Oulu

Eläinmuseon uudeksi paikaksi suunnitellaan Pohjois-Pohjanmaan museon alakertaa

Eläinmuseo saattaa päätyä Pohjois-Pohjanmaan museon alakerrokseen. KUVA: Teija Soini
Oulu 25.8.2017 13:41
Kaleva

Oulun kaupungin sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilän asettama työryhmä on selvittänyt eläinmuseon kokoelmista rakennattavan näyttelyn sijoittamista Pohjois-Pohjanmaan museon alakertaan. Sijoittamisen lähtökohtana on eläinmuseon nykyisten tilojen vapauttaminen muuhun käyttöön Linnanmaan kampuksella.

Työryhmä esittää, että Oulun yliopiston eläin- ja kasvimuseon kokoelmien pohjalta toteutetaan yliopiston ja kaupungin yhteistyönä uudenlainen interaktiivinen näyttelykokonaisuus. Tavoitteena on avata uusi näyttely yleisölle kesäkuussa 2019.

Näyttelyn elinkaareksi suunnitellaan kymmentä vuotta.

Ryhmän mukaan Pohjois-Pohjanmaan museon alakerran tilat vaativat muutoksia ja kunnostusta. Linnanmaan kampuksen museotiloja pienempiin tiloihin on tarkoitus rakentaa monipuolinen ja asiakaslähtöinen kokonaisuus.

Pohjois-Pohjanmaan museon alakerran ottaminen eläinmuseon kokoelman käyttöön edellyttää uutta ratkaisua vaihtuvien näyttelyiden esillepanoon museo- ja tiedekeskus Luupissa. Sama koskee mahdollista Koiramäki-näyttelyn siirtoa.

Nykyisessä eläinmuseossa olevien konservaattori Heikki Kangasperkon toteuttamien dioraamojen taustakuvat on maalattu rakenteisiin, joten niitä ei voi siirtää uuteen paikkaan. Teokset on tarkoitus dokumentoida 3D-skannaamalla ja valokuvaamalla.

Näyttelyn suunnittelu ja rakentaminen edellyttävät työryhmän mukaan päätöstä rahoituksesta, kustannusten jaosta ja myös riittävää toteutusaikaa. Eläinmuseon materiaali siirretään väistötilaan uuden näyttelykokonaisuuden suunnittelun ja rakentamisen ajaksi.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Kävin eläinmuseossa parisen vuotta sitten ja se oli kyllä suuri elämys. En arvannut etukäteen ollenkaan, miten hieno paikka se on.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö päättäjät arvosta mitään vanhaa? Eläinmuseon maalaukset ovat upeat! Samoin tilan katto on niin korkea, että linnut voivat olla hienosti ilmassa. En usko, että muissa Suomen isoissa kaupungeissa edes suunniteltaisi moista muutosta kuin Oulussa. Täällä kaikki vanha halutaan tuhota, vain raha ratkaisee. Samalla puhutaan kulttuurikaupunki -hankkeesta. Uhoa ja tuhoa, sopisi paremmin Ouluun. Eläintieteen museo nykyisellä paikallaan on myös oiva yhteys tieteeseen kansantajuisesti. Penttilä & co: miettikää kokonaisuuksia ja kunnioittakaa olemassaolevaa - sitä kehittäen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eläinmuseota ei siirretä Tietomaahan? Linnut lentämään tietomaan korkeaan kattoon ja muutenkin tulisi oikeaa tietoa ja tiedettä tietomaan tarjontaan. Samalla eläinmuseo palaisi juurilleen takaisin nahkatehtaan tontille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihan hyvä ratkaisu. Kyllä eläinmuseon käyttöaste on ollut vähäistä suhteessa tilakustannuksiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eläinmuseo kannattaa ehdottomasti säilyttää entisellä paikallaan yliopistossa. Maalaukset toimivat aitona maisemana eläimille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

mielummin näin. saisi samalla lopettaa suolla olevan homeisen,sokkeloisen, auttamatta vnahentuneet yliopiston ja siirtää se oikeiden kulkuyhteyksien varrelle kuten esim. kontinkankaalle missä on opistokeskittymiä. aivan pölvästiä touhua tuo linnanmaan kasvattaminen kun paikassa ei ole mitään muuta kuin yliopisto joka pitää elossa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan älytön homma eläinmuseon hävittäminen. Kangasperkon maalaukset esittävät ainutlaatuisella tavalla Suomen luonnon muuttumisen tuntureilta Suomenlahdelle. Vastaavaa ei ole koko maailmassa. Yliopistokiinteistöt Oy:ltä olisi todellinen kulttuuriteko säilyttää museo nykyisellään, mutta lienee niin, että valtion asettama tulostavoite ja johdon tulospalkkiotoiveet ajavat ohi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aika on elää, aika myös kuolla. Antakaa eläin paroille jo rauha kaatopaikan montussa. Sieltäpä sitten kaivelevat tulevat arkeologit niitä esiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muuten kuullostaa hyvältä ajatukselta mut mahtuuko kaikki esineet sinne esille?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huonompi homma.
Nyt pääsee Linnanmaalla sisään muutamalla eurolla.
Keskustassa hinnat on ihan toista luokkaa, varmaan puhutaan kympeistä ja kun kävijöitä ei ole niin koko homma ajetaan alas.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Turkansaari olisi hyvä paikka, eläimet pääsisi lähelle luontoa ja turkansaaresta saataisiin elinvoimaisempi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maakuntamuseon tehtävä on tutkia, esitellä ja tallentaa kulttuurihistoriallista perintöä. Oulun kaupungin museot eivät ole eläinmuseoita. Nyt pitää kaikkien tietää tämän muutoksen hintalappu ja se miksi supersuosittu Koiramäkikin lähtee. Kuinka rahapulaa valittava kaupunki voi upottaa rahaa kalliiseen remonttiin mutta ei voi tukea nykyistä kulttuurihistoriallista yli 120-vuotiasta museota. Nyt äkkiä avoin keskustelu tämän ihmeellisen Luupin toiminnasta ja päämääristä, jos sitä ylipäätään on. Eläinmuseo paras paikka on yliopisto ja ihmisen historian esittelylle kulttuurihistoriallinen museo!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä on muuton hintalappu? Eikö opetuksen ja talouden kannalta olisi parasta pitää museo siellä missä se jo on. Toki taustalla voi olla maan tapa ja suunnitelmien taloudellinen hyötyjä on myös poliittinen, asioista päättävä taho.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

57
Sisäministeri vaatii uutta tulkintaa YK:n pakolaissopimuksesta – Haluaa estää rajan yli tapahtuvan hallitsemattoman maahantulon ja turvapaikanhaun
35
Vima hakeutuu konkurssiin – uusien vuokralaisten puuttuminen kiinteistöstä söi asiakasvirtoja
20
Ylitöillä korvataan tuhansia työntekijöitä teollisuudessa – "Äijät menevät loppuun, kun joka viikonloppu ruuvaavat"
20
Soinin luottamus säilyi, mutta jälkilöylyt jatkuvat – keskustalla keitti yli kokoomuksen "kestämätön toiminta"
13
Kärppien ilta venyi voittomaalikisaan Mikkelissä, Pyörälällä kolmen maalin peli – katso kooste ottelusta
12
Kommentti: Kansalaisuuden saa vain, jos suostuu paiskaamaan kättä virkamiehen kanssa – kättelemisestä tuli Tanskassa poliittinen kiistakysymys
9
Pohjois-Pohjanmaalla varaudutaan voimistuvaan tuuleen ja sen aiheuttamiin vahinkoihin – palomestari kehottaa tarkastamaan veneiden kiinnitykset

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa sekä Pohjois-Pohjanmaan länsiosassa on vaarallisen voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa sekä Koillismaalla ja Etelä- sekä Keski-Lapissa etelän ja lounaan välinen tuuli on voimakasta aamusta alkaen, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hyvätuloisten asumistuki

164 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Hyvätuloisten asumistuki

Kerropa minullekin nuo yhteiskunnan hyvätuloisille jakamat sosiaaliavut ja kuinka yhteiskunta muutenkin auttaa hyvätuloi... Lue lisää...
Lukija

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

22.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image