Oulu

Har­maa­pa­pu­kai­ja Korri käy suihkussa, kiroilla päräyttää ja rakastaa tavaroiden silppuamista – "Anopille se on huudahtanut, että 'häivy!'"

Sirpa Päätalon harmaapapukaija Korri ilahduttaa lapsiperheen elämää ja komentaa talon koiria. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 10.7.2018 18:33
Aino Isojärvi

Harmaapapukaija on aikaa vaativa, kiehtova lemmikki, joka ei sovi siisteysintoilijalle tai hiljaisuutta rakastavalle.

Joinakin aamuina Sirpa Päätalo hätkähtää. Aukaistessaan keittiön verhoja ja keitellessään kahvia hän nauttii hetken kiireettömyydestä. Yhtäkkiä ympäristön seesteisyyden leikkaa möreä-ääninen ”huomenta”, joka kajahtaa vaativasti peitteen alta olohuoneen nurkasta. Silloin Päätalo muistaa, ettei olekaan yksin.

Puolet vuorokaudesta uinuva harmaapapukaijaneito Korri heräilee ja hamuilee huomiota. Päätalon avatessa kaksi neliömetriä tilavan, sisustusta hallitsevan lintuhäkin Korri lehahtaa hänen olkapäälleen. Siellä se saattaa keikkua useita tunteja kuin merirosvon aisapari konsanaan.

– Nämä ovat päivittäin seurustelua ja vapaana lentämistä vaativia, yhteen ihmiseen kiintyviä lemmikkejä. Aina saa nauraa, kun elää ”harmaata arkea”. Papukaijat peilaavat ihmisen tunteita niin vahvasti.

– Kukkuu, kommentoi Päätalon toinen harmaapapukaija, koiras Tamu.

Linnun suosikkiharrastus on silppuaminen, ja tyhjä maitopurkki käy siihen oivallisesti. KUVA: Jukka Leinonen

Harmaapapukaijojen kodissa ovat väliovet aina kiinni. Päätalo valittelee, että tänäkin kesänä moni oululaislintu on päässyt karkuun ja liidellyt tiehensä.

– Turvallisuussyistä joka kolo täytyy verkottaa, ja esimerkiksi ikkunoissa on hyvä pitää ainakin alkuun teippiä tai sälekaihtimia, jotta lintu ei epähuomiossa pyrähdä kovaa pintaa päin.

Eksoottinen lintu ei omillaan pärjää, vaikka kesäisestä Suomesta löytyykin paljon papukaijan perusravinnoksi soveltuvia herkkuja, kuten herneitä, selleriä, porkkanaa, mansikoita, voikukkaa ja maitohorsmaa. Tuoretta ruokaa ne maiskuttelevat joka päivä. Ja myös sotkevat. Ruuanjämiä voi olla pitkin lattioita ja linnunjätöksiä tuolin selkänojalla.

– Jotkut väittävät, että papukaija voi oppia sisäsiistiksi, mutta itse kyllä pidän monesti suosiolla pyyhettä olkapäällä.

Papukaijat ovat voimakkaasti allergisoivia ja erittävät runsaasti pölyä. Höyhenpinta tarvitsee kosteutta, joten Päätalo vie Korrin suihkuun pari kertaa viikossa. Tottumattomampaa Tamua suihkutellaan suihkepullolla.

Katossa hohtaa valtava uv-lamppu. Sitä linnut tarvitsevat, jotta ne näkisivät värit oikein. Auringonvalossa ongelmaa ei ole. Näin heinäkuussa Päätalo ottaa linnut yleensä seuraksi pihatöihin. Siellä on Päätalon rakentama toinen suuri lintuhäkki, jonne linnut siirtyvät kätevästi koirien kuljetuskopassa. Lintuvaljaat ovat vielä harjoittelukysymys.

Papukaijaa ei kouluteta pakottamalla, vaan positiivisella palkitsemisella – maapähkinät lisäävät motivaatiota merkittävästi.

Vilkkaita lintuja voi virikkeellistää vaikkapa koirien älypeleillä, mutta niiden ehdoton suosikkiharrastus on silppuaminen. Korri repisi mielihyvin kaikki talon johdot, joten Päätalo tarjoaa sille sallittuna vaihtoehtona esimerkiksi tyhjiä maitopurkkeja.

Harmaapapukaijat ovat varsin terveitä, mutta nokka ja kynnet tarvitsevat lyhentämistä, mikäli papukaijoilla ei ole kunnon orsia tai riittävästi järsittävää.

Korri tarjoaa niskaansa Päätalon rapsutettavaksi. Päätalo suomentaa, että eleellä lintu ilmentää luottamustaan. Korri on paikoin liiankin kiintynyt omistajaansa, sillä se on käsinkasvatettu eli erotettu emostaan liian varhain.

Korri stressaantuu herkästi muutoksista, ja aiheuttaa harmaita hiuksia myös omistajalleen. Nytkin lintu on nyppinyt pyrstönsä pois, koska se järkyttyi uudesta häkistään. Itsenäisempi, normaalisti emonsa kanssa varttunut Tamu ei sen sijaan juuri hötkyile.

– Amerikassa käsinkasvatus on yleistä, mutta tapauksesta viisastuneena olen sitä mieltä, että linnun tulee saada olla lintu.

Harmaapapukaijat tarvitsevat päivittäin tuoretta ravintoa. Monet suomalaiset kesäherkut, kuten mansikat, soveltuvat niiden mutusteltaviksi. Tamu tarkkailee olohuoneen tapahtumia. KUVA: Jukka Leinonen

Päätalo kehottaa papukaijaa lemmikiksi harkitsevaa käymään ensin tutustumassa lintuarkeen. Harmaapapukaija edellyttää kirjaimellisesti elinikäistä sitoutumista, sillä laji voi elää yli 60-vuotiaaksi.

– Olen jo pyytänyt nuorinta poikaani huolehtimaan linnuista, kun minusta aika jättää, Päätalo vahvistaa.

Vaikka harmaapapukaijat matkivat mielellään ääniä, puhumaan oppiminen on yksilöllistä. Linnunaivoista on silti mahdotonta edes vitsailla, sillä eläimellä on ällistyttävän tarkka tilannetaju ja kyky oivaltaa asiayhteyksiä kielen kautta.

– Usein Korri komentaa koiria olemaan hiljaa. Iltaisin se kysyy, mennäänkö nukkumaan, ja pois lähtiessä toivottelee heipat. Anopille se on huudahtanut, että ”häivy!” Tänä kesänä meillä on ollut käynnissä ikuisuusremontti, joten Korri sitten matkii porakonetta. Se imitoi aivastuksia ja haukotuksia, sekä toistelee WhatsAppin viestiääntä, Päätalo luettelee.

Joskus Päätaloa on hävettänyt, kun hienojen vieraiden läsnä ollessa papukaija on alkanut kiroilla karskisti.

– Korrin äänestä kyllä kuulee heti, ketä se kulloinkin matkii, hän nauraa ja vilkaisee merkitsevästi miestään.

Päätalo myöntää toisinaan toivovansa, että jatkuvasti poriseva papukaija pysyisi vaiti.

– Kerran siivosin ja olin tavattoman väsynyt ja ärtynyt. No, Korri sitten hipsutti perässäni, ojenteli koko ajan jalkaansa ja toisteli kymmeniä kertoja: ”Saako sua rapsuttaa?”

Korri kääntelee päätään kirkkain silmin, kuin puntaroiden seuraavaa metkua.

Harmaapapukaija

Keski-Afrikasta kotoisin oleva lintulaji, joka on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi. Syynä on lintujen pyytäminen suoraan luonnosta lemmikeiksi.

Vastuullinen lemmikistä haaveileva hankkii papukaijan kasvattajalta. Suomessa kasvattajia on muutama.

Harmaapapukaijan tulee mieluiten saada kasvaa emonsa seurassa. Turvallinen luovutus­ikä on noin puoli vuotta.

Käsinkasvatetuilla poikasilla voi esiintyä myöhemmin häiriökäyttäytymistä.

Hankintahinta noin 2 000 euroa.

Vaikka harmaapapukaijat tyypillisesti matkivat ääniä, puhumaan oppiminen on yksilöllistä.

Harmaapapukaija voi elää yli 60-vuotiaaksi.

MAINOS

Kommentoi

En kyllä henkilökohtaisesti ymmärrä miksi kukaan pitäisi lemmikkinä eläintä mikä spontaanisti kakkii sohvat ja muut kalusteet yllätyksiä täyteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pihkanen paljonko harmaa papukaijat maksaa ja mistä niitä saa kiitos tiebosta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi meillä ei käy hienoja vieraita,mutta eipä ole papukaijojakaan. Kuulostaa työläälle hoidokille,vaikka varmaan linnuista on paljon iloakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höh missä video?? Toimittajat muistakaa napata puhelimella vaikka pieni pätkä ens kerralla? :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Upeita eläimiä! Kunpa naapurin koira sanois edes jotain - tuntuu, että sen ainoa tehtävä on syödä, nuuskia kaikkea ja räksytellä...., ja tietysti sotkea ympäristönsä :-(

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Asiaa puhut koska oon miettiny miksi meillä on vielä tuo koira josta oli aikoinaan kait lapsille iloa. Lakkasivat ulkoiluttamasta kun tulivat nuoruusikään ja meille vanhemmille tämä jäi sitten riesaksi

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Joskus Päätaloa on hävettänyt, kun hienojen vieraiden läsnä ollessa papukaija on alkanut kiroilla karskisti."

Mistähän lie oppinut?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On jytky eläin, koska sanomiset sattuu noinkin kohdilleen, taitaa olla aika viisaskin?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata sekä Lounais-Lapissa lounaistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Ei muuta, kuin ala teettämään remonttia ja palkkaa remonttia tekemään joku firma, niin saat sinäkin kotitalousvähennykse... Lue lisää...
OLD ENOUGH

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image