Oulu

Ikääntyneenä kotona asumiseen voi varautua – Oulussa järjestetään avoin seminaari aiheesta

Kodissa voi varautua jo ennakkoon siihen, että ikääntyminen muuttaa arjen kulkua. KUVA: Lennart Holmberg
Oulu 13.11.2019 9:48
Anna Leinonen

Oulussa järjestetään marraskuun lopulla seminaari, jonka aiheena on kotona selviytyminen ikääntyneenä.

Seminaarissa on tarkoitus käsitellä muun muassa sitä, miten ikääntymiseen voi varautua ja miten kotona voi selviytyä ikääntyneenä.

Seminaarin aiheina ovat ikääntyneiden asumisratkaisut, korjausavustukset, esteettömyyden parantaminen, muutostöiden lupa-asiat, teknologia arjen tukena sekä hissien rakentaminen vanhaan kerrostaloon.

Seminaarin päätteeksi on mahdollista tutustua Oulun ammattikorkeakoulun Mahdollistavaan Kotiin sekä PSOASin Välkkylän hissiprojektiin.

Seminaari pidetään keskiviikkona 27. marraskuuta kello 17–19 Oamkin Kontinkankaan kampuksella osoitteessa Kiviharjuntie 4.

Lisäksi ARAn asiantuntijoiden kanssa voi keskustella avustuksiin liittyvistä asioista kauppakeskus Valkeassa torstaina 28. marraskuuta klo 9–12.

Seminaariin voi ilmoittautua Oulun kaupungin verkkosivujen kautta.

MAINOS

Kommentoi

Nykyisin olisi tarvetta seminaarille, jolla neuvottaisiin miten välttyä joutumasta yksityisiin hoitokoteihin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

125
"Näyttää että tiistaina äänestetään pääministeristä" – Hallitusneuvottelut käynnistyivät odotetusti entisellä hallituspohjalla, Rinne jatkaa ainakin sdp:n puheenjohtajana
94
Sanna Marinista on tulossa uusi pääministeri, Marin voitti äänestyksessä Antti Lindtmanin täpärästi
71
Ulkoministeriön henkilöstön edunvalvoja Verkkouutisille: "Luottamus Haavistoa kohtaan horjunut erittäin pahasti"
70
Leskinen pääsi pisteille heti voittoisassa HIFK-debyytissään – Raksilan yleisön luopiohuutelu ei jäänyt ex-kärpältä huomaamatta: ”Eihän se hyvältä tunnu, mutta ymmärrän yleisön reaktion”
60
SDP:n yllätysveto: Eronnut Sirpa Paatero palaa kuntaministeriksi – omistajaohjaus siirtyy Tytti Tuppuraiselle, Antti Rinteestä varapuhemies
44
Puheenaihe: Pitääkö nuorten lukutaidosta olla huolissaan? – "Jatkossakaan mekaaninen lukutaito ei tietenkään riitä, vaan on ymmärrettävä myös sisältöä"
41
Näkökulma: "Tää on viimeinen taisto?" – Antti Rinne sai puolueiden vastaukset, mutta tämän jälkeen hallitusta tuskin vähään aikaan muodostetaan demareiden johdolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Miksi pitäisi jonkun/minun olla kiinnostunut köyhistä? Minulle ei kuulu kenenkään köyhän toimeentulo eikä eläminen vaan ... Lue lisää...
Oman onnen seppä.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image