Oulu

Escurialille ei ole löytynyt vielä jatkajaa, mutta puisto avaa ovensa normaalisti vappuna – "Kyselyitä tuli paljon varsinkin viime kesänä"

Kukka- ja eläinpuisto Escurial toimii Limingassa. KUVA: Laura Tauriainen
Oulu 22.4.2019 20:43
Heidi Peltonen

Limingassa sijaitsevan Kukka- ja eläinpuisto Escurialin toiminnalle ei ole löytynyt vielä jatkajaa, mutta puiston toiminta jatkuu ainakin toistaiseksi vanhojen omistajien voimin. 

Escurialin toinen omistaja Veijo Vartiainen kertoo, että puisto avaa ovensa normaalisti vappupäivänä. Vartiaisen mukaan monet ovat kyselleet, onko puisto lopettanut toimintansa jo kokonaan. 

– Laitoin sitten muutama päivä sitten Facebookiin ilmoituksen, että puisto avataan normaalisti vappuna. Siihen tuli paljon ilahtuneita kommentteja, Vartiainen kuvailee. 

Vartiaisen mukaan valmistelutyöt avaamista varten ovat jo kovassa vauhdissa. Osa vesilinnuista on jo siirretty ulos. Lampaat, alpakat ja laamat keritään tällä viikolla.

Ennen avaamista on vielä siivottava aitauksia ja kahvila sekä hankittava myytävää kahvilaan ja kioskiin. Lisäksi tulevana viikonloppuna puistossa järjestetään myös perinteiset talkoot. 

Talven aikana puistoon on tullut myös jonkin verran uusia eläimiä, joista suuri osa on lintuja. Puistoon on hankittu uusia riikinkukkoja ja silkkikanoja, sekä puiston kyyhkyset ovat lisääntyneet. Vartiaisen mukaan Escurialiin on tulossa myös uusia marsuja, sillä ne eivät ole kovin pitkäikäisiä eläimiä

Kaleva kertoi viime kesänä, kuinka Escurialin omistajat Vartiainen ja Väinö Latvakoski etsivät puiston toiminnalle jatkajaa. Miehet ovat pyörittäneet puiston toimintaa jo yli 30 vuoden ajan. 

Vartiainen kertoo, että puistoa on käynyt katsomassa yhteensä kolme varteenotettavaa jatkajaa. Myös muita kiinnostuneita on ollut, mutta jatkajaa ei ole vielä löytynyt.

– Kyselyitä tuli paljon varsinkin viime kesänä. Moni ei taida tietää, kuinka paljon työtä tämä vaatii, Vartiainen toteaa. 

Vartiainen kertoo, että vaikka puisto avaakin ovensa vappupäivänä samaan tapaan kuin aina ennenkin, on jatkajan etsintä silti yhä käynnissä. 

Lue myös: Yli kolmekymmentä vuotta sitten Väino totesi, että 40 undulaattia keittiössä on liikaa – nyt  Väinön ja Veijon elämäntyö eläinpuisto Escurial etsii jatkajaa

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Viime vuosina on paikassa näkynyt väsymys. Homeisia mökkejä, polut hoitamatta, virikkeettämiä pieniä häkkejä, todella masentava paikka.
Alueella näkynyt kaikella tavalla piittamattomuus, ennen oli hienoja kukkaistutuksia, viime kesänä istutuksista oli vain muisto.
Alkuvuosista paljon valoisampi muisto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä oli kukkaa jos toista ja siistiä aina...olet vaan kade.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oot varmaan käyny jo toukokuussa, kun kukkia ei ole ollut? Viime kesänä oli todella hyvät kukat helteestä huolimatta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No höpöhöpö! Loppukesästä käytiin ja hyvin oli paikka hoidettu ja kaunis ympäristö, jossa eläimillä hyvät olot! Toivottavasti jatkaja löytyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihanin uutinen😍On kiva alkaa virittäytymään kivaan ympäristöön ihanien ihmisten ja eläinten pariin. Kiitos pojjaat, ootta parraita🤩

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olipa iloinen yllätys! Mietinkin vasta mahtaako puusto olla lopetettu. Menen kyllä ehdottomasti käymään siellä kesällä. Toivon kovasti sinne jatkajaa.
Kiitos puiston pitäjille jatkoajasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tästäkin paikasta kuulin vasta kun sitä ollaan lakkauttamassa. Ei ole pitänyt suurta melua itsestään

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän tämä lähialueiden ihmisten tiedossa on ollut pitkään...mutta oikeassa olet siinä, että markinointia pitäisi tehdä huomattavasti enemmän.
Ei sinne ohikulkijat eksy ihan nuin vaan sen yhden tienvarsikyltin voimalla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihanaa meidän puistossa kävijöiden kannalta, että vielä on auki. Toki soisin jo Escurialin pojille leppoisat eläkepäivät. Toivottavasti jatkaja löytyy ja toivottavasti tuleva yrittäjä on yhtä mukava, kuin Veijo ja Väinö.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno paikka, toivottavasti löytyy hyvä ja vastuullinen jatkaja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei välttämättä ole hinnasta kiinni. Kotieläintilan pyörittäminen on erittäin sitovaa ja työntäyteistä hommaa.
Vaikka joku ilmaiseksi luovuttaisi tuollaisen paikan, niin en olisi suin päin syöksymässä työhon, jossa jokainen yli puolen päivän loma vaatii palkatun ja kokeneen sijaisen. Ei ne taida olla kovin kovat myyjän markkinat vanhoilla maitotiloillakaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei välttämättä hinnasta, mutta useimmiten kuitenkin! Omistajat kuvittelee saavansa optimihinnan, vaikka ei olisi paljoakaan myytävänä muuta kuin työtä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No, ei hinnasta kiinni, kun ei oo hinnasta edes neuvoteltu. tarjouksia odotellaan :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiva, siellä pitää käydä kerran kesässä. On niin hyvän fiiliksen eläin- ja kukkapuisto 🤗

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Uudenmaan, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello, Rovaniemi, Kolari, Sodankylä, Enontekiö ja Inari.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä koko maassa lukuun ottamatta Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan maakuntia sekä Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton kannatus hurjassa nousussa

183 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi suuri osa suomalaisista vastustaa velkakattoa?

Kyllä velkakatto olisi järkevää. Jos ei pysty hoitamaan asioitaan. Toisethan siinä ovat maksajina muodossa tai toisessa.... Lue lisää...
Dr. Feelguud

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image