Oulu

Homoja Oulusta -cocktail valittiin kisassa Oulun ni­mik­kod­rin­kik­si – "Voittaja oli aika selkeä, vaikka nimi on raflaava"

Oulu 15.5.2018 13:08
Taina Virolainen

Turkoosina sinertävä Homoja Oulusta -cocktail valittiin Oulun tämän vuoden nimikkodrinkiksi. Aku Kuorelahden loihtiman juoman nimellä on oma humoristinen tarinansa. 

Homoja Oulusta -drinkki koristellaan syötävällä kukalla. KUVA: Ville Wallenius

Kuorelahden mukaan drinkin nimi juontaa juurensa pitkän nimen omaavan oululaisen rokkibändin Helsingin-keikkaan. Pituudesta johtuen bändin nimi ei mahtunut keikkapaikan ulkopuolella olevaan valotauluun.

– Järjestäjät kysyivät bändin jäseniltä, että mitähän tuohon nyt sitten kirjoitetaan? Bändin jätkien vastaus oli: "Laita siihen vaikka että homoja Oulusta". Teksi  päätyi valotauluun ja aiheutti hilpeyttä keikalle saapuvissa ja ohikulkijoissa, Cafe Kulmassa työskentelevä Kuorelahti tarinoi.

Oulun tämän vuoden nimikkodrinkki sisältää muun muassa Tom of Finland -vodkaa, eri likööreitä, seljankukkasiirappia sekä sitruuna- ja päärynämehua.

Drinkki voitti Oulu Cocktail Challenge 2018 -kisan sunnuntaina. Finaalin päätuomarina toiminut Leena Komulainen kommentoi: "Voittajahan oli aika selkeä ja tarina oli loistava, vaikkakin nimi on raflaava."

Kisan järjestäjän F.B.S.K. Oulun eli Suomen Baarimestarien ja Kannattajien Kerhon Oulun ala-osaston toinen varapuheenjohtaja Noora Mommo myöntää, että voittodrinkin nimi saattaa vähän kummastuttaa.

– Mutta se on erittäin hyvä ja kaunis juoma.

Oulu Cocktail Challenge -kilpailu järjestettiin nyt ensimmäisen kerran, Mommon mukaan kisan finaali oli kovatasoinen. Mukana oli kahdeksan osanottajaa. Toiseksi kilpailussa tuli Heli Kelhä Kolo Loungesta kahvipohjaisella Tervapehtoori-cocktaililla ja kolmanneksi Jani Virta Cocktail Companysta raparperiä ja vadelmaa sisältäneellä Vanhapiika-juomallaan.

Noora Mommon mukaan toiveissa on, että voittajajuomaa on mahdollista tilata oululaisista baareista. 

Lisäksi Oulu Cocktail Challenge -kilpailu aiotaan järjestää jatkossakin.

Homoja Oulusta -drinkki

3cl Tom of Finland Vodka 

0.5cl Bols Blue 

0.5cl Briottet Liquer de Violette 

2 cl seljankukkasiirappi

2 cl sitruunamehu

4cl päärynämehu

Lasi: Pieni kristallinen viinilasi leikkauksilla. 

Valmistustapa: Ravistettava.

Koriste: Syötävät kukat.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Itsellä on on ton drinkin väriset kesähousut, enkä kuitenkaan myönnä olevani homo vaan hetero.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Halpaakin se on kun ostaa 4L pöntöissä Tokmannilta niin jää tarjoilupalkkio omaan taskuun.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Klassikko ammatti piireissä: Tyly Pirkko = 10cl kossua (huoneenlämpöistä) ja cocktail tikuksi nakki. (Jääkaappilämpöinen)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtis homma Aku ! Onnittelut ! Hyvä että palasit takas tänne Suomeen ja tänne meijän Ouluun !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kikkare tai sarjakakkija olis parempi nimi ja tuohon paukkuun tosi hyvin sopisikin vaikka yksi tai kaksi pientä "suklaa palasta" pohjalle niin
se näyttäisi samalta kuin raksilan uimahallissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pussissa myytäviä, lyhyitä Pätkis-paloja yksi tai kaksi pohjalle. Tai pari lakupätkää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

95
Talliosakkeiden kauppa käy kiivaana Oulussa, ostajat teettävät tiloihin parvia, vessoja ja toimistotilaa – "Kaikki menee jo ennakkomarkkinoinnissa"
79
Puolustusvoimat järjesti kunnon show'n Heinäpäässä – todentuntuinen tykkituli paukkui ja jytisi, katso kuvat
52
Aika on ajanut tillilihasta ohi, rössypotusta kiistellään ja puuro on kestosuosikki – maksutonta kouluruokaa on syytä juhlia, mutta Oulussa sitä päätyy satoja kiloja päivässä biojätteeksi
23
Sisäministeri Mykkänen ei lämpene sinisten idealle poliisiopiskelijoiden tukemisesta - käyttäisi rahat lähiöpoliiseihin
22
Linnanmaan Baanan ensimmäinen vaihe avattiin liikenteelle
20
Kommentti: Urheilijan epäonnistuminen on systeemin vika
18
Nettiopas avuksi sorsastajalle: jätä nämä yksitoista vesilintua rauhaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan pohjoisosassa lännen ja lounaan välinen tuuli on voimakasta huomenna, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s. Metsäpalovaroitus on voimassa Satakunnan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan maakunnissa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Kemi, Keminmaa ja Tornio.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Mikä nautinto olla tekemättä palkkatyötä, toverit

Oletpa melkoinen sanaseppo,johan kirjoittamisellakin voisit tienata :) Minä niin samaistun sinuun,en päivääkään ole kaiv... Lue lisää...
ahvenkahven

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image