Oulu

Henkilöauto suistui katolleen ojaan Kii­min­gin­tiel­lä – kukaan ei loukkaantunut

Oulu 22.2.2020 20:44 | Päivitetty 22.2.2020 20:56
Anna Leinonen

Henkilöauto suistui katolleen ojaan Kiimingin ja Yli-Iin välisellä Kiimingintiellä lauantai-iltana, kerrotaan poliisin Oulun johtokeskuksesta.

Ajoneuvossa oli kaksi ihmistä. He eivät loukkaantuneet onnettomuudessa.

Onnettomuus sattui kello 19.55. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että onnettomuus tapahtui suurin piirtein Kiimingin ja Yli-Iin puolessavälissä.

Ilmatieteen laitos varoittaa huonosta ajokelistä koko Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa. Päivystävä palomestari Mikko Heikkilä sanoo, että Oulun seudulla on kuitenkin sattunut vain vähän liikenneonnettomuuksia lauantain aikana.

Myös poliisin mukaan onnettomuuksia on sattunut keliolosuhteisiin nähden vähän. Lisäksi vakavilta loukkaantumisilta on vältytty.

Lauantaina aamupäivällä Oulun alueella sattui kaksi peltikolaria. Limingantullissa sattui kylkikolari risteysalueella. Kiimingissä liikennevaloristeyksessä sattui puolestaan peräänajo.

Limingasta tuli noin kello 19.45 hälytys onnettomuudesta. Ajoneuvo oli suistunut ulos tieltä ja osunut sähkötolppaan.

 

MAINOS

Kommentoi

Kyllähä se on semmonen homma nykystä tien hoitajaa ei voi moittia yli-ii kiiminki välin hoidosta tie pää osin ollu sula koko talven mutta miten oli aikasempina kymmenenä vuotena ei menny ku kolome henkilöauton renkaan uraa oli hengenvaarallinen ei enää nykyään

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten nämä tien hoidosta vastuussa olevat saadaan oikeasti vastuuseen. Itse laitoin palauteväylään näkemykseni Kiiminki-Haukipudas-tiestä. Kiiminki-Yli-Ii tie oli pettymys myös. . Meikäläinen jos jättää työt tekemättä nin työttömyyskassan karenssi seuraava vaihe.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Isämeitää rukkoilin kun kyseistä tietä ajettiin. Tehdään kallis tie ja tienhoito ala-arvoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuusamontie lainehtii vettä kun ei tiehöylätä reunavallia tien reunasta kun tien reuna tärkeä että vesi pääsee ojaan nyt ojat on niin kuin turhia. Vaan ei enään työntekijöitä ole tekemässä töitä annetaan tiet mennä pilalle asfaltti murtuu tien reunasta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pointti. Kun puhutaan että tiet ovat niin huonossa kunnossa, täynnä reikiä ja routavaurioita. Tuleeko näitä vaurioita juuri siksi enempi kun teitä ei enää höylätä karhulla niin kuin ennen. Vesi lilluu niinkuin altaassa johon se sulaa ja jäätyy vuoronperään?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siksi kaik on vinlsinvonksin ,kun ei aurata ja hiekoteta! Destialla sanoo mestari ettei hiekoteta mitään ja samoin YIT llä. Raktorilla tehään halvalla aliurakointia ja sehän on selvä ettei se toimi sittekään!! Raha on se joka ratkaisee,ei ihmishenget tai vahingot!! Destia ja YIT vastuuseen kaikki mestarit ja maksamaan omasta pussista!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7.4.
Britannian koronavauhti kiihtyy, lähes 800 kuoli vuorokaudessa – tuoreen tutkimuksen maassa voi kuolla jopa 66 000 ihmistä pandemian ensimmäisessä aallossa
7.4.
Muuttolinnut saapuivat Rommakonselälle Lukijalta
7.4.
Suomalaiset luottavat televisioon ja sanomalehtiin koronauutisissa – sanomalehtien suosio vahvaa etenkin nuorten aikuisten keskuudessa
7.4.
Julkinen sektori kieltäytyy lääkäriyhtiöiden koronatesteistä, edunvalvoja keskittäisi päätökset valtiolle – Ministeriö kiistää periaatteelliset syyt: Yhteistyötä harkitaan
7.4.
Päivän kotoiluvinkki: Pienet asiat pitävät yllä kodin siisteyttä – hommia kannattaa jakaa eri päiville
7.4.
Eurooppaa kiertävä kilpaesteratsastaja Mirella Lesonen-Hakola on kaaoksen hallinnasta nauttiva ison perheen äiti – "Karanteeni ei meillä juuri vaikuttanut, koska normaalistikin ehditään hädin tuskin käydä kaupassa" Tilaajille
7.4.
Suomen hoivakodeissa tapahtunut jo ainakin 20 koronakuolemaa – yhdessä yksikössä kahdeksan virukseen menehtynyttä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

168 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Siitä vain lisää veroja. Loppuu sitten maksajat, sillä köyhemmätkin kuin Wahlroos muuttavat pois Suomesta. 43% nollasta ... Lue lisää...
pääomatulojakin

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

8.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image