Oulu

Hirsinen omakotitalo tuhoutui täysin rajussa palossa Yli­kii­min­gis­sä - asukkaat olivat reissussa, kissa pelastautui itse talosta

Oulu 7.3.2018 23:51 | Päivitetty 8.3.2018 10:31
Kaleva

Hirsirakenteinen omakotitalo tuhoutui täysin myöhään keskiviikkoiltana syttyneessä tulipalossa Ylikiimingin keskuksen itäpuolella.

Hälytys palosta tuli kello 22.50:n aikaan.

Palokunnan tullessa paikalle talo oli jo kauttaaltaan tulessa. Ensimmäisenä paikalle ehtinyt yksikkö aloitti välittömästi sammutuksen, mutta joutui perääntymään ulos rajusti palavasta rakennuksesta.

Tämän jälkeen palomiehet siirtyivät sammuttamaan paloa ulkoa ja suojaamaan viereistä rakennusta ja autoja pihassa, kertoo päivystävä palomestari Jarmo Haapaniemi. Tuli ei päässyt leviämään muualle.

Pian sammutustöiden alettua pelastuslaitos ja poliisi saivat selville, etteivät talon asukkaat ole kotona. Heille saatiin tieto tilanteesta. Talossa oli paikalla ainoastaan kissa, joka oli onnistunut pääsemään ulos palavasta rakennuksesta.

Lievästi loukkaantunut kissa toimitettiin eläinlääkärin hoiviin.

Sammutuksessa päästiin jälkiraivausvaiheeseen vähän ennen kahta yöllä.

Aamulla kello kuuden jälkeen pelastuslaitoksen Ylikiimingin yksikkö oli vielä paikalla sammuttamassa kyteviä kohtia. 

Syttymissyystä ei vielä ole tietoa. Palon aiheuttamia aineellisia vahinkoja Haapaniemi luonnehtii suuriksi.

– Asukkaat järjestävät nyt väliaikaismajoitusta pidemmäksi aikaa, Haapaniemi sanoo.

Päivystävän palomestarin mukaan paikalle lähetettiin alkuvaiheessa seitsemän pelastusyksikköä, neljä ensihoidon yksikköä ja poliisin partio.

MAINOS

Kommentoi

Meille on käynyt samalla tavalla. Tapahtuma mullistaa elämän perustukset. Kaikki on rakennettava alusta, vaikka omat voimat ovat lopussa. Voimia ja siunausta perheelle!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi kukaan ei kuollut tulipalossa. Kaikille voimia ja jaksamista! Kisulle rapsutuksia!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luojan lykky ettei ihimisiä palanu.
Tai tiijä jos olivat kotona niin oisivat voineet huomata palon ajoissa.
Jaksamista perheelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

58
JHL julisti ylityö- ja vuoronvaihtokiellon – "Olemme valmiita laajentamaan työtaistelutoimia, jos hallitus ei peräänny"
53
Oulun Allas Sea Poolin suunnitelmat ovat valmiit – Kiikeliin rakennetaan kolme allasta, kaksi saunaa ja erillinen ravintolarakennus
40
Työttömyysaste laski Pohjois-Pohjanmaalla alle 10 prosentin – edellisen kerran sama tilanne vuonna 2012
36
Oulun kaupungille 18,2 miljoonan potti Technopoliksen osakekaupasta – vähentää lainatarvetta
30
Oulun Allas Sea Pool innostaa ja huolettaa – suunnitelmia esiteltiin tiistaina Pakkalan salissa
19
OP aloittaa massiiviset yt-neuvottelut keskuskonsernissaan – neuvottelut eivät koske OP-ryhmän osuuspankkeja
16
Oulun keskustan joulutorikokonaisuus levittäytyy Rotuaarilta kesäkadulle – myyjiä haetaan jo

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinisilmäinen Suomi ja tonnttikaupat

163 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Venäläisiä syrjitään Suomessa.

Kaksoiskansalainen ei pääse venäjällä armeijan palvelukseen, korkeimpiin virkoihin eikä muuallakaan, paitsi suomessa täm... Lue lisää...
veteraanin jälkeläin...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

25.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image