Oulu

Jäähalli pysyy tiukasti budjetissa

Oulu 16.4.2003 0:00 | Päivitetty 16.4.2003 7:43
Kari Sankala
Kaleva

Oulu
Tekninen lautakunta pitäytyy tiukasti Raksilan jäähallin remonttiin varatussa viidessä miljoonassa eurossa. Jos remontti halutaan tehdä paremman vaihtoehdon mukaisesti, poliittisen vastuun saa kantaa kaupunginhallitus ja -valtuusto.

Tekninen lautakunta antoi tiistaina lausuntonsa Oulun jäähallin hankesuunnitelmasta kaupunginhallitukselle. Lautakunnan mielestä viisi miljoonaa euroa riittää talousarvion mukaiseen remonttiin. Myös teknisen keskuksen lausuntoehdotus lähti samasta ajatuksesta.

Lautakunnan kanta merkitsisi sitä, että Raksilan halli remontoitaisiin niin sanotun nollavaihtoehdon mukaan, jolloin hallin tekniset ominaisuudet muuttuvat mutta ulkonäkö säilyy lähes samana. Tämä nollavaihtoehto kulkee tuoreimmissa suunnitelmissa vaihtoehto 1:nä.

Tekninen lautakunta siirsi poliittisen vastuun jäähallin peruskorjausvaihtoehdoista ylemmälle tasolle kaupunginhallitukseen. Sen harkintaan jääkin, lähteekö se esittämään määrärahan korotusta kaupunginvaltuustolle, jotta Raksilan jäähalli korjattaisiin 650 000 euroa näyttävämmin vaihtoehto 2:n mukaisesti.

Liikuntatoimessa ei säästellä, sillä siellä on tänään käsiteltävänä lausuntoesitys, joka lähtee liikkeelle kakkosvaihtoehdosta. Liikuntavirasto toivoo lisäksi harjoitusjäähallia Raksilan hallin ja pesäpallostadionin väliin sekä ison tekojääradan katsomo- ja huoltamotilojen rakentamista.

Kaupunginhallituksen käsittelyyn Raksilan jäähallin remonttiasia ehtii maanantaina 28. huhtikuuta.

Apulaiskaupunginjohtaja Matti Pennanen arvioi jäähalliremontista viime maanantaina Kalevalle, että viranhaltijoiden on syytä pitäytyä omissa esityksissään kaupunginvaltuuston linjaamassa talousarviossa. Toinen asia on, jos poliittista tahtoa ja rahaa löytyy, niin viranhaltijat voivat luonnollisesti toteuttaa myös kakkosvaihtoehdon poliitikkojen kannan mukaisesti.

Hallivaihtoehtoja tutkinut hankeryhmä pitää kakkosvaihtoehtoa Raksilassa ykköstä toiminnallisesti parempana. Molemmissa vaihtoehdoissa hallin tekniikan parantaminen edellyttää Ouluhallin puoleiseen nurkkaan pientä laajennusta. Ykkösessä laajennustarve on 745 neliömetriä ja kakkosessa 1 070 neliömetriä.

Perusparannuksen tärkeimpinä tavoitteina pidetään talo- ja jäätekniikan uudistamista, hallin muuttamista lämpimäksi, WC-tilojen lisäämistä ja vanhojen kunnostamista, myyntipisteiden ajanmukaistamista, käytävien leventämistä, sisääntulojen parantamista sekä varasto- ja palaajatilojen lisäämistä.

Perusratkaisut hoituvat viidellä miljoonalla eurolla vaihtoehto 1:n mukaisesti.

Vaihtoehto 2:ssa hallin sivukäytäviä levitettäisiin nykyisestä noin 1,8 metriä, jolla on suurissa yleisötilaisuuksissa merkitys yleisöpalvelulle ja viihtyvyydelle. Hankeryhmä on pitänyt kakkosvaihtoehtoa, jossa seinät hieman kallistuvat, kaupunkivallisesti nykyistä hallia parempana. Kustannusero on kuitenkin mainittu 650 000 euroa.



Kalliimpi parempi


Hankeryhmän puheenjohtaja, rakennuspäällikkö Jukka Heikkilä totesi viikko sitten, että kaikki, jotka tutustuvat hallisuunnitelmiin, huomaavat kakkosvaihtoehdon olevan parempi. Heikkilä jätti kuitenkin poliittisten päättäjien valittavaksi vaihtoehtojen kesken.

Molemmissa hallivaihtoehdoissa on optio aitioiden rakentamiseen kaupungin puoleiseen päätyyn. Aitioita mahtuisi kotipäätyyn yhdeksän. Aitioihin mahtuisi 180-240 katsojaa. Ne eivät sisälly kumpaankaan kustannuslaskelmaan, vaan lisäisivät kuluja vielä 180 000 eurolla.

Vaihtoehdoista saa hakemalla hakea, montako tavallista katsojaa Raksilan jäähalliin mahtuu tulevaisuudessa. Tietoa ei löydy, mutta puheissa on vilahtanut 7 500 katsojaa. Nykyinen halli on loppuunmyyty 7 600 katsojalla.

Kummankaan vaihtoehdon toteuttaminen ei vaadi asemakaavan muutosta, sillä Raksilan jäähallin yhteyteen jää vielä rakennusoikeutta peruskorjauksen jälkeenkin. Remontti jakautuu vuosille 2003 ja 2004 niin, että kiekkokausi ei häiriinny.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa lumisateen, pöllyävän lumen ja sään lauhtumisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

230 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Tuliko katsottua MOT työnvälityksestä

Mauno Koivisto siteerasi aikoinaan jotain henkilöä sanoin: "Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan liike." Tässäkin asiassa tun... Lue lisää...
Rivien välistä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image