Oulu

Ei löytynyt pyymetsoa vieläkään

Risto Tornberg löytää teerikanasta runsaasti koiraan piirteitä. KUVA: Sami Heikkinen
Oulu 12.3.2009 0:00 | Päivitetty 12.3.2009 11:51
Pekka Rahko

"Pää siniharmaa kuin metsolla, kaulassa valkea pitkittäinen juova ja kurkku musta kuin pyyllä. Nokka valkoinen kuin metsolla." Tuntomerkkejä ei valitettavasti saa mitenkään sopimaan Oulun yliopiston eläinmuseon pöydällä makaavaan lintuun. Ei siis ollut pyymetso tämäkään.

Omituinen otus kyseessä silti on. Teerikanan näköinen, mutta pieni. Höyhenistössä laajalti mustaa, jopa metsokukkomaisen sinimustaa. Pienuutta korostaa puuttuva pyrstö.

"Teerikana, jolle vanhemmiten on alkanut tulla koiraan piirteitä", määrittää linnun konservaattori Risto Tornberg. Eli kyse ei ole edes risteymästä.

Kuvaus siitä, millainen pyymetson pitäisi olla, on tietenkin peräisin Veikko Huovisen romaanista Havukka-ahon ajattelija. Siinä Konsta Pylkkänen ampuu maailman ensimmäiset ja toistaiseksi ainoat pyymetsot.

Eläinmuseolle päätynyt lintu on puolestaan Pekka Peltoniemen Rovaniemeltä maanantaina yliajettuna löytämä. Pyymetso oli ensin käynyt löytäjän mielessä. Se ei ole ihme, kun lintu on hiukan pyykoirasta isompi, ja silmiinpistäviä tuntomerkkejä ovat sininen selkä ja pyymäisen kirjava kurkku.

Oikeaan määritykseen Peltoniemi oli tosin päätynyt jo löytöpäivän iltana pähkäiltyään kummajaista parin lintuharrastajatuttavansa kanssa.

"Varislinnut ovat ehtineet käydä nokkimassa pyrstön pois", Tornberg harmittelee. Eläinmuseolla on ennestään kokoelmissaan pari vastaavaa koirasmaista teerikanaa, joilla molemmilla on kukon lyyrapyrstö. Tämän yksilön pyrstöpuoli jää arvoitukseksi.

Syy koiraan piirteiden esiintymiseen vanhoissa teerikanoissa piilee Tornbergin mukaan hormoneissa. "Kyllähän kesykanatkin rupeavat kiekumaan vanhemmiten."

Metsäkanalintujen risteymiä tunnetaan monenlaisia. Yleisin on korpimetso, metson ja teeren risteymä. Riekkoteerenkin eläintiede tuntee, samoin riekkometson ja jopa pyyteeren ja riekkopyyn. Eläinmuseon vitriinissä on jopa kiirunan ja teeren risteymä.

Vain yksi puuttuu: pyymetso. "Sellaisen syntyminen on varmaankin fyysisesti mahdotonta", Tornberg arvelee ja kertoo, etteivät edes tarhassa pidetyt metso ja pyy ole saaneet jälkeläisiä.

"Geeneissä tuskin on syy, sillä metsäkanalinnut ovat tehneet poikasia fasaaninkin kanssa", Tornberg lisää.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

heh heh..Hyvä tuo konservaattorin määritys, "teerikana jolle vanhemmiten on alkanut tulla KOIRAN piirteitä.." mahtaa olla kumman näkönen otus..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17:17
Pakkanen näkyy eläinlääkärin vastaanotolla Oulussa: Koirien anaalirauhasvaivat lisääntyvät – lähetä kuva lemmikin talviasusteesta
16:55
Mäkäräiselle kuusi ohilaukausta yhteislähdössä – jäi viimeisten joukkoon
16:38
Lukijoiden lempilapaset - lähetä kuva suosikkilapasistasi
15:35
Iivo Niskanen sivakoi 15 kilometrin kisan voittoon Otepäässä, antoi vahvan kuntonäytteen kohti MM-latuja
15:27
Kansanedustajat yrittävät estää brexitin ilman sopimusta – Britannian parlamenttiin tuodaan maanantaina kaksi uutta lakialoitetta
14:50
VR ja onnettomuustutkintakeskus selvittävät Helsinki-Oulu -junan vaunussa kuultua kovaa ääntä ja tärähdystä – juna jäi Lahteen tutkittavaksi
14:00
Pariisista Kittilään lentänyt Boeing-matkustajakone ilmoitti laskusiivekkeen viasta ja laskeutui Rovaniemelle, kyydissä noin 150 matkustajaa
50
Oulussa herättiin talven tähän asti kylmimpään päivään, maan hyytävin pakkanen Ylitorniolla – Oulussa voidaan hätyytellä pian -30 asteen lukemia
43
Kärpät virittelee raskaan sarjan täsmähankintaa – seura tiukasti Jussi Jokisen perässä, sopimus erittäin lähellä
35
Analyysi: Yli tuhannen NHL-pelin Jussi Jokinen olisi Kärpille loistava lisä, mutta toisi päävalmentaja Mannerille yhden ison haasteen
33
Puheenaihe: Tuliko Oululle seksuaalirikoksista mainetahra? – "Yhtä vähän Turkua on puukotusten jälkeen pidetty terrorismin tyyssijana"
30
Ilmastonmuutos laskee Reinin vedenpinnan tasoa – Kuljetusongelmat Reinillä hidastivat viime vuonna Saksan talouden kasvua
29
Yle: Neljä puoluetta valmis supistamaan ilmavoimien hävittäjien määrää, puolustusministeri taas nostaisi määrän sataan - "Kyse siitä, puolustetaanko koko maata"
16
Trumpin kompromissiehdotus hallinnon avaamiseksi: 370 kilometriä teräsaitaa riittää, 2 750 uutta rajavalvojaa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Tuntematon sotilas 3.0

240 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Alkoholin käyttäjillä huono itsetunto

Juoppoja ikäni seuranneena heidän itsetuntonsa on ylikehittynyttä. Siksi viisaan neuvot lopettaa juominen ei mene jakelu... Lue lisää...
Late vanahana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image