Oulu

Irkkufestari tuo ka­tu­kar­ne­vaa­lin Oulun Rotuaarille – Kulttuuritalo Valveesta tulee viikon ajaksi Irkkutalo Valve

Zoë Conway ja John Mc Intyre esiintyvät torstaina kello 18 Oulun Teatterin Pikisalissa. Duo soittaa irlantilaista kansanmusiikkia. Sovituksissa on vaikutteita myös muista genreistä, kuten klassisesta, jazzista ja maailmanmusiikista. KUVA: Moilanen Jukka-Pekka
Oulu 2.10.2019 7:51
Päivi Alasuutari

Kulttuuritalo Valveesta tulee irlantilaisen kulttuurin keskus festivaalin ajaksi. Yhdessä John Mc Intyren kanssa esiintyvä Zoë Conway oli viime vuonna Irlannin Vuoden folkinstrumentalisti. Before-näytelmän käsikirjoittaja ja esittäjä Pat Kinevane palkittiin vasta Edinbourghissa.

Oulun irkkufestivaalilla pitää joka vuosi kokeilla jotain uutta. Näin ajattelee festivaalin taiteellinen johtaja ja perustaja Brent Cassidy. Tänä vuonna 14. kerran järjestettävässä festivaalissa näyttävintä uutta on lauantain katukarnevaali.

– Mietin viime vuonna festivaalin aikaan, että vaikka meillä oli paljon konsertteja ja yleisöä, se ei näkynyt kaduilla. Rotuaari oli aivan hiljainen, Cassidy kertoo.

Esikuva katukarnevaalista tulee Galwayn kaupungista Irlannin länsirannikolta. Mukana on katutaiteilijoita Galwaysta, sekä laaja joukko oululaisia ryhmiä.

– Siellä on tietenkin irkkumusiikkia ja -tanssia, mutta myös esimerkiksi itämaista tanssia, suomalaista kansantanssia, hip hop -katutanssia, progressiivista rockia, Cassidy luettelee.

Kulttuuritalo Valve on entistä enemmän festivaalin keskus, kun perjantain ja lauantain pääkonsertit pidetään Valveen isossa salissa. Irkkufestivaalin viikonlopun isot konsertit järjestettiin vuosia Uuden Seurahuoneen isossa salissa. Kun Uusi Seurahuone on vuokrannut huomattavan osan tiloistaan Danske Bankille, irkkufestivaalin oli mietittävä viikonlopun suurille "party night" -illoille uusi paikka.

Jalan alle menevää irkkua Valveen salissa

Viikonlopun konsertteja varten Valveen salista on kannettu tuolit pois, ja sinne on tehty esiintymislava ja baaritiski. Kahvila toimii myös anniskelupaikkana. Pääkonserttien jälkeen jatkojamit alkavat kahvila Konst o. Delin puolella.

Festivaali näkyy muutenkin vahvasti Valveella. Kahvila Konst o Delissä on päivittäin lounaskonsertteja. Valveen aulaan nousee Käsitöitä ja kuulumisia -tapahtuma koko festivaalin ajaksi. Antti Putkonen kokoaa sinne pienen kutomon, jossa kudotaan ja järjestetään käsityöpajoja.

– Olen tästä tosi innostunut. Normaalisti paikka on Kulttuuritalo Valve, mutta tällä viikolla siitä tulee Irkkutalo Valve, sanoo Cassidy.

Perjantai- ja lauantai-iltojen pääkonsertit tarjoavat riehakasta, jalan alle menevää irkkumeininkiä.

Perjantaina pääesiintyjänä on Skipper’s Alley, joka soittaa irlantilaista nykyfolkkia pitäen sisällään tanssisävelmiä ja omia tulkintoja perinteisistä kappaleista.

Lauantain tähti on Damien Mullane, jonka tyyliä on kuvailtu avant-garde-vaikutteiseksi.

Lauantain pääkonsertti Oulun tuomiokirkossa

Isojen konserttien sarjan avaa Oulun Teatterilla torstaina esiintyvä duo Zoë Conway ja John Mc Intyre. Viulisti ja kitaristi esittävät irlantilaista kansanmusiikkia soitossaan vaikutteita myös muista genreistä, kuten klassisesta, jazzista ja maailmanmusiikista. Irlannissa Zoë Conway nimettiin vuoden 2018 folkinstrumentalistiksi.

– Jos irlantilainen musiikki on uusi tuttavuus, suosittelen aloittamaan tästä duosta, Cassidy sanoo.

Lauantain pääkonsertissa Oulun tuomiokirkossa esiintyvät Catherine Ennis, Paddy Glackin ja Neil Martin soittiminaan viulu, säkkipilli ja urut. Urkuja soittava Catherine Ennis on Cassidyn mukaan tämänvuotisista esiintyjistä kansainvälisesti tunnetuin.

– Oulun tuomiokirkko on konsertille upea paikka. Se on historiallisesti merkittävä, todella kaunis, siellä on hyvä akustiikka ja mahtavat urut, Cassidy sanoo.

Irlantilaisen Pat Kinevanen käsikirjoittama ja esittämä näytelmä Before nähdään Oulun Teatterin Pikisalissa. Monologinäytelmä kertoo isästä, joka on menossa tapaamaan tytärtään, jota hän ei ole nähnyt pariinkymmeneen vuoteen.

– Pat Kinevane palkittiin elokuussa Skotlannissa Edinburghin festivaaleilla Herald Archangel -palkinnolla, Cassidy kertoo.

Oulun irlantilainen festivaali

2.–6. lokakuuta. Järjestetään 14. kerran.

Taiteellinen johtaja Brent Cassidy.

Poimintoja

Ke Nälkä! Näyttely Suomen nälkävuosista 1860-luvulla. Julkaistiin Irlannin National Famine Museomissa 2017. Avajaiset 17.00 Konst o. Deli.

Ke Irish Storytelling. Mrs. Murphy and Friends. 18–19 Tuba Food & Lounge.

Pe Skipper´s Alley ja The Tiber Banks. 21.00 Valvesali.

La Catherine Ennis, Paddy Glackin, Neil Martin. 18.00 Oulun tuomiokirkko

La Damien Mullane Band ja Glenalla. 21.00 Valvesali.

Su Kelttimessu. 10.00 Oulun tuomiokirkko.

Su Workshop: Storytelling through Improvisation. Órla McGovern. 10–13 Valve miniteatteri 2 krs.

Su Muireann Nic Amhlaoibh with Donal O’Connor & Gerry O’Beirne. 14.00 Valvesali

Before, teatteriesitys. Pe ja la 18.00 Pikisali, Oulun Teatteri.

Lastenteatteriesitys Tahvo & Bella, ke–pe 9.30, la 13 ja 15 Valvenäyttämö 2. krs.

Irlantilaisen tanssin kurssi. pe 17–19, su 10–12 Valveen tanssistudio.

Konsertteja ja jameja Bar Café Hemingway´s ja St. Michael Irish Pub.

Elokuvia ja dokumentteja Valveen Studiolla.

Koko ohjelma: www.irkku.fi

MAINOS

Kommentoi

Irkkufestarit on Oulun parhaat kekkerit. Esimerkiksi teatteri on ollut joka vuosi aivan huikea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu
Viesti poistettu

Uutisvirta

0:07
Kreikka järjesti myöhäisillan ottelussa yllätyksen – voitto Liechtensteinista riittää Suomelle EM-kisapaikkaan
15.10.
Kun yksi meni sisään, Teemu Pukki päätti tehdä toisen maalin samalla tavalla – Huuhkajat on nyt voiton päässä EM-kisapaikasta Tilaajille
15.10.
Mika Nurmela hehkui tyytyväisyyttä Huuhkajien voiton jälkeen, mutta kiisti tuhonneensa päävalmentaja Kanervan lippalakin
15.10.
Apuja ei tullut Ranskastakaan, Kärpät Skellefteå-voitosta huolimatta ulos Mestarien liigan pudotuspeleistä – Manner: ”Emme pystyneet parempaan, joten emme jatkopaikkaa ansainneetkaan”
15.10.
Oulun Kiviniemeen tulee pätkä uutta raidetta, jota pitkin malmijunat ajavat Kainuusta suoraan etelään – Heikkilänkankaalle rakennetaan kilometrin pituinen sivuraide
15.10.
Kärppien ja Skellefteån kohtaaminen ratkesi vasta voittolaukauskilpailussa – katso kuvia ottelusta
15.10.
Säveltäjäkonkari Kaj Chydenius: "Jos teen sata laulua, ja niistä vaikkapa neljä ovat hyviä, loput 96 huonoa eivät haittaa tippaakaan"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi yön aikana Kainuun maakunnassa ja Koillismaalla sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio, Kemijärvi, Salla, Pelkosenniemi ja Savukoski lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Kenelle ilmainen ruokakassi kuuluu ?

Ilmainen ruoka kuuluu jokaiselle joka kehtaa sellaisen käydä noutamassa. Se on kuitenkin selvää säästöä vaikka rahaa ruo... Lue lisää...
Dick Nordic

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

15.10.

Fingerpori

15.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image