Oulu

Jarmo Ronkainen yk­si­mie­li­ses­ti Iisalmen johtoon

Jarmo Ronkainen on ollut neljä vuotta Haukiputaan kunnanjohtaja. KUVA: Jukka-Pekka Moilanen
Oulu 17.12.2012 22:24
Antti Ervasti

Iisalmen kaupunginvaltuusto valitsi maanantaina yksimielisesti oululaisen Jarmo Ronkaisen, 45, uudeksi kaupunginjohtajaksi.

Ronkainen on Haukiputaan kunnanjohtaja, ja hän olisi aloittanut uudessa Oulussa elinvoimajohtajana.

Ronkainen on ollut Haukiputaan kunnanjohtaja neljä vuotta. Sitä ennen hän toimi viisi vuotta Tyrnävän kunnanjohtajana kansanedustaja Tapani Töllin (kesk.) viransijaisena.

Kuusamolaissyntyinen Ronkainen on lisäksi toiminut kaksi vuotta Ylikiimingin kunnanjohtajana, puolitoista vuotta Hyrynsalmen kunnanjohtajana ja kolme vuotta Multian kunnansihteerinä.

Valtuuston kokouksessa valinta tehtiin yksimielisesti ilman äänestystä.

Ronkainen aloittaa virassaan ensi vuoden toukokuun alussa.

Lue lisää 18.12.2012 Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Hyvä Jarmo Ronkainen . Et tyytynyt Oulun pomojen mielistelijäksi kun osaat ja pystyt muutakin aivan omilla avuillasi .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

aukesi tästä nyt paikka jollekkin uudeksi Oulun kaupungin johtajaksi. En ainakaan löytänyt avoimista työpaikoista? Hieno homma että joku haluaa tehdä oikeita töitä eikä roikkua jättipalkalla Oulun kaupungin virkamiehenä, niinkuin nykyinen kaupunginjohtaja kaarti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nyt nähdään kuinka PERSUillekin kelpaa poliittinen virkanimitys kun saavat oman miehen/naisen elinvoimajohtajaksi! Makeat naurut jo etukäteen!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ronkainen hakeutui reilusti oikeisiin töihin, koska eihän hänellä Oulussa oikeata tekemistä ollut. Muutama muukin Oulun johtaja saisi tehdä samanlaisen johtopäätöksen. Weisellhän toki yritti myös Iisalmeen, joten järki pelaa hänelläkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No, antaapa arvioiden olla. Kokonaistaloudellisesti Oululle hyvä ratlkaisu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

näin juuri. kyllä hyvälle töitä löytyy, vaan helpompi on ottaa tekovirka 5 vuodeksi jos ei itseään ja tekemisiään arvosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi Olkoon Jarmo. Onneksi Olkoon iisalmelaiset. IIlkikurista naurunrähäkkää "uusille" oululaisille. JR osaa hoitaa sidosryhmäsuhteet mallikkaasti, ilman minkäänlaisia hyvä veli -järjestelmän "säädösten" tavoitteluja, on jämäkkä, lojaali ja oikeudenmukainen. MONEN johtajan pitäisi ottaa oppia JR:sta. Siinä on juuri sellainen johtaja, kuin johtajan pitääkin olla. Paras esimies mitä minulla on koskaan ollut.

Elinsiirtojohtajan paikka kannattaa uudessa oulussa jättää täyttämättä, koska siihen ei kuitenkaan saada sopivaa (= sellaista, joka ei rupea hyvä veli -järjestelmän palvojaksi)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kierrättäkää pois turhat johtajat eikä perustella lisää johtajien johtajia niinkuin vihreille perustettiin !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saapa nähdä täytetäänkö tätä elinsiirtojohtajan virkaa. Jos ei, niin sehän tarkoittaa että virka oli tekemällä tehty eli turha eli suojatyöpaikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mutta kun perussuomalaiset voittivat vaalit, eikä heillä ole ainakaan nimettyä edustajaa johdossa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onnea ja menestystä! Ainut tosi mies joka ei alkanut loiseksi Ouluun niinkuin muut esm. Weissell. Hyvistä miehistä ja naisista on aina puute!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nythän ei tarvitse enää valita uutta perusvoimajohtajaa kun tämä Rane ei käyttänytkään 5 vuoden virkasuojaa hyväkseen. Käsittääkseni nämä liittyvien kuntien kunnanjohtajille tehdyt virat olivat nimenomaan tuon 5 vuoden virkasuojan takia räätälöityjä. Oulussa kyllä johtajia riittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

68
OYSin parkkitalo suljetaan viikonvaihteessa – purkutyöt muuttavat kevyen liikenteen reittejä sairaala-alueella
45
Sipilä hallituksen neuvottelusta: "Nyt on kyse ensisijassa kansainvälisten sopimusten tulkinnasta, ei niiden muuttamisesta "
36
Oulussa tähän mennessä talven kylmin päivä, pakkasta 25,2 astetta – sunnuntaiaamuna pakkanen voi paukkua vielä kylmempänä
29
Äänestys osoitti, että oululaiset haluaisivat Lammassaareen tanssipaviljongin – Tango selvisi voittajaksi tiukassa kisassa
26
Kiireellisellä hälytystehtävällä ollut poliisiauto suistui yöllä tieltä Raahessa väistettyään rekkaa - molempien kuljettajien toimia tutkitaan
26
"Suunnittele ruokaostoksesi, ja vähennä liha- ja maitotuotteiden kulutusta" – SDP:n ilmasto-ohjelmassa päästöjä vähennetään viidellä toimenpiteellä
24
Kiertokaarelle jäi viime vuonna 7 000 tonnia jätettä, jolle etsitään paikkaa – Laanilassa poltetaan vain kotitalouksien jätteet

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

289 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko olet maksanut veroja palkastasi?

En ole tarkkaan laskenut, mutta noin miljoona euroa. Parisataatuhatta ajattelin vielä maksaa ennen kuin orava loikkaa py... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image