Oulu

Hallikainen haluaa Oulun kaupungilta lievempiä ukaaseja torihotellin ra­ken­ta­mi­sel­le – esittää vakuuden pienentämistä puoleen miljoonaan ja rakennusajan ehdollista pidentämistä

KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 14.6.2019 18:33
Markku Rättilä

Liikemies Jyrki Hallikainen haluaa Oulun kaupungilta lievemmät ehdot, joilla kaupunki pyrkii varmistamaan torihotellin valmistumisen ajallaan. Hallikainen omistaa hotellihankkeen taustalla olevan MGP Services Oy:n.

Yhtiö on hakenut kaupungilta rakentamisvelvoiteaikaan pidennystä ensi vuoden loppuun saakka. Alkuperäisen velvoiteajan mukaan hotellin pitäisi olla jo valmis.

Yhdyskuntalautakunta esittää 24.6. kokoontuvalle kaupunginhallitukselle jatkoajan myöntämistä tietyin ehdoin.

Niitä ovat riittävä tiedottaminen hankkeen etenemisestä kaupungille ja yleisölle, maanvuokrasopimuksen mukainen 150 000 euron sopimussakko sekä 800 000 euron vakuus tai talletus sulkutilille, joka jää kaupungille siinä tapauksessa, ettei rakentamisvelvoite toteudu vuoden 2020 loppuun mennessä.

Jos ehdot eivät täyty, kaupunki irtisanoo hotellitonttia koskevan vuokrasopimuksen.

Hallikainen pyytää kaupungille toimittamassaan viestissä kohtuullistamaan yhdyskuntalautakunnan esittämiä ukaaseja. Pyyntö koskee vakuutta ja rakentamisvelvoiteajan täsmentämistä.

Hallikainen esittää 800 000 euron vakuuden alentamista puoleen miljoonaan euroon. Rakentamisen määräaikaan hän pyytää pidennystä, jos viivästyminen johtuu rakennuttajasta johtumattomasta syystä. Esimerkkinä Hallikainen mainitsee asiaa koskevan päätöksen lainvoimaisuuden venymisen.

Vakuuden osalta Hallikainen ehdottaa tarkennusta, jonka mukaan vakuus jäisi kaupungille, jos rakennusta ei ole otettu käyttöön kolmen kuukauden kuluessa rakentamisvelvoiteajan päättymisestä.

Hallikainen pelkää, että teknisesti vaikean rakennushankkeen vähäiset viiveet voivat aiheuttaa kohtuuttomia kustannuksia.

Torihotellihanke pantiin vireille vuonna 2011. Vuonna 2015 tehtiin maanvuokrasopimus, jossa rakentamisvelvoiteajaksi määrättiin neljä vuotta. Aika päättyi 12. kesäkuuta.

Hotelliin pitäisi tulla noin 130 huonetta, ravintola ja monitoimitila. Hankkeen kustannukset ovat noin 30 miljoonaa euroa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (155)

Pittääkö Hallikaista myös päähän taputtaa ja pullamössöä syöttää? Ken leikkiin lähtee, sen kestäköön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö kymmenen vuotta jo riitä. Matinheikkiä kusetetaan sata nolla. Normaali tapauksessa rahoitus ym. rakentamiseen tarvitseva asiat tulee olla selvä, ennenkuin siirretään mitään rakennuksia ja ym. Tontti tulisi kaupata edelleen kun hallikaisella ei ole kymmeneen vuoteen halu rakentaa
Ei voi kaupunki nössötellä asiasta. Selkäranka suoraksi ja matinheikin osaaminen kyseenalaiseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno juttu. Annetaan torin olla työmaana vielä pari vuotta. Eiköhän päästä eroon turisteista ja muista turhista kengänkuluttajista.
Kyllä voi yksi rahamies laittaa helposti kaupungin, kuntalaiset, torikauppiaat ja kauppahallikauppiaat kärsimään useaksi vuodeksi.

Kenen vastuu? Missä virkamies?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rahamiestä tässä nyt tarvittaisiinkin. Onhan tässä ollut aikaa näyttää jos pätäkkää löytyisi. Onko tarkoitus vain pitkittää prosessia että saisi lisää kerroksia hotelliin? Kaupungin virkamiehiltä tarvittais nyt ryhtiä ja sitä kuuluisaa m---a laittaa asiat järjestykseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turhaa sekoilua. Kun ehdot eivät miellytä, niin hanke jää täytettävään kuoppaan. Tonttia voi käyttää muuhun huomattavasti tärkeämpään tarkoitukseen. Hotelleja alkaa olla jopa konkursseihin asti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos ei annetut ehdot sovi herra miljonäärille, ei tartte urputtaa ja yrittää väistellä vastuuta. Ellei ehdot passaa, rakennusluvat pois ja asia raukeaa... Asuttavia kämppiä näyttää Oulussa olevan myytäväksi asti....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on törkeys huipussaan tällä Hallikaisella ja ''ajattelemattomuus'' hankkeen tukijoilla.
1. Ko rakennuslupaa ei olisi koskaan pitänyt edes harkita - väsätä nyt matkakoti kuntalaisten TORILLE.
2. Kaikki vetkuttelu ja keplottelu ansaitsee sen että koko rakennuslupa perutaan pysyvästi.
3. Hallikainen palauttaa ko osan TORIA entiselleen omalla kustannuksellaan.

Kaupunki ottaa alueen haltuunsa ja rakentaa siihen toisen Kauppahallin entisen rinnalle PALVELEMAAN TORIN omistajia 200 000 kuntalaista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hallikainen haluaa sitä,Hallikainen haluaa tätä.Entäpä jos Oululaisetkin saisivat pyytää joskus jotakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten tässä näin kävi? Joku yrittäjä pompottaa kaupunkia miten haluaa. Olisiko joku toinen rakentaja sellainen, että homma hoituisi parissa vuodessa ja torista tulisi edustavampi kuin nyt. Ihmettelen, että voidaan kaupungin parasta kesäpaikkaa pitää tämän näköisenä vuositolkulla. Mitä nämä pyyteet nyt oikein ovat? Niiden takana on varmaankin se, että rakentaja ei pysty toteuttamaan hanketta ajallaan ja jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sakko ja vakuudet ovat hotelli-Hallikaisen yrityksen koko viime vuoden liikevaihdon kokoiset, joten selvä se että laskenta ei nyt Jyrkistä täsmää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vakuuksien määrällä on väliä vain jos ei aio tehdä valmista ajallaan. Rakentaminen koostuu rakennuttajasta riippumattomista tekijöistä, rakennuttajan tehtävänä on nimenomaan valmiiksi saaminen - kenen muun homma se olisi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

niin oululaista, tässäkin vaan repostellaan paikat ensin romupihaksi ja sen jälkeen jahkaillaan 10 vuotta että jaa pitäsköhän tuota tehrä jotahii

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Annetaan Jyrkille vain lisäaikaa että ehtii ehtii hoitaa Uros-firmansa bisnekset kukoistukseen.

Uroksen merkitys Oululle on paljon yhtä hotellia tärkeämpi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi leikkii sitten hotellin rakentajaa, jos muu eli pää-asiallinen bisnes tärkeämpää kuin mikään muu? Oulun kaupunki tehnyt aika paljon hänen hyväkseen ja mitään ei tapahdu hotelli-projektissa.. Taitaa olla "prs-auki" tilanne yrittäjällä, kun venkoilee venkoilemisesta päästyään.. Hotellityö käyntiin tai luvat veks ja tori ennalleen ja tietty maksatus takas kaikesta, mitä verovaroin hänen hyväkseen tehty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (155)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

249 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Tämä kehitys tulee vielä näyttään että työläisellä ei ole mitään vaikutus kanavaa etujensa ajamiseen. Työnantajat tulee ... Lue lisää...
Kertokkeepa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image