Oulu

Hätälä hakee sataa uutta kalastajaa, kotimaisen kalan kysyntä kasvanut

Kalastajat myyvät Hätälälle muun muassa kuhaa, muikkua, siikaa ja silakkaa. KUVA: Juhani Eskola
Oulu 15.9.2016 12:57
Kaleva

Hätälä Oy haluaa kasvattaa lähivuosina kotimaisen luonnonkalan tarjontaa. Sen vuoksi oululaisfirma hakee vakituiseksi yhteistyökumppanikseen sataa uutta kalastajaa eri puolilta Suomea.

Hätälän toimitusjohtaja Riku Isohätälä sanoo, että kuluttajat arvostavat kotimaista kalaa ja sitä kysytään paljon. Ongelmana kotimaisen kalan välittämisessä on se, että kalastajia on Suomessa liian vähän ja kalasaaliit vaihtelevat paljon. Isohätälän mukaan kalastajien vähäiseen määrään vaikuttaa kalan alhainen hinta.

Tällä hetkellä Hätälälle toimittaa kalaa noin neljäsataa kalastajaa. Heistä reilut kolmannes kolmannes on ammattikalastajia. Yhtiö ostaa kalastajilta lähinnä kuhaa, muikkua, siikaa, silakkaa, haukea ja särkeä.

Hätälä Oy tukee kalastajia esimerkiksi viemällä satamiin kylmäkontteja ja hakemalla saaliskaloja keräilyautolla.

MAINOS

Kommentoi

No niin,ennustin jokunen viikko sitten että Hätälän saadessa lisää kalastajia tai kun kalavirrat paranee nii Hätälä pudottaa kalastaja hintoja .Ja niin kävi eilen 7.10 2016.Kyllä se Hätälä katteensa ottaa kalastajan selkänahasta.Ollaan niin pohjoisen rehtiä kalaa ymm.ymm.Ihme kyllä eteläsuomessa ei ole ylitarjontaa niinkuin Hätälä väittää koska pohjosen kala kelpaa heille oikein mieluusti.hintakin on paljon parempi.Riku Isohätälästä pitäs tehä vuoden RIISTOPORVARI.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

monesti tarjottu kalaa,,, heti ensmäisenä että heillä on sopimus kalastajat, eikä toisaalta ole tarvista pienelle järvikalalla ollenkaan... tää juttu pitäisi lukea että tarvitsemme halvalla kuhaa valmiiksi fileoituna , ilmaseksi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hätälä (kuten muutkin tukkurit) hakkee suomalaisen kalan hintaa alemmas, kun Norjanlohen hinta on noussut. Kalastaja saa silakasta 20 eurosentin luokkaa. Lohesta maksettiin kuluneen kesän sesonkina kalastajalle alle 4 euroa. Tuottoisampaa olisi Kellon kalastajillekin myydä halkoja pimeänä kauppojen ilmoitustaululla. Eivät pilaannu kynsiin, jos ei heti löydä ostajaa. Kaloja ei oikein voi kaupata samalla tavalla. Ahvenen hinta kaksikymmenkertaistuu fileeksi muututtuaan. Veikkaanpa, että tukkuri saa perkausjätteestä rehuna vielä saman, minkä on maksanut pyöreästä kalasta kalastajalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asia selvä, alan pyytämään ammatikseni jälleen jos saadaan kalasta kunnon hinta. Nykyisillä hinnoilla Hätälä saa mennä itse pyytämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö se EU vähän aikaa sitten määrännyt romuttamaan Suomen kalastuslaivaston, maksettiin oikein romutuspalkkioita? Mikä nyt on muuttunut?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kohta EU:ta ei ole ja maat saavat itse päättää omista asioistaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aikoinaan Suomesta vietiin ahventa Saksaan.
Ostajan vaatimus oli, että kalasta piti laskea veret heti pyytämisen jälkeen, jotta se on puhtaan vaaleata.
Tämä ei sopinut suomalaisille kalastajille ja niinpä markkinat menetettiin.
Nyt EU on tehnyt kalan myymisen byrokratiaviidakoksi,.
Toisaalta myös Saimaan norpan suojelu on tehnyt ammattikalastamisen ko järvialueella mahdottomaksi.
Tosiasiassahan ammattikalastaja ja norppa elivät hyvässä yhteisymmärryksessä järvellä, sillä ammattilainen ei jätä verkkojaan viikoksi veteen ja tiesi norpan kulkualueet, eikä vienyt verkkojaan siihen tielle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kotimainen kala on hyvää ja kohtuu halpaa ja siksipä kysyntää on. Loppuuko kysyntä kun hinnat nousee

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehkä siitä ahvenfileen kolmenkympin kilohinnasta voisi antaa kalastajallekin muutaman euron?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

hinta tosiaan tuplaantuu kun se matkustaa kalasatamasta kaupan tiskille. Kaupan palkkio fileen punnituksesta ja paperiin käärimisestä on sama kuin kalastajan palkka kalastamisesta, fileoinnista ja kalan kuljetuksesta kauppaan. Kauppa vielä myy sen paperinkin sillä kolmenkympin kilohinnalla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno uutinen,toivottavasti löytyy halukkaita.Kalastuksesta kiinnostuneet voisivat perustaa osuuskunnan joka möisi kalasaaliit eteenpäin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22:50
Ukrainan presidentiksi nouseva Volodymyr Zelenskyi on oligarkin tukema näyttelijä ja yrittäjä
22:43
Pikkuleijonien taival MM-mitalipeleihin mutkistui entisestään – tappioputki kolme ottelua
21:41
Kalevalan Aino on nähty uhrina ja kuuliaisena sisarena, kirjailija Tiina Piilola näkee hahmon toisin – "Tällaiset tulkinnat kuulostavat nykynaisen korviin älyttömiltä"
21:14
Volodymyr Zelenskyi on voittamassa Ukrainan presidentinvaalit murskaluvuin – presidentti Poroshenko on tunnustanut tappionsa
20:51
Ensi viikolla ilmassa on kesän tuntua: Aurinko paistaa, lämpötilat nousevat Oulussa noin 16 asteeseen – "Lämpötilat selvästi tavallista korkeampia"
20:02
Tuntematon mies pahoinpiteli alaikäistä tyttöä Pudasjärvellä, Rukalla pahoinpitelyn uhriksi joutui eteläsuomalainen mies
19:51
Mies kelkkaili Pudasjärvellä pelkkä pyyhe päällään ja putosi kelkan kyydistä – puhalsi 1,9 promillea
89
Halla-aho ei irtisanoudu vanhoista blogikirjoituksistaan – "Osa tyhmiä ja harkitsemattomia, osassa edelleen pointti"
41
Isot ja pienet jäähyt värittivät Kärppien ja HPK:n finaaliavausta – Ulosajoon johtaneen taklauksen alle jäänyt Michal Kristof:” Vähän tuli verta, mutta tällaisia nämä pudotuspelit ovat”
28
Japanilaiset tulivat vain saunaan, eritoten savusauna sai suuren arvostuksen – Tuleeko Kuusamosta nousevan auringon saunamekka?
19
Pääsiäiskokko palaa taas lankalauantaina Oulun Lammassaaressa – parhaimmillaan kokon loimua on seurannut parikin tuhatta ihmistä
15
Syömäsä: Ideaparkin Chef’s Salad, Kebab & Pizzassa saa rahalle vastinetta – lounalla saa syödä mahan täydeltä
11
Reissusa: Sveitsissä Skier's Haute Routella edetään suksilla laskien ja skinnaten upeassa maisemassa
9
Sri Lankassa kahdeksan räjähdystä hotelleissa ja kirkkojen jumalanpalveluksissa – lähes 200 kuollut ja useita satoja haavoittunut

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Perintövero pois!

ainakin tuli selväksi minkä aatteen mies olet ei muuta kun muutat pohjois koreaaan siellä valtio omistaa kaiken oikea pa... Lue lisää...
jyväjemmar

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image