Oulu

Isonkadun ja Kirkkokadun väliseen kä­ve­ly­käy­tä­vään suunnitellaan lii­ke­toi­min­taa

Isonkadun ja Kirkkokadun välisessä kävelykäytävässä toimi ennen Coffee House. Nyt se on tyhijillään. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 21.12.2017 15:24
Anna Leinonen

Isonkadun ja Kirkkokadun välinen käytävä on ollut tyhjillään siitä asti, kun Coffee House -kahvila muutti uusiin tiloihin.

Sokos Hotel Arinan kyljessä oleva käytävä on kuitenkin edelleen auki päivisin jalankulkijoille, kertoo Arinan hallintojohtaja Paavo Härö.

– Kaavassa on määrätty, että siinä pitää päiväaikaan olla kulku korttelin läpi.

Härö kertoo, että Arina suunnittelee tiloihin uutta toimintaa.

Käytävän mallisen tilan käyttöön on jo muutamia vaihtoehtoisia suunnitelmia.

– Teknisen puolen ihmiset ovat käyneet selvittämässä, millaisia muutoksia tilaan voi tehdä. Sinne on tulossa todennäköisesti isompi remontti, jos tila otetaan liiketoimintakäyttöön. Liiketoiminnan pitää olla sellaista, että läpikulku sopii siihen, Härö sanoo.

Käytävään tuleva liiketoiminta pitää hyväksyttää myös Oulun kaupungilla.

Tyhjillään olleissa tiloissa on tehty jonkin verran ilkivaltaa, esimerkiksi seinää on rikottu. Härö sanoo, että käytävän siivousta ja valvontaa onkin viime kuukausina lisätty. Arinan vastuulla on ollut myös korjata rikotut rakenteet.

Vaikka käytävä on öiseen aikaan suljettu, sen Kirkkokadun päässä oleva hissikuilu Kivisydämeen pidetään avoinna.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Tuossa pitäisi ehdottomasti olla sisäkäytävä Valkean ja Rotuaarin välillä, kuten aiemmin olikin sen vaatekaupan läpi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oliskohan syytä saada jonkinlainen läpikulkuyhteys tuohon "Berliinin muuriin"? Järjetöntä, miten Kirkkokadun puolella on kauppakeskus, josta ei pääse sisäkautta Rotuaarille. Näin tiukkako on Oulun ydinkeskustan kauppiaitten reviirijako? Yhteistyöllä saataisiin vaikka koko ydinkeskustan 4 korttelia "sisätiloiksi", mikä varmasti lisäisi myös ydinkeskustan houkuttuutta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä kauppakeskus Kirkkokadun puolella on, josta ei pääse sisäkautta Rotuaarille? Jos Valkeaa tarkoitat niin sieltä pääsee kyllä Dinskon ja Burger Kingin läpi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No kylläkait tuohon nyt vielä yksi kuntosali mahtuu. Aina on tilaa vielä yhdelle kuntosalille, kun me Oululaiset niin tykätään käydä saleilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milloin valkea on siirtynyt kirkkokadun puolelle.
Elekää nyt sotkeako sitä joka asiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, tarkoitin siis Isokadun puolella. Anteeksi nyt hirveästi tällainen huolimattomuusvirhe! Ja toisaalta: kuka tietää noista läpikuluista? Pitääkö varalta käydä haahuilemassa burgerkingit ja dinskot?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No sanoisin, että kannattaa kuitenkin ottaa asioista selvää, ennen kuin suu vaahdossa alkaa tänne kirjoitella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Etusivulla nyt

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hyvätuloisten asumistuki

156 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

miksihän sipilä ja keskustapuolue on hyökännyt palkansaajia vastaan koko hallituskauden ajan??

Ai miksikö kuten kerrot? Uusliberalismi on juuri tätä mitä hallituksemme edustaa ja ajaa. Siinä ajatusmallissa duunari o... Lue lisää...
Aito Helmiina

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

22.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image