Oulu

Hallitus satsaa Li­min­gan­lah­den luon­to­kes­kuk­seen

Kurki ja joutsenia Liminganlahdella. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 11.5.2010 20:23
Kaleva

Hallituksen tiistaina antama lisätalousarvioehdotus sisältää mittavia panostuksia luonnonsuojelualueiden palvelujen kehittämiseen sekä ympäristönsuojeluun. Liminganlahden kansainvälisen luontokeskuksen rakentamiseen varataan 1,2 miljoonaa euroa.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäen mukaan Liminganlahti on lintualueena valtakunnallisesti erityisen merkityksellinen. Nykyisen luontokeskuksen konsepti ei kuitenkaan toimi, tietää pari vuotta sitten kohteessa vieraillut Lehtomäki.

"On hienoa, että noin kolmen miljoonan euron laajennuskustannuksiin osallistuu Limingan kunnan ja valtion lisäksi myös Euroopan aluekehitysrahasto. Luontokeskuksen profiili nousee sen ansaitsemalle tasolle. Suomen luontokohteet ovat tärkeitä matkailuvaltteja."

Hallitus ehdottaa myös Espoossa sijaitsevan Nuuksiokeskuksen osakepääoman korotukseen 2,3 miljoonaa euroa. Lisäksi se ehdottaa kahta miljoonaa euroa merivoimien monitoimialuksen varustamiseen.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Ettei menisi vaivat hukkaan: ennenkuin tästä yrittää enempää kaunaa tiristää, kannattaa tutustua ihmisten ajankäyttö- ja arvostustutkimuksiin. Luonto on suomalaisille hämmästyttävän tärkeä ja yleinen ajankäyttö- ja virkistymismuoto. Ja lintuharrastus yleistyy, ynnä siihen liittyvät matkailupalvelut. Katsokaa esim. Ruotsia - ovat paljoa meitä pitemmällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakko olla joku lehmänkapuppa taustalla jos hallitus on yhtäkkiä kiinnostunut luonnonsuojelualueesta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi Taivas! Paljoko luulette että tämä tuo matkailu euroja? Perus bongari on kuitenki niitä ihmisiä jotka käy kattoon se tirpusen ja häipyy... Omat eväät ja teet mukana kulkevia ihmisiä lähes poikkeuksetta! Löytyskö mitään järkevämpää kohdetta rahoille???

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vaikein kohta taitaa ollakin tälle ensimmäiselle kommentaattorille jo otsikossa: HALLITUS SATSAA... niin demarikaunalta haiskahtaa tuo kommentti!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kansallispuisto Liminganlahdelle! Ehdottomasti! Missä viipyy adressi että voisi allekirjoittaa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvästi Luonto ja Teidän Rauha. Raha ja häiriköt, metelöivät ja sottaavat ihmiset tulevat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

6:22
Yön uutiskooste – Savon Sanomat: Siilinjärvi vaatii Attendolta selvitystä kuuden vanhuksen kuolemasta
6:00
Vanhuksen väkivaltaisuuteen vastataan osaamisella – taitava hoitaja osaa lukea muistisairaan käytöstä ja ennakoida tilanteita Lukijalta
6:00
Yrittäjyys on Suomen moottori Kaupallinen yhteistyö
6:00
Pikavippien mainonta muuttunut entistä aggressiivisemmaksi – ministeri Häkkänen: "Täysin harhaanjohtavaa ja houkuttelee velkakierteeseen"
6:00
Saako kala maksaa enemmän kuin liha? – "Kotimaisen kalan kulutuksen kasvua jarruttaa etenkin kalan saatavuus" Tilaajille
19.2.
Ministeriöiden työryhmä haluaa yhdistää kuntatyöntekijöiden ja yksityisillä työskentelevien eläkkeet yhteen järjestelmään
19.2.
Oulussa laaditaan teemayleiskaava kulttuuriympäristöille
14
Analyysi: Politiikasta vetäytyvä Anne Berner on yhden kauden tuulettaja – keskustaryhmästä lähtee jälleen yksi edustaja pois vapaaehtoisesti
5
Kiimingin Jokirannan koulukaava etenee, lukion ja kirjaston rakennukset osoitetaan suojeltaviksi
4
Raahen Laivan kultakaivoksella alkamassa yt-neuvottelut, neuvottelujen piirissä alle 50 henkilöä
4
Pikavippien mainonta muuttunut entistä aggressiivisemmaksi – ministeri Häkkänen: "Täysin harhaanjohtavaa ja houkuttelee velkakierteeseen"
3
Suomen Yrittäjien kysely: Enemmistö lisäisi paikallista sopimista työpaikalla –  "Matala työllisyysaste on suurin köyhyyden syy ja hyvinvoinnin uhka"
3
Ministeriöiden työryhmä haluaa yhdistää kuntatyöntekijöiden ja yksityisillä työskentelevien eläkkeet yhteen järjestelmään
2
Oulussa laaditaan teemayleiskaava kulttuuriympäristöille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Koko maassa lukuun ottamatta Lapin maakuntaa sekä Pudasjärven, Kuusamon ja Taivalkosken kuntia pohjoisen ja luoteen välinen tuuli on voimakasta aamupäivästä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Ajokeli on huono maan länsiosassa sekä Kymenlaakson maakunnassa tienpintojen jäätymisen vuoksi. Ajokeli on huono aluksi Lapin maakunnassa sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi. Ajokeli on huono Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumisateen vuoksi.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image