Oulu

Hupisaarten kesäteatteri on valmis keväällä – uusi teatteri tuo useita parannuksia

Hupisaarten kesäteatterin rakennus alkaa valmistua. KUVA: Tanja Koskinen
Oulu 7.12.2018 16:58
Daniel Wallenius

Hupisaarten teatterin rakennustyöt ovat myöhässä, mutta loppusuoralla.

Kesken ovat vielä maisematyöt sekä teatterille puron yli johtava silta. Lisäksi kattoa kannattelevien pilareiden verhoilu on yhä kesken.

– Pilarit ovat hyvin suuritöisiä, ja ne tehdään puusepän käsityönä, sanoo Oulun kaupungin tapahtuma-aluepäällikkö Jari Leviäkangas.

Maastotöiden Leviäkangas arvioi valmistuvan keväällä.

Lisäksi kesäteatterista puuttuu vielä katsomo. 300-paikkainen katsomo on kilpailutettu ja tilattu. Se asennetaan myös keväällä samoin kuin teatterin äänentoistojärjestelmä.

Alun perin teatterin oli määrä valmistua syyskuussa.

Uusi teatteri tuo parannuksia moneen asiaan, kun sitä vertaa samalla paikalla sijainneeseen edeltäjäänsä. Teatterissa on suihkulliset pukuhuoneet esiintyjille, sekä iso varasto lavasteille.

– Ajatus on, että useampi toimija voisi toimia limittäin. Jos yhdellä on tapahtuma perjantaina, lavasteet tuodaan tänne säilöön ja toinen toimija voi käyttää teatteria lauantaina, Leviäkangas sanoo.

Yleisölle on puolestaan rakennettu sisävessat ja lastenhoitohuone. Lisäksi teatterirakennuksessa on kahvilakoppi, jossa tapahtumajärjestäjät saavat pyörittää itse kahvilatoimintaa tapahtumien aikana.

Kaupunki vastaa teatterin hoidosta ja vuokraa sitä tapahtumiin.

– Vanhassa teatterissa järjestettiin esimerkiksi lauluiltoja. Kunhan vain jollain on idea järjestettävästä tapahtumasta, voi teatteria hakea vuokralle.

Tarkoitus on, että teatterialue pysyy avoimena ihmisille myös silloin, kun teatterilla ei ole toimintaa. Leviäkangas sanoo, että alueelle asennetusta kameravalvonnasta on käynyt ilmi, että siellä liikutaan jo nyt.

– Se ei ole oikein hyvä juttu, sillä alue on vielä työmaata ja keskeneräinen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (23)

Niin. Siis uudenkarheat pinnat käydään tägäämässä jo hyvissä ajoin ennen avajaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hirveä hökötys! Ei sovi kauniiseen puistomaisemaan. Miksei sitä voitu rakentaa lammassaareen? Onhan se ollut siellä ennenkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikken teatteria harrasta muuta kun kotona jos pitää siivota niin ihan nätti rakennelma tulossa. Sais vaan jotenki hyötykäyttöön muutenkin. Monessa kylässä näitä ja liian vähällä käytöllä jos yhteisestä pussista menee.

-emäntä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi aikataulu pettänyt kuka ottaa vastuun saako tilaaja alennusta kun rakentaminen myöhässä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No onpa siinä taas verorahoilla pantu jos minkin moista häkkyrää ilman tarkoitusta tulemaan. Eihän tuommoisesta kukaan oikeassa markkinassa mitään maksa, mutta onhan tässäkin semmoista kulttuurista josta minä en ainakaan hoksaa mitään kansantaloudellista hyötyä. Vai mitä mieltä olette.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin kauan kun rahaa menee hiihtolatuihin, ulkokenttiin, pururatoihin ja muuhun vastaavaan on sitä pantava myös kulttuuriin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko muistettu laittaa kattava kamerajärjestelmä? Jos ei niin ei kannata sitten itkeä kun pennut käy sotkemassa seinät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viime kesänä kävin monta kertaa tuolla laittomasti seuraamassa töiden etenemistä, yleenä viikonloppuisin.
Eli pyörälenkin loppuvaiheessa, ennen siirtymistä lohileivälle ja valkoviinille Oulujoen varteen.
Nyt tulee hyvä. Loistavaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katossa paljon hyviä pesäntekopaikkoja pääskysille kuin myös ampiaisille ja monille muille pienhyöneisille. Muuta hyvää en tuossa kennorakennuksessa sitten näekään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ainolan puisto on tunnettu raiskauskeskus. Ei tonne polisikaa pääse helpolla, on joki, siltoja, pyörätie... eipä tuu käytyä. -

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viihtyisin alue Oulussa, enkä ole häiriöitä nähnyt, vaikka olen kesäisin usein polkenut tai kävellyt yöllä tuota kautta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En tunne Ainolan puistoa raiskauskeskuksena. Polliisikinpääsee paikalle pyöräteitä pitkin että heilahtaa.
Avaudu hieman lisää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katsomon toimittanee kerko / raita ja luultavasti luvassa on yhtä huono, aikaansa jäljessä oleva ja kallis tuote kuin valveelle meni.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

ja keskelle mettää. Ajaako pyöräteillä sitten autotkin. Rahat poliisille, Tuira on ihan vieressä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (23)

Uutisvirta

15:55
Rovaniemen poliisin viikonlopun tehtävät: rattijuoppoja, pyörävarkaita ja tulipalo, josta poliisi kaipaa silminnäkijähavaintoja
15:43
Sukupolvet kohtaavat äänestyspaikalla – Ylivieskassa jännitetään, paraneeko äänestysvilkkaus edellisistä eurovaaleista
14:44
Kerrostalon ulkovarasto syttyi tuleen Kajaanissa - asukkaat taltuttivat palon omatoimisesti
14:20
Mullassa piilee legionellan vaara – kotipuutarhureiden kannattaa tiedostaa tartuntariski ja suojautua pöllyävältä mullalta
14:05
Nelostiellä sattui kahden auton peräänajo - tilanteessa ei henkilövahinkoja, liikenne kulkee normaalisti
13:06
Lapin poliisia työllistivät viikonlopun aikana huumekuskit sekä mökkiporukan riitaisa illanvietto
12:43
Lätkäfinaali vs. EU-vaalit – Onko illalla väistämättä edessä hysteerinen kanavaralli?
197
Viestintäjohtajan viesti jäi epäselväksi – Mikko Salmen sopimattomaksi arvioitu kuva piti poistaa hämmentyneiden kommenttien takia
56
Lehdon Oulaisten tehtaan pääluottamusmies elää roolissaan ensimmäisiä yt-neuvotteluja – "Joillekin voi olla pelottava tilanne, jos menee työ alta"
43
Poliisi otti lauantai-iltana kiinni huomattavaa ylinopeutta ajaneen miehen Kaakkurissa - epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta
34
Tänään äänestetään eurovaaliedustajat Brysseliin ja Strasbourgiin – Jos Brexit toteutuu vaalikauden aikana, Suomi saa parlamenttiin 14. jäsenen
29
Kommentti: Sähköauton latauspisteet kuuluvat työpaikoille ja taloyhtiöihin – hinta ei ole enää ylivertainen este puhtaammalle autoilulle
29
Vasemmistoliiton Hanna Sarkkinen: Ministerin pesti kiinnostaa enemmän kuin Bryssel – "Olen käy­tet­tä­vis­sä mi­nis­te­rik­si, en lähde toivomaan mitään"
20
Keräsimme tärpit eurovaalien tulosiltaan – Keikuttavatko populistipuolueet venettä myös näissä vaaleissa?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikko Salmi solvaa lestoja facebook-tilillään

Remonttiyrittäjät ja koko bisnesporukka yhdistyksellä ymmärtää ettei saatu maine ole sattumaa. Lue lisää...
Sori

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.5.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image