä autuutta ei naapureita mailla halmeilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jäin kaipaamaan havainnekuvaa myös kaupungista päin katsottuna. Olisi hyvä, jos tuo ledseinä kiertäisi koko talon, niin tulis vähän eloa sinnekkin päin ja olis mukava katsella kalevan tuottamaan kuvaa, kun saapuu etelästä junalla ouluun. Tuolle paikalle olisi voinut myös rakentaa vähän korkeammin tasapainottamaan radan toisella puolella olevia tornitaloja ja kuvastamaan kalevan mahtavuutta alueen ykköslehtenä. Nyt on vaarana, että uusi mediatalo jää jalkoihin, kun toivottavasti tulevaisuudessa ratapiha rakennetaan täyteen pilvenpiirtäjiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä taida enää päivä paistaa ruostetaloon, niin lähelle näyttää tuo Kalevan rakennus tulevan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rakennusten väliin olisi ollut hyvä jättää välimatkaa ja jokin maisemallinen kohde, esimerkiksi puisto. Uskon arkkitehtien olevan samaa mieltä. Jos rakennukset olisivat samankaltaisia ulkoisesti, niiden väliin riittäisi pienikin tyhjä tila.

Henkisesti molemmat talot voivat kyllä pyrkiä samaan, toinen jakaa henkistä valoa ja käytännön tietoa ja toinen edistää ympäristön estetiikkaa ja toimivuutta. Kumpikaan ei myöskään näytä halunneet kätkeä kynttiläänsä vakan alle. On vain eri asia ymmärtääkö oululainen tähän perustuvaa arkkitehtuuria. Yleensä erottuakseen kannattaa jättää riittävä välimatka toiseen huomiota haluavaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vastapäätä ja vieressä on kyllä sitä hukkatilaakin, niin kuin Oulussa yleensäkin yllin kyllin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ruostetalon haitakkeet voisi laittaa kilometritehtaalle ja vaikka sitten Kaleva tuoda taloon jotain järkevää tekemistä. Ja veronmaksajat kiittäisivät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (145)

Uutisvirta

19:14
Taitaja9-kisan aluekilpailu käytiin Oulussa, jatkoon pääsi neljä joukkuetta
19:00
Ähtärin pandat pentujen tekoon ehkä jo ensi vuonna – Ikävissäkin otsikoissa ollut eläintarha käänsi tunnusluvut plussalle
19:00
Kysyimme, voisiko sudesta tulla Suomessa merkittävä hirvikannan koon säätelijä – "Yksi susi tappaa vuodessa keskimäärin 15 hirveä" Tilaajille
18:45
Ministeri Mykkänen lupasi: Vaarallisten henkilöiden säilöönottoperusteita tarkennetaan Oulun tapausten takia
17:42
Mäkäräinen sijoittui 21:nneksi pikakilpailussa, ammunta vei jälleen menestystoiveet
17:27
Pyhäjärven kaivoksella kuvataan tv-sarjaa 700:n metrin syvyydessä – Tuottaja: "Tästä tulee erilainen kuin aiemmin nähdyistä pohjoismaisista sarjoista"
17:06
Orpo oikoo poliisikyselyä: Kokoomuksen ansiosta poliiseja koulutetaan maksimimäärä – "Haluan lisää poliiseja Suomeen"
98
Pyhäntäläisyritys esittelee liikkuvaa ja talviasuttavaa mökkivaunua Helsingissä – rakennuslupa tarvitaan, jos mökki jätetään paikoilleen
82
Suolattujen teiden määrä kasvaa pohjoisessa – "Vuodenvaihteessa teille tuli aika paljon hoitoluokkakorotuksia"
59
Kokoomus vahvisti neljä uutta ehdokasta Oulun vaalipiirissä – katso lopullinen ehdokaslista
52
Fazerin Oulun leipomon työntekijöillä öinen ulosmarssi vastalauseena leipomon sulkemisaikeille – "Fazerilla ei rahasta ole pulaa"
36
Arina vaihtaa Otto-automaatteja Nosto-automaatteihin, Pohjois-Suomeen tulee viisi uutta rahannostopaikkaa
29
Kittilän kultakaivos täytti 10 vuotta, mutta tunnelma ei ole katossa – "Nykyinen keskustelu huonontaa Suomen kilpailua investointirahasta"
28
Talvikunnossapito paranee 1500 kilometrillä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa – katso kartalta, missä tilanne muuttuu

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

172 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pidätkö aletarratuotteita ostavia köyhänä?

Hölmöintähän tässä kauppojen ruokahinnottelussa on se, ettei hintaa lähdetä alentamaan heti tavaran tultua kauppaan, jol... Lue lisää...
meniskö järkeen

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image