Oulu

Hietasaaren hakkuut alkavat ensi viikolla – hakkuilla raivataan uusia pals­ta­vil­je­ly­aluei­ta, sillä vanhat ovat jääässä huvipuiston alle

Hietasaaren nykyiset palstaviljelyalueet ovat jäämässä alueelle suunnitellun huvipuiston alle. KUVA: Maiju Torvinen
Oulu 21.2.2020 13:34
Antti Ervasti

Hietasaaressa aletaan raivata metsää uusille palstaviljelyksille.

Hietasaaren uuden palstaviljelyalueen hakkuut alkavat ensi viikolla. Neljän hehtaarin alueelle tehdään avohakkuu eli raivataan kaikki puusto alueelta.

Kaupungin metsätalousinsinööri Antti Käpylä uskoo, että alueen hakkuissa menee vain muutama päivä.

– Kyseessä on aivan normaali hakkuu, eikä niitä tehdä missään muualla kuin juuri kyseisellä alueella. Korjattava puu menee myyntiin ja energiaksi. Alun perin alue on suurimmaksi osaksi vanhaan peltoon istutettua männikköä, hän sanoo.

Uusille palstaviljelyalueille tulee omat alueensa esteellisille henkilöille, luomuviljelijöille ja normaalilla tavalla viljelijöille. Alue jaetaan neljään lohkoon, joista osassa on mahdollisuus monivuotiseen viljelyyn.

Kaikkiaan palstoja tulee noin 300 kuten nykyisilläkin palstaviljelyalueilla, mutta uusi on jonkin verran suurempi.

Uusien palstaviljelypaikkojen käyttöönottoon menee vielä pari vuotta, sillä hakkuiden jälkeen maa pitää vielä muokata viljelyä varten.

Uutta palstatilaa tarvitaan, koska nykyiset ovat jäämässä Kalevala Park -huvipuiston alle. Vielä ei ole tietoa, milloin viljelijöiden pitää lähteä nykyisiltä palstoiltaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (64)

Niin sinnehän on tulossa asuntomessualue.
Että raivataan rikkaille oma alue Hietasaareen.
Ameriikan meininki. Pian tulee portti salmen yli menevälle sillalle ja siitä ei sitten tavikset läpi pääse.
Siellä on päättäjiä voideltu oikein kunnolla...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuhotaanpa yksi Hietasaari, jonka männyilläkään ei ole luontoarvoa, koska ne on joskus istutettu🤔
Tuo koko homma on yksinkertaisesti järjetöntä. Päättäjätkö eivät siis oikeasti ymmärrä mitä ovat tekemässä🙄

Joku käsittämätön pakkomielle on hommata huvipuistokin Hietasaareen. Kuulostaa niin mennen ajan vouhotukselta.. Ja... tehtyä ei sitten saa tekemättömäksi.

Ei siis ole mitään käsitystä luonnon ja ympäristön vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin? Kaupunkilasisenkin. Tietoa kyllä on.

Miten on sokeuduttu näin totaalisti? Voiko sen oikeasti aiheuttaa pelkkä raha?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hietasaaren villiintyneestä risukosta ja öljysataman rustiikkisesta ympäristöstä on kuule luonnon kauneus ja rauhoittava vaikutus kaukana. Tuollaista täysin samanlaista pusikkoa löytyy kirjaimellisesti kaikkialta suomen rannikkoalueilta, mikään yksilöllinen ja uniikki luontokohde siellä ei ole todellakaan menossa.

Jos katsot Oulun karttaa on ilmiselvää mihin suuntaan rakentaminen leviää. Tämä on yksinkertaisesti väestön määrään ja kaupungin kokoon sitoutuva fakta, ei niinkään rahaan.

Tämä on ihan samaa hommaa kuin valittaminen siitä että jotain 70-luvun betonikuutioita puretaan uudisrakentamisen tieltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jaaha.
En valita 70-ruvun rakennusten purkamisista ja uudirakentamisesta.
Kirjoitin Hietasaaresta, jonka tunnen oikein hyvin ihan siellä liikkumisenikin perusteella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa ei päättäjille selvä, järjellinen perustelu perille.

Hietasaari, parasta koko Oulussa. Risukot saadaan kuntoon,
oikeanlaisilla toimenpiteillä, ei tarvi tuhota koko aluetta.

Älkää tehkö samaa virhettä kun 60-luvulla Tuirassa.
Jos olisi ymmärretty sen päälle, olisi Oulun Pispala.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hietasaaren historiasta on kirjoittanut
Ulla Pohjamo, Esikaupunki moniäänisenä kulttuuriperintönä - Oulun Hietasaari. Teksti kuvineen löytyy netistä. Me oululaiset olemme tuhonneet ajan saatossa Idyllisen kaupunkisaaremme/puistomme?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Te ootte päästäny sen risukon kasvamaan umpeen. Ei siellä oo kiva olla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ompa mahtava että Ouluun tulee huvipuisto. Ei tarvi enään lähteä Powerparkkiin ajamaan montaa sataa kilometriä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sinunkin lapset tai lapsenlapset, jos niitä saat, tulevat tulevaisuudessa kyselemään;" Isi (ukki) missä on pikkulintuja, kun opettaja kertoi että Hietasaaressa on ollut ennen huvipuistoa ja rakentamisen aiheuttamia hakkuita paljon eri lintulajeja". Sitten vielä " Olitko sinäkin niitä pikkulintuja ajamassa pois?"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun ajatellaan luonnonsuojelulakeja, eläinsuojelulakeja, eläinsuojelurikoslakia jne. niin voiko lakia tulkita ja voiko eläimiä suojella muut kuin ihminen joka lait on laatinut. Tekeekö rahanahneus sokeaksi näitä lakeja kunnioittamaan. Tuleeko rauhoitetusta linnusta lainsuojaton. Puuttuuko meiltä eläinsuojelulaki joka pakottaa ottamaan huomioon kaavoitusvaiheessa jo tunnetut alueen asukkaat kasvi- ja eläinkuntaa myöten. Maapallo suurempana kokonaisuutena ei ole yhtään sen vaikeampi tuhota kuin aikoinaan Pääsiäissaaret, jota vartio kylmät kivipatsaat. Niinpä Hietasaari tuhotaan samassa tyhmyydessä kuin kautta historian on ollut tapana tehdä. Ehdotan Hietasaarelle luontoarvotpatsasta, jonka kelon korkeimmalla oksalla istuu varpuspöllö ja kelon runkoa koputtelee meille niin tärkeät palokärki, valkoselkätikka, pikkutikka, pohjantikka ja käpytikka. Tämän luontoarvotpatsaan voisi pystyttää keskeiselle paikalle Hietasaarta muistuttamaan monimuotoisen luonnon menetyksestä ja virkistyskohteesta joka muinoin antoi kaupunkilaisille mahdollisuuden hengähtää ja nauttia niin kasvi-, nisäkäs- ja lintumaailmasta. Järkyttävää toimintaa kaupunkipäättäjiltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oululaiset lukekaa Pohjamo, Ulla: Esikaupunki moniäänisenä netistä), mitä tällä Hietasaaren tuhoamisella menetetään. Kulttuuripääkaupunki ei tuhoa tällaista ainutlaatuista huvila- ja luontomiljöötä joka sopisi oululaisten kansanpuistoksi kuten Ruissalo Turun lähisaarena kaupunkilaisille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jäähyväiset linnunlaululle ja alueen kehittämiselle luontoa kunnioittaen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtavaa että Ouluun tulee jotain uutta.joutaa tuommonen ryteikkö pois kaupunki alueelta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämänkaltaista järjetöntä touhua tapahtuu vain ja ainoastaan Oulussa. Ei mitään järkeä kasvattaa velkataakka jollain typerällä huvipuistolla, jonka käyttöaika on pari kuukautta vuodessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turhan takia. Pari vuotta - huvipuisto nousee ehkä. Pari sadekesää - se on konkassa. Oululaiset ei osaa arvostaa luontoa - tuleva sukupolvi ehkä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi Vihreät/DeGröna ei tee mitään. Luulisi että Vihreät vastustaisivat hietasaaren metsien hävittämistä. Ehkä maailma on muuttunut niin paljon että Vihreitä ei kiinnosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa olla oma lehmä ojassa.
Katotaanpa moniko vihreä muuttaa uusiin asuntoihin, mitä sinne on suunnitteilla...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä järjettömät hakkuut ovat päättäjillä edessä seuraavissa kunnallisvaaleissa. Myös kaupungin virkamiesjohto on suurennuslasin alla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (64)

Uutisvirta

31.3.
Urpiaisia ruokinnalla Lukijalta
31.3.
Valtioneuvoston muistio ravintoloiden sulkemisesta kertoo: Koronaa tavattu Pohjois-Pohjanmaalla kuudessa kunnassa – "Oulussa on havaittu useita COVID-19 -tapauksia"
31.3.
Haukiputaan yli 40-vuotias Jatulin liikuntakeskus kaipaa kipeästi isoa remonttia – vajaan yhdeksän miljoonan peruskorjaushanke on paraikaa selvityksessä
31.3.
Messi piikitteli Barcelonan seurajohtoa – "Olemme aina olleet ensimmäisinä auttamassa seuraa, kun on ollut tarve"
31.3.
Muhoksen kunta aloittaa yt-neuvottelut – vielä ei selvillä, kuinka suurta henkilöstömäärää lomautukset koskevat
31.3.
Maaliskuun lukijakuva: Enkun tunti sujuu Iidalla kotona Kiimingissä pappakoiran kanssa
31.3.
MTV Uutiset selvitti että enemmistö suurimmista pörssiyhtiöistä aikoo maksaa osinkoa koronaviruksen keskellä

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

En ymmärrä yrittäjien "ahdinkoa"

Eikö samalla logiikalla työttömäksi jäävänkin pitäisi olla nillittämättä työttömyyttään ja kestää se puoli vuotta ilman ... Lue lisää...
Eikö työttömäksi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

1.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image