Oulu

Huomenna se loppuu: Pankkikortti ei kelpaa enää Oulun jouk­ko­lii­ken­tees­sä – "Ihmiset ovat tyytyväisiä"

Huomisesta alkaen bussimatkalle on varattava joko käteistä tai matkakortti. KUVA: Maiju Torvinen
Oulu 31.3.2016 13:02
Heidi Peltonen

Huomisesta lähtien Oulun joukkoliikenteen linja-autoissa ei voi enää maksaa pankkikortilla. Korttimaksaminen loppuu 1.4.2016 heti vuorokauden vaihtuessa.

Kyseessä ei ole Oulun joukkoliikenteen aprillipila, vaan muutoksen taustalla on se, että magneettijuovaiset pankkikortit ovat poistumassa käytöstä laajalti vuoden 2016 aikana. Linja-autoihin uusia kortinlukijoita ei kannata hankkia, sillä sirukortilla maksaminen on hidasta ja viivyttää joukkoliikennettä.

Koskilinjojen toimitusjohtaja Jussi Laitinen kertoo, ettei korttimaksun poistuminen ole mitenkään poikkeavaa. Koskilinjat on yksi Oulun joukkoliikenteen liikennöitsijäyrityksistä.

– Monissa kaupungeissa on joko lopetettu pankkikorttien hyväksyminen maksuvälineenä joukkoliikenteessä tai sitä ei ole koskaan ollutkaan käytössä, Laitinen toteaa.

Koskilinjat on varautunut muutokseen jo hyvissä ajoin. Laitinen ei kuitenkaan usko, että korttimaksamisen poistuminen aiheuttaa ongelmia. 

– Matkustajille on kerrottu asiasta eri tavoin, varsinkin lähes kaikissa autoissa elektronisella näytöllä pyörinyt tiedote on saavuttanut eri tavalla asiakkaita kuin esimerkiksi pelkkä paperilappu linja-autossa.

"Ihmiset ovat tyytyväisiä"

Pankkikortilla ei Laitisen mukaan ole Koskilinjojen asiakkaista maksanut kuin joka sadas matkustaja ja näistäkin suurin osa on ollut lipputuotteiden lataajia. Palaute on ollut muutoksen tiimoilta Laitisen mukaan lähinnä positiivista.

– Ihmiset ovat tyytyväisiä, kun pankkikorttimaksaminen ei vie enää aikaa pysäkillä.

Jatkossa linja-autoissa voi maksaa totuttuun tapaan käteisellä tai Waltti-kortilla. Huhtikuun neljännestä päivästä alkaen lipun voi ostaa myös älypuhelinsovelluksen avulla.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (145)

Tänään pitää mennä bussilla, on waltti kortti, mutta en tarvitse mennä kuin nyt poikkeuksellisesti loukkaannuttuani joitain kertoja, mitä teen? Walttikorttiin ei voi ladata rahaa esim. 100 euroa, jolla voisi ostaa eri palveluja vaikka, uinti, kyydit jne. ja lisätä kun loppuu. Täytyy varata kuukausi ym. lippuja. Taksiko on otettava jossa älylukija sirukortti toimii hetkessä. Saako mistään ostettua irtolippuja jossa ei käyttöaikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

todellakin !!! paras ratkaisu, se olisi pitänyt tehdä jo ajat sitten ! ärsytti, kun töihin mennessäni yks tuntematon ha
-patus (nuori mies) kehtasi koko ajan maksaa luottokortilla matkansa, se homma kesti aina toooosi kauan........vaik -ka se olisi voinut hyvinkin ladata uudestaan lippunsa helposti, ettei turhaan tarvitse odotella matkan jatkumista!
kyllä se on paras silleen, että vain käteisellä maksetaan ja sitten bussilipulla, ei luottokortilla ! tää homma on ollut jo ties kuinka kauan Tampereen paikallisbusseissa käytössä, että ei voi maksaa luottokortilla, käteinen ja bussili- put vain kelpaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jee, nyt hyvä keino matkustaa ilmaiseksi linja-autossa kun ei ole linja-autolla matkustamisessa mitään muuta kuin pankkikortti mukana. :)))

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käteistä rahaa ei monestikaan ole mukana, pankkiautomaatit ovat vähentyneet, ja satunnainen käyttäjä ei omista mitään waltti kortteja. Nyt otetaan kehityksessä monta askelta taakepäin, kun vaihtoehdoksi ei tullut nopeaa lähimaksamista. Toimii paljon nopeammin, kuin käteismaksu.

Kommentti "ihmiset ovat tyytyväisiä" on melkoisen ylimielinen lausunto Koskilinjoilta. Tämä(kin) kuvastaa hyvin teknologiakaupungin näivettymistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sirulla maksaminen alle 25e matkat yhtä nopea kuin matkakortti, senkun heilauttaa lukijaan ja maksu veloitetaan silmän räpäyksessä mm, taxsimatkani olen maksanut tällä sirulukijalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on selkeä parannus palveluun. On aivan selvä, että jos bussimatkan aikana useampikin maksaa pankkikortilla (yleensä kortin lataus), matka hidastuu huomattavasti. Normaali ja yleisin maksutoimitus (kortin näyttö) kestää n. 2 sekuntia, kun tämä korttimaksaminen vie ainakin 30 sekuntia. Näitä korttimaksajia on erityisesti kuun vaihteessa, kun kausikorttien ajat umpeutuvat. Ei liene ylivoimaista joko ladata korttiin arvoa netissä tai R-kioskilla tai sitten maksaa käteisellä. Itse olen nämä vuosikymmenet pärjännyt aivan hyvin joukkoliikenteen matkustajana, vaikken koskaan ole korttia maksuvälineenä käyttänytkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ulkomailla tulevat turisteilla on käteistä mukana, ainakin oman kokemuksen mukaan esim keskieuroopassa ja jenkkilässä pelataan hyvin paljon vieläkin käteisellä ja heillä on vaihdettuna käteistä mukana. Ainoa ongelma tulee suomalaisten matkustajien kanssa joiden mielestä raha on muoviläpyskä.
Pitää nyt oikeasti osata ajatella myös sitä että ne laitteet maksaa ja niiden käyttökertakin maksaa, ehkä asiakkaan mielestä oma piippaus on naurettavan halpa mutta pienistä virroista tulee iso joki. Se että kaupoissa on lähimaksu ominaisuus käytössä niin kannattaa miettiä kauppojen käyttökapasiteettiä ja se että siellä noiden käyttö on ns. kannattavaa ja onhan busseissa lähimaksu ominaisuus, Walttikortti ja siinä arvo. Yksittäinen valittaja täällä on aika vähemmistössä ja ajatellaan omaa napaa, pitää osata ajatella sitä isoa kuvaa miksi näin käy.
Pikku vinkki oululaiselle valittajalle, walttikortin voi tilata netistä ja siihen voi ladata rahaa, ota lompakosta pois se turhin etukortti ja korvaa se walttikortilla, ja kas kummaa sinulla on läpyskä jolla voi matkustaa taas. Ja mieti tätä, maksatko 3.30eur vai 2.05eur mielummin, itse mielummin säästän sen 1.25eur kaupungin alueella ja esim lentoasema-Oulun keskustan välilä säästö on jo 1.75eur (käteinen 5,80eur, arvokortti 4.05eur).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten vaikea se on ihan oikeasti mennä Oulunjoukkoliikenteen sivuille, sieltä hankkia itsellensä Waltti-matkakortin (joka on hei ilmainen ja tulee ihan kotiin asti!!) ja sen jälkeen ladata arvoa kortille?! Maksaa 2.05e/kerta kaupunkialueella. On siis halvempi kuin sillä pankkikortilla maksaessa. Valoja nytte!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Puhelimessani on juonikas matopeli. Onko se älypuhelinsovellus ja voiko sillä maksaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi käydä niin että joudut näkemään aamutuimaan vielä taksinkin perävalot :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saa Koskilinjatkin katsoa isoon peiliin... höpö hommaa. Turisteilla saattaa olla vaan kortti, tosin ei tänne
paljon turisteja ekdy. Ja aina voi ajaa taxilla!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä se kortilla maksaminen käy nopeammin kun kuski osaa homman kuin niiden jotka alkaa etsiä korttia kassista vasta kun astunet bussiin,näitkin näkee päivittäin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pankkikortilla maksaminen kestää aina moninkertaisesti bussilipun vilautukseen tai jopa käteismaksuun verrattuna. Oli kortti esillä tai ei.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noissa Koskilinjojen perusteluissa ei ole mitään järkeä. Satunnainen asiakas tervemenoa taksin käyttäjäksi, niinkö? Taksissa ilmeisesti vielä pankkikortti käy?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Satunnainen matkustaja voi käyttää a) käteistä rahaa, b) waltti-korttia, johon voi ladata myös arvoa. Jos käytät bussia vaikka vain 5 kertaa vuodessa, voit tilata w-kortin ja ladata siihen vaikkapa sen 20 euroa. Waltilla maksettaessa kertamaksu on muuten 2,50 eli siinä säästää käteismaksuun verrattuna aika huimasti. Lisäksi jo nykyisin valtaosa pankkikortilla maksavista maksaa nimenomaan waltti-korttiin aikaa tai arvoa eli ovat joka tapauksessa jo w-kortin käyttäjiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei vissiin joukkoliikenteessä oo kuultu lähimaksamidesta? Eli pankkikortilla piipautetaan. Ainakin kaupassa se on nopea. Taatusti nopeampi kuin käteisellä maksaminen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä ne kortit ole kelvanneet helsingissäkään, käteistä on pitänyt olla. On toki tekstarilippu, mutta se ei kelpaa kuin metrossa ja ratikassa ja junassa helsingin alueella -ei bussissa.
Pidin aina etuna sitä, että oulussa pystyi maksamaan kortilla. Nyt opettelin valttikortin ja nettilataamisen, niin eipä tuo niin vaikeaa ollut, kätevää jopa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (145)

Uutisvirta

4.4.
Merivartiosto vetoaa: Nyt ei ole aika mennä kikkailemaan autolla jäille – jäällä liikkuessa muutenkin olla varovainen
4.4.
Muuttunut maailmantilanne pani Enni Rukajärven kevään suunnitelmat uusiksi –  Kauden odotetuin reissu, kuvausmatka Pohjois-Norjan vuorille oli pakko perua Tilaajille
4.4.
Pitkäaikainen vaikuttaja Pertti Paasio on kuollut 81-vuotiaana
4.4.
Saksalaistutkijat ehdottavat, miten yhteiskunnan rajoituksia kannattaa purkaa samalla koronavirusta halliten – rokote on liian kaukana
4.4.
Espanja ohitti Italian koronavirustartuntojen määrässä – Yhdysvallat on täysin omissa tartuntaluvuissaan
4.4.
Yöjunaliikenne jää toistaiseksi tauolle maanantaista alkaen – yöjunat liikennöivät uudelleen aikaisintaan toukokuun lopulla
4.4.
Koronavirustartuntojen piikki johtui raportointiviiveestä – THL:n johtajan mukaan tasaiset tartuntakäyrät tarkoittavat, että ihmiskontaktien välttely tepsii

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

246 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuinkas hurisee - nyt, kun erilaiset "eristykset" rassaavat ympärillä

Tällaiselle vähemmän sosiaaliselle henkilölle koronaan liittyvät kiellot ja opastukset eivät ole aiheuttaneet mitään mu... Lue lisää...
ei rassaa mikään

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

4.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image